Tahdotko tulla terveeksi? Kun rakkaus parantaa

Uskon elämä on (niin halutessamme) jatkuvaa kasvua, oman ajatusmaailman ja asenteiden sekä ihmissuhteiden ja maailmanmenon prosessointia. Välillä on tasaisempaa, sitten tulee taas intensiivisiä kausia, jolloin tietyt teemat tai tietty aihe puhuttelee syvästi ja synnyttää muutosta.

Viimeinen vuosi on ollut itsellä syväkyntöä, jossa olen ruotinut sisimmässäni hyvin perustavaa laatua olevia kysymyksiä: Jumalan parantavaa voimaa sekä rakkautta itseen, Jumalaan ja muihin ihmisiin. Lisukkeena pintaan on noussut vanhoja säröjä, anteeksiantamattomuutta sekä omia vääriä käsityksiä, joita olen tunnustanut ja joista olen saanut kääntyä pois.

Kipua ja kärsivällisyyden tavoittelua

Kaikki alkoi viime kesänä, jolloin sekä tekemälläni lomamatkalla että muuttaessani uuteen kotiin eteen tuli sarja pieniä mutta toinen toisensa perään toistuvia hankaluuksia, jotka raastoivat kärsivällisyyttä. Tajusin nopeasti olevani jonkinlaisessa kärsivällisyyskoulutuksessa, jossa Jumala kysyi, luotanko Häneen ja siihen, että Hän hoitaa pienimmätkin asiat ajallaan kuntoon, vai otanko asiat omiin käsiini reveten ja raivoten sekä ”huonolle tuurilleni” (johon en lopultakaan usko) että myös muille ihmisille ja jopa Jumalalle.

Raskaan muuttorumban jälkeen aloin kärsiä entistä kovemmista selkäkivuista, jotka heijastelivat ensi kertaa jalkoihin asti. Jalat olivat puuduksissa, lyhytkin kävely kivuliasta, ja säryt vaivasivat yötä päivää. Kaiken tuskan ja itkun keskellä minua alkoi puhutella parantuminen: pyhä Jumalan voimassa tapahtuva paraneminen. Kuinka todellista se oli? Koskiko se myös minua? Mikä oli Jumalan tahto tässä asiassa, ja erityisesti, mikä oli Jumalan tahto minun kohdallani?

Sain ymmärtää ja nähdä Jumalan omasta Sanasta, että Hän on meidän parantajamme (2. Moos. 15:26) ja että Jeesus todella kantoi meidän tautimme ja otti päälleen meidän sairautemme (Matt. 8:17). ”Sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra” Jeremian kirjassa (30:17). Hän lupasi siis parantaa myös ”vammat”, kuten selän välilevyt ja nivelvammat, ja jokaisella uskosta elävällä on lupa pyytää parantumista ja ottaa se uskossa vastaan.

Tahdotko (oikeasti) tulla terveeksi?

Päivien kuluessa yhä tärkeämmäksi alkoivat kuitenkin tulla Jeesuksen sanat miehelle, joka odotti Betesdan lammikolla, että joku nostaisi hänet veteen, kun se kuohui, jotta hän siellä paranisi. Jeesus kun kysyi häneltä: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh. 5:6), eikä Hänen kysymyksensä koskenut vain fyysistä terveyttä. Omallakin kohdalla kirkastui, että kyse oli myös henkisestä ja hengellisestä paranemisesta, ei vain siitä, että selkäkivut hellittäisivät.

Tuolloin tartuin uudelleen vanhaan C. O. Roseniuksen kirjaan Vanhurskaana Jeesuksessa, joka ei ollut aiemmin auennut. Mutta nyt sen kirjoitukset auttoivat näkemään oman lakihenkisyyden ja armottomuuden sekä muita ihmisiä että ennen kaikkea itseä kohtaan. Tajusin, että en ollut matkassa armahdettuna ja Jumalan voimassa, vaan kuuliaisuudessani Jumalan Sanalle ja tahdolle oli omavoimaisuutta, joka ahdisti ja rajoitti, sillä se tuomitsi jokaisen epäonnistumisen.

Elämässä oli paljon ilon aiheita ja hyvää, mutta syvällä sisimmässäni olin iloton ja pelokas. Pelkäsin tulevaisuutta, jonka olin antanut Jumalan käsiin. Pelkäsin sitä siksi, etten voinut kuvitella Jumalan rakastavan minua niin paljon, että Hän huolehtisi minusta kuin Isä tyttärestään. Olihan oma isä ollut paitsi rakas, myös arvaamaton ja ankara.

Isäsuhteen merkitys

Olin jo kauan sitten ymmärtänyt oman isäsuhteeni puutteet ennen kaikkea isän alkoholinkäytön ja saamani fyysisen kurituksen vuoksi, mutta vasta luettuani Dave Pattyn kirjan Father God aloin saada kiinni joistakin sen vaikutuksista näihin päiviin asti.

