KULTTUURI, PÄIVÄKIRJA
Ateneum ei yleensä petä
Viime viikonlopun Emmassa käynnin jälkeen Ateneum tuntui tutulta ja turvalliselta. Sen tarjonta pettää harvoin, ja jo itse rakennus on taidetta silmille. Olen vanhanaikainen, konservatiivi ja perinteistä pitävä, joten Ateneumin 1800-luvun arkkitehtuuri sopii makuuni paljon paremmin kuin Espoon Emman harmaa betoni. Se kun tuo kummasti mieleen DDR-tyylin, vaikka ei sitä edustakaan.
Ateneumin koristeellinen portaikko.
Näkymä Ateneumista ulos Rautatientorille on kuin naivistinen maalaus. Tulee mieleen Håkan Brunbergin teokset.
Tänään Ateneumissa oli tarjolla ekspressionismia edustava Elga Sesemann, josta en toden puhuakseni ole koskaan kuullutkaan. Nimi oli aivan vieras. Mutta tykkäsin osasta hänen töistään kovastikin.
Sesemann on tehnyt aikanaan 1940-luvulla oikein sarjan omakuvia. Ne ovat olleet hänen päiväkirjansa, jossa hän on tutkinut omaa minuuttaan. Toinen tekee sitä kuvin, toinen sanoin, jotkut eivät ollenkaan.
Huone, jonka teoksissa tulivat esiin taiteilijan mielenmaisemat – jäiden lähtö, puhelinpylväät ja sähkötolppien langat – oli tila, jonne jäin istumaan pitkäksi aikaa. On valtavan vapauttavaa kokea sellaista levollisuutta ja rauhaa, ettei tarvitse sanoa tai tehdä mitään, olla vain.
Elga Sesemann: Maisema, 1990.
Yksinkertaisia puhelinpylväitä, mutta minusta niin hienosti toteutettu. Elga Sesemann: Nimetön, 1985.
Huoneessa olleen istuinryhmän tuolit olivat kuin tehdyt selälleni, joka tahtoo olla vähän kranttu sen suhteen, mikä sille kelpaa ja mikä rentouttaa sen niin, ettei mikään kuluma tai pullistuma aiheuta kipua. Vastapäätä istui harmaapäinen mies, joka selaili Sesemannista kertovaa teosta. Vaikka hän oli ventovieras, hänen läsnäolonsa ei häirinnyt hetkeäni. Hän ei tuhissut eikä äännellyt, vaan oli täysin keskittynyt lukemiseen.
Sesemannin näyttely oli pieni, mutta Museolipun etu on juuri se, että samaan hintaan voi käydä pienissä ja suurissa näyttelyissä, lyhyesti tai pidempään, yhteen tai useampaan kertaan. Koskaan ei ole tarve viettää aikaa pidempään kuin jaksaa tai huvittaa sillä ajatuksella, että kun olen kalliin lipun maksanut, niin on ahmittava koko rahan edestä.
Tänään jäi kuitenkin tilaa myös pysyvälle näyttelylle, joka on ainutlaatuisen hieno joka kerta. Suomessa on tehty, ja tehdään ajoittain tänäkin päivänä, upeaa taidetta, jota kehtaa esitellä vieraillekin. Turisteja nimittäin liikku Helsingissä vielä huimia määriä. Hop-on-hop-off-bussit olivat sateisena päivänä tupaten täynnä.
