Kun Jumalan tahto pelottaa

Jumalan tahdon mukainen elämä ja kuuliaisuus Jumalalle ei ole Hänen rakkautensa tai hyväksyntänsä ansaitsemista. Se on pikemminkin rakkauden osoitusta Jumalalle ja kertoo siitä, että haluamme kuulua Hänelle. 

Joskus kuitenkin Jumalan tahto voi tuntua enemmän uhalta kuin lohdutukselta. Näin olen ainakin itse joskus kokenut, kun olen sanonut, että tässä olen, tapahtukoon Sinun tahtosi. Silloin Jumalalle on annettu kaikki valta omaan ja läheistenkin elämään.

Pelottava kaikkivaltius

Mutta Jumalan kaikkivaltius ei kenties tunnukaan turvalliselta vaan pelottavalta. Saattaa olla, että meitä ei varsinaisesti pelota antaa asioita Jumalan käsiin, mutta epätietoisuus tulevasta pelottaa. Ihmisellä kun on usein halu tietää Jumalan tahto tarkemmin kuin mitä Jumala on valmis sitä avaamaan. 

Pelkäämme, että Jumala ottaa pois jotakin, mikä on kaikkein kalleinta. Kyselemme mielessämme: Mitä jos Jumala sallii elämään jotain kauheaa; kuinka kestän sen? Entä jos tämä raskas ajanjakso ei päätykään, vaikka olen rukoillut? Mitä jos jollekin läheiselleni tapahtuu jotain?

Onko minun vain kestettävä?

Meitä kehotetaan usein vain luottamaan Jumalan tahtoon ja antautumaan Hänen johdatettavakseen. Kaikella kun on tarkoituksensa, ja Jumalalla on hyvä suunnitelma jokaista varten.

Voimme kuitenkin kuulla nämä sanat toisin: Jos jotain kivuliasta tapahtuu, minun on vain kestettävä se. Kristittynä minun pitää hyväksyä se, mitä tulee, ja vakuuttaa vain, että kaikki hyvin, tämä on Jumalan tahto.

Pelko voi viedä koko kehon jännitystilaan. Hermosto suojelee meitä kivulta, joka on entuudestaan tuttua. Emme ehkä ajattele Jumalan olevan kohtuuton tai julma, mutta muistissa voi olla menneisyydestä hetki, jolloin luotimme Jumalaan ja Hänen apuunsa, mutta helpotuksen sijaan tulikin ensin kipua. Silloin normaali reaktio on pitää entistä tiukemmin kiinni siitä, mikä pitäisi luovuttaa Jumalalle. 

Jatkuvaa testausta

Kaipaamme Jumalan huolenpitoa. Mutta jos Jumalan apu tulee ja uskonelämän kasvu tapahtuu toistuvasti kivun ja vaikeuksien kautta, koemme helposti olevamme yhä uudestaan Jumalan testattavana. Antautuminen Herralle maksaa aina jotakin.

Miksi en uskalla luottaa Jumalaan? Miksi en usko, että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”? (Room. 8:28; 33/38) Oleellisempaa olisi kysyä, mitä olen oppinut odottamaan, kun kuulen puhuttavan Jumalan tahdosta ja miksi.

Jos Jumalan tahto pelottaa, sen ei tarvitse olla kapinaa tai uskon puutetta. Mikään ei välttämättä ole hengellisesti vialla. Ei tarvita yhä suurempaa alistumista Jumalan tahtoon, vaan uudenlaista kokemusta ja ymmärrystä Jumalasta Isänä, jonka lähellä ei tarvitse olla jännitystilassa tai teeskennellä, että jokainen lopputulos on ok. Jumalan edessä saa olla rehellinen myös silloin, kun pelottaa.