Rapujuhlilla Turussa

Sormiin sattuu. Varsinkin etusormet ovat pieniä pistoreikiä täynnä. Syy: rapujuhlat, joita vietettiin eilen lasten ja Miikan ystävien kanssa Turussa. Mokomat ravut ovat paikoin aina niin teräviä, että niitä muutaman tunnin paloiksi nyhdettyään sormet ovat kipeänä useamman päivän.

Mutta anopin kanssa aloitettu rapujuhlaperinne jatkuu. Tänä vuonna oltiin tosin koolla eri joukolla ja eri paikassa anopin muutettua alkuvuodesta palvelutaloon. Hän ei enää oikein viime vuonnakaan jaksanut olla juhlinnassa mukana, kun sormet ovat käyneet voimattomiksi pienten, mutta kovien rapujen rassaamiseen.

Juhlavalmisteluja

Kun Onnibussimme saapui puolenpäivän aikaan Helsingistä Turkuun, Suomen entisessä pääkaupungissa valmistelut olivat vielä lievästi vaiheessa. Isäntä eli Miika kiirehti hakemaan rapuviinejä Alkosta, joka hänen onnekseen sattuu nykyään olemaan auki sunnuntaisinkin, juuri kahdestatoista eteenpäin.

Katoimme Mian kanssa pöydän rapurekvisiitalla, jonka Mia on saanut perinnöksi anopilta: kaulalaput, punavalkoiset pöytäliinat ja tabletit ja rapuveitset. Ne ovat osa juhlaa, sillä ne ovat aina olleet mukana. Anopin ohjeella tekemäni omenapiirakka vaniljajäätelön kera sopi hyvin jälkiruuaksi. Se oli Mialle mieluinen vaihtoehto, sillä hän ei voi sietää kermakakkua, joka taas on anopin herkkua ja oli aiemmin aina rapujuhliemme jälkiruokana.

Tunnelman luoja

Päivän isäntä keskittyi tunnelman luomiseen. Hän on tunnetusti hyvä suustaan ja saa ihmiset rentoutumaan. Vitsailee ja kertoo herkkupaloja toilailuistaan. Oli kuulemma aikanaan Italiassa vaihto-oppilaana ollessaan nukahtanut tunnille ja saanut kuulla kunniansa opettajalta. Etkö sinä ollenkaan halua oppia italiaa!

Että sellainen vaihto-oppilas.

Täytyy silti sanoa, että hänen on täytynyt olla siellä alkuvaiheessa ihmeen sitkeä. Meni syyskuussa täysin italian kieltä taitamattomana maahan ja kuunteli lukion tunneilla päivästä toiseen opetusta, josta ei ymmärtänyt mitään. Onko ihme, jos alkoi väsyttää! Vuodenvaihteessa kieli ja puhuminen alkoi kuitenkin sujua, kun hän lakkasi pelkäämästä virheiden tekemistä.

Se on ollut hyvä oppi. Virheiden pelko voi jättää paitsi monesta hyvästä asiasta.

Rapulounaan jälkeen käytiin Mian kanssa vielä tapaamassa lyhyesti hänen ystäväänsä sekä ihailemassa Turun joenrantaa. Se on aina yhtä viehättävä, joskin kahviloiden ja ravintoloiden terassit lepäsivät tyhjillään, vaikka ilma oli lämmin. Suomalaisten kesä vain on mennyt, ja huomenna alkaa ensimmäinen syyskuukausi. Tulevaa odotellessa…