Triviaali viikonloppu ei ollut ollenkaan triviaali

Maanantai 2.12.2024

Viikonloppu oli täynnä triviaalia yrittämistä ja nippelitietoa, vaikka ei ollutkaan itsessään ollenkaan triviaali. Olin nimittäin nuoremman siskoni luona Pohjanmaalla. Hän on innokas lautapelien pelaaja, joten tuli pelattua useampikin erä Trivial Pursuitia. 

Tietopelit on suosikkejani. Pärjään yleensä hyvin, mutta tällä kertaa tuli takkiin 3–2. Epäilen, että sisko laittaa asiasta vähintään kolmasti toistuvan ilmoituksen Ilkka-Pohjalaiseen. Niin innoissaan hän oli. Hoki kerta toisensa jälkeen ”I am invincible!” (olen voittamaton). 

Aihepiireistä viihde on itselläni vähiten hallussa. En tunne musiikkia, artisteja tai tv-ohjelmia, joita kysymyksissä usein etsitään. Tiedekysymykset sekä kirjallisuus ja taide taas kiinnostavat enemmän. Sisko puolestaan kammoaa niitä, mutta tv:n katselijana hallitsee viihdemaailman paremmin. Oman haasteensa peliin toi se, että painos oli peräisin jostain 90-luvulta. Osa kysymyksistä liittyi tuohon aikaan, eikä ole aina niin helppoa muistaa, kuka silloin oli ulkoministerinä tai voitti korkeuden suomenmestaruuden.

Mutta meillä oli pelatessa todella hauskaa. Nauroimme vähän väliä vedet silmissä, kun kummallakin alkaa näkö olla niin heikko, ettei pienten korttien tekstejä enää näe kunnolla lukea, olipa silmälasit päässä tai ei. Tuli siis luettua tekstit vähän väliä miten sattuu. Myös vastaukset olivat aika usein todella kaukana todellisuudesta. Trivia ei aina ole hallussa sen paremmin kuin historia tai maantiedekään. Siskon kompastuskiveksi muodostuivat vaihtoehtokysymykset. Jos vaihtoehdot oli annettu valmiiksi tai hän pyöritteli paria vastausta mielessään, valinta osui lähes poikkeuksetta siihen väärään. 

Tyhmästä päästä kärsii…

Pelien kyytipojaksi söimme järjettömät määrät karkkia ja suklaata. Siskon mielestä minä olin se, jolle ne eniten maistuivat, mutta olin huomaavinani, että hänenkin kätensä kävi tuhka tiheään suklaarasian uumenissa. 

Rasioiden ja karkkipussien tyhjentyessä siskolle tulivat mieleen lapsuuden leikit ja jäätelön syönti. Olin kiero isosisko, joka ahmi aina jäätelönsä vauhdilla. Sisko puolestaan oli hidas nautiskelija. Siinä vaiheessa, kun oma kuppi oli tyhjänä ja sisko vielä maiskutteli omaansa, keksin aina, että leikitään lääkäriä. Minä olin potilas, joka tarvitsi lääkettä. Ja se lääke oli tietenkin jäätelöä. Suu auki valitin, että tarvitsen vielä lisää lääkettä, että paranen, ja sisko-parka lusikoi jäätelönsä pala kerrallaan suuhuni. 

Aikanaan tämä leikki ei siskoa juuri naurattanut, mutta tänä päivänä se on jo hauska muisto. Niitä syntyy yhdessäolosta, kuten menneenäkin viikonloppuna. Eivätkä ne muistot ja hetket ole ollenkaan triviaaleja, vaan rakkaita ja merkityksellisiä.