Taidetta ja rintamaljoja

Huomaan, että olen viime aikoina kirjoitellut tätä päiväkirjaa aina sunnuntaisin. Se on näköjään ollut jonkinlainen menneen viikon kertauspäivä: mitä on tullut tehtyä, nähtyä ja koettua ja mitä ei.

Menneeltä viikolta mieleen jäi keskiviikko, jonka olin säästänyt vapaaksi ystävän syntymäpäivän varalta, vaikka emme olleet ennalta sopineet mitään. Olin ymmärtänyt, että hänellä oli ohjelmaa oman perheen kanssa. Mutta hänpä olikin päivällä kaupungilla, joten kävimme Café Berryssä juomassa lasilliset kuohuvaa päivän kunniaksi. Makeannälkä talttui jakamallamme pistaasikakulla.

Laakeat rintamaljat

Kuohuvat joimme näyttävistä laakeista laseista. Legenda kertoo, että nämä ns. coupe-lasit olisi muotoiltu Ranskan kuningattaren Marie Antoinetten vasemman rinnan mukaan. Se on kuitenkin urbaani legenda, sillä kyseinen lasimalli on suunniteltu Englannissa jo sata vuotta ennen Marie Antoinetten syntymää.

Perimätiedon mukaan kuningatar kuitenkin teetti aikanaan rinnanmuotoisia posliinimaljoja, mutta tyytyi juomaan niistä vain maitoa. Aina kuitenkin löytyy niitä, jotka tykkäävät vähän paisutella juttuja uuteen uskoon, tässä tapauksessa saadakseen Marie Antoinetten näyttämään turmeltuneelta ja tuhlaavaiselta – kuningattarelta, jonka hovissa lipiteltiin kuohujuomia emännän rinnan muotoisista laseista.

Afrikka-aiheista taidetta

Piipahdimme ystävän kanssa myös Amos Rexissä, jossa on juuri auennut Afrikka-aiheinen näyttely The Other Side of The Mountain. Suosittelen käymään: mukana oli monia hienosti toteutettuja teoksia, vaikka en aina ymmärtänytkään yhteyttä teoksen ja taiteilijan siitä esittämän symbolisen näkemyksen välillä. 

Onneksi taidetta saa jokainen tulkita vapaasti. Minä keskityin ihastelemaan toteutustapoja. 

Tekstiilitaide ihastutti

Harvoin innostun tekstiiliteoksista, mutta afrikkalaistyyliset värikkäät matot ja seinävaatteet, joihin oli kudottu sekä kirjavia kuteita, helmiä ja lankoja että ohuita metalliketjuja, saivat pysähtymään pitkäksi aikaa. 

Sama vaikutus oli harmaalla hahmomerellä, joka oli valaistu vihreällä valolla. Vaikka yksinkertaiset jääpuikkojen tapaan laskeutuvista kankaista rakennetut ihmishahmot olivat erikokoisia, ne olivat kuitenkin identtisiä. Kuvasivat sitä, miten ihminen voi olla näkymätön, hukkua muiden sekaan.

Miksi taidetta?

Istuin pitkään katsellen tuota ihmishahmojen muodostamaa ”metsänäkymää”. Ei kai siinäkään kauheasti järkeä ollut. Miksi ihminen yleensä haluaa moisia teoksia luoda ja toiset sitten niitä katsella ja vieläpä maksaa siitä? En tiedä, mutta kiehtova tuokin teos oli. 

Ei kai taiteelle ja sen tarpeelle löydy aukotonta selitystä. Silti se jostain syystä herättää tunteita, ainakin minun kaltaisessani ihmisessä.