Syksy vie pimeyteen

Syksy vie meitä pimeyteen – talveen, joka kirkastuu vasta ajallaan, kun päivä taas pitenee ja kevät koittaa. Minua syksy on usein vienyt pimeyteen myös henkisesti. Pahimmat masennusjaksot ovat alkaneet aina syksyllä. Samoja tuntemuksia on ollut taas tänä vuonna.

Varjon alla loppuun asti

Mietin tänäänkin, tuleeko elämääni enää koskaan aikaa, jolloin ilo ja toiveikkuus tulevasta säilyisi vähän pidempään kuin muutamia viikkoja tai kuukausia. En usko, että niin käy. Uskon pikemminkin, että masennuksen varjo on ylläni loppuun asti, ja olen ainakin ajoittain sinut sen ajatuksen kanssa. Sillä välillä se sentään nousee pois ja päästää valoa sisään. Ehkä juuri siksi jaksan sitten taas mennä palan matkaa eteenpäin ja keräillä voimia seuraavaan koitokseen.

En ole tuottava kansalainen, ja kannan siitä toistuvasti huonoa omaatuntoa. Haluaisin jaksaa, haluaisin kestää ja haluaisin tehdä. Mutta en jaksa enkä kestä, vaikka haluaisinkin. Siksi tekemisetkin ovat vähäisiä.

Lupa levätä

Se, että Jumala on tuntenut minut alusta alkaen, on ollut pelastukseni. Hän ainoana tietää kaiken, on nähnyt kipuni ja taisteluni, kuullut pyyntöni ja itkuni ja on lohdullisesti johdattanut lepäämään. Uskon, että Hän on antanut minulle luvan olla heikko ja levätä, sillä niin monta kertaa Hän on muistuttanut lupauksestaan pitää minusta huolta. Ja Hänhän minut on alun perin luonut; on tiennyt lopputuloksen alusta asti.

Itse olen sen sijaan antanut maailman äänten peittää Jumalan kuiskaukset. En ole sisimmässäni sallinut itselleni levon tuomaa vapautta ja paikkaa, johon olen saanut Jumalan johdatuksessa kulkea. Olen kuunnellut kerta toisensa jälkeen syytöksen ääniä päässäni ja kysellyt Jumalalta muita vaihtoehtoja. Siitäkin huolimatta, että ne vaihtoehdot ovat olleet juuri sitä, mihin voimani eivät riitä.

Vapauttavat sanat

Tänään sydämelleni nousseet sanat olivat kuitenkin selkeät: ”Tapahtukoon teille uskonne mukaan”. (Matt. 9:29; 33/38.) Lause nousi mieleeni, kun taas kerran yritin yrittämästä päästyäni tehdä itseni tarpeelliseksi onnistumatta siinä.

Tapahtukoon teille uskonne mukaan.
– Matt. 9:29; 33/38

Miten vapauttava tuo Jeesuksen lupaus olikaan! Minulla on valta valita, mihin uskon. Uskonko Jumalan lupauksiin vai oman pääni, syyttäjän ja maailman ääniin?

Lupausten mukaan

Jos minä kerran olen vuosia kokenut Jumalan johdattaneen juuri tähän, missä tänä päivänä olen, pienelle paikalle, vaikkakin maailmaan tuottamattomana kansalaisena, ja uskon, että niin on Jumalan tahto, se myös on. Se on totta ja tapahtuu uskoni mukaan, sillä Jumala on uskollinen eikä Hän voi kieltää itseään (2. Tim. 2:13; 33/38).

Siksi ripustaudun Sanan antamiin lupauksiin. Mikä minä olisin niitä kieltämään? Tai miksi Jumala olisi niitä ihmisille antanut, jos Hän ei tarkoittaisi, mitä on sanonut? Saan uskoa heikkoudessani armoon ja Jumalan huolenpitoon, jotta ne kohdallani tapahtuvat.