Väsynytkin uudistuu
Kirjoitin eilen päiväkirjaan fyysisestä väsymyksestä, jota olen viime aikoina potenut pientenkin ponnistelujen jälkeen. Sitä on vaikea hyväksyä, kun on ollut elämässään fyysisesti pääosin hyvävointinen, liikunnallinen ja jopa hyväkuntoinen.
Oma väsymys on enemmän terveyteen kuin suoranaisesti vanhenemiseen liittyvää, vaikka ikääkin jo on enemmän kuin ehkä haluaisi.
Sisäinen uudistuminen
Mutta tänään vastaan tuli lohduttava raamatunkohta, joka muistutti siitä, että vaikka kehomme näyttäisi ulkoisesti heikkenevän, sisäinen minämme voi siitä huolimatta yhä vahvistua.
”Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin [murtuukin], niin sisällinen [sisäinen ihmisemme] kuitenkin päivä päivältä uudistuu.” (2. Kor. 4:16; 33/38, hakasulkeissa 1992.) Englanninkielinen raamatunkäännös puhuu ulkoisen ihmisen ’kuihtumisesta’ tai ’riutumisesta’ (waste away).
Juuri sitä ihmiselle vanhetessa tapahtuu. Alamme kuihtua. Lihasmassa hupenee, ihon kimmoisuus vähenee ja tulee ryppyjä, hiukset harmaantuvat ja harvenevat, kolottaa niin niveliä kuin lihaksiakin, ja kaikenlainen palautuminen ja paraneminen hidastuu. Monelle tulee erinäisiä sairauksia, jotka vaikuttavat jaksamiseen.
Ei viimeistä käyttöpäivää
Jumala on kuitenkin luvannut, että ”[t]eidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4; 1992.) Hänen huolenpitonsa ja kutsunsa ei siis himmene, vaikka me vanhenemme. Hänen silmissään. Hänen tarkoituksilleen meidän elämässämme ei ole viimeistä käyttöpäivää. Etsivä voi löytää vielä viimeisillä voimillaankin.
Fyysinen vanheneminen ja riutuminen on siinä mielessä merkityksetöntä, että Jumala uudistaa meitä sisäisesti ja hengellisesti loppuun asti. Hän vahvistaa meitä hengessä, niin että tapahtuipa mitä tahansa, Hänen voimansa, rohkeutensa ja viisautensa meissä vie eteenpäin.
Vahvuus ei tule meistä
Kukaan ei ole itsessään vahva, mutta uskon kautta itse Kristus asuu meidän sydämissämme ja vahvistaa meidän sisäistä ihmistämme. Heikoissakin elää silloin voima, joka on paljon ihmistä suurempi.
Me voimme olla suljettuina kotiin, liikuntakyvyttömiä, huonokuuloisia ja fyysisesti puolisokeita, ja silti Jumala täyttää meissä kutsun ja tehtävän, jonka on itse kullekin antanut. Olipa ikämme tai vointimme mikä tahansa, olemme tarpeellisia ja arvokkaita silloinkin, kun emme jaksa nousta, tehdä tai panostaa.