On tärkeää ymmärtää, että ”kaikki isyys taivaissa ja maan päällä saa nimensä” Jumalasta, Taivaallisesta Isästä (Ef. 3:14–15; RK). Hän antaa meille isän mallin. Hän antaa meille myös identiteetin, rakkauden, aseman ja mieltymyksensä. Jos ne tai joku niistä jää puuttumaan maallisesta isäsuhteesta, jäämme vajaiksi ja janoamme tuota puutetta jostain muusta – yleensä vääriltä ihmisiltä, vääristä asioista tai teoista.

Kun luin kirjaa rukoillen, näin suurimman haavani olevan omassa identiteetissäni. Olin omaksunut syyllisen identiteetin, jonka taustalla oli häpeä isän juomisesta ja tietoisuus siitä, että isän käytös humalassa tiedettiin julkisesti. Koin olevani yhtä hävettävä.

Silloin kun identiteettimme on Kristuksessa, samaistumme Häneen ja Hänen kirkkauteensa, mutta kun identiteetti on humalaisessa isässä, samaistumme siihen ja sen itsellemme tuottamaan häpeään, vaikka meillä ei olisi asiaan osaa eikä arpaa. Emme voi antaa siihen mitään, mutta saamme osaksemme paljon valheellista minuutta, aivan kuten emme voi antaa Jeesuksen ristintyöhön mitään, mutta voimme ottaa sen kokonaisuudessaan vastaan ja omaksemme.

Miten rakkaus voi olla niin vaikeaa?

Rakkaudesta tuli näin oleellinen osa kasvua. Rakkaudesta – tuosta ihmisten väärin ymmärtämästä ja hyväksikäyttämästä voimasta, joka personoituu Jumalaan.

Rakkaus on kolminaisuus, jonka lähde on aina Jumala. Emme voi rakastaa itseämme emmekä toisiamme, ellei meillä ole Jumalan rakkautta. Hän on aina rakastanut ensin, ja on ensiarvoisen tärkeää kokea olevansa Jumalan rakkauden kohde, jotta rakkaus voi vaikuttaa ensin meissä itsessämme ja sitten levitä kauttamme ympäröiviin ihmisiin.

Itseäni alkoi ensin häiritä kyvyttömyys rakastaa muita. ”Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.” (1. Joh. 4:20). Jos en siis Sanan mukaan rakastanut ihmistä, en voinut rakastaa myöskään Jumalaa ja siten tuskin ymmärsin myöskään Jumalan rakkautta minua kohtaan. Ja vääristyneellä identiteetillä en juuri rakastanut itseänikään. Koko rakkauden kolminaisuus oli kohdallani rikki.

Silti porskutin menemään tässä maailmassa, niin kuin moni muukin, jolla nämä kuviot ovat repaleina. Meillä on valtava taito ohittaa tuskamme tai reaktiomme, jotka toistuvat vuodesta toiseen, sillä emme jaksa, osaa tai uskalla paneutua siihen, mistä ne oikein johtuvat. Selitämme ne pois kiireisellä tai tiukalla elämänvaiheella, huonoilla yöunilla, ”tämä nyt vain on minun elämääni” -selityksillä tai jopa potemalla fyysisiä kipuja, jotka ovat usein sosiaalisesti hyväksytympiä kuin psyykkiset tai hengelliset kipuilut.

Itsensä rakastaminen

Ehkä kaikkein vaikeinta rakkauden kolminaisuudessa on oppia rakastamaan itseään terveellä tavalla. Mark DeJesuksen kirjassa God Loves Me and I Love Myself oli oivallus, joka avasi minulle tietä oikeaan suuntaan. Rakkauden ylistyslaulu (1. Kor. 13) muistuttaa, että rakkaus on ”pitkämielinen” ja ”lempeä”. Se siis tarkoittaa sitä, että meidän tulee olla pitkämielisiä ja lempeitä myös itseämme sekä omia ajatuksiamme ja tekemisiämme kohtaan. Se on tervettä itsensä rakastamista, että kohtelemme itseämme kuten kohtelisimme lähimmäistämme, jota rakastamme – osoittaen kärsivällisyyttä vikoja havaitessamme ja lempeyttä suhtautumisessamme kaiken kaikkiaan.

Loving yourself has a lot to do with self-compassion, giving to yourself what you would often extend to someone whom you love dearly.

– Mark DeJesus

Itsensä rakastaminen on myötätuntoa itseä kohtaan – että kohtelisi itseään samoin kuin kohtelisi jotakuta, jota rakastaa suuresti.
(kirjasta God Loves Me and I Love Myself)

Kun rakastamme itseämme terveesti, olemme tasapainossa, rakastivatpa ihmiset meitä tai eivät. Itsetuntomme ja identiteettimme eivät vavahtele muiden tekojen mukaan. Jos kuitenkin saamme osaksemme aitoa ihmisrakkautta, se on kuin bonus Jumalalta saamamme rakkauden päälle.

Joku voi ajatella, ettei ihmissuhteilla ole silloin merkitystä, mutta asia on päin vastoin. Todellisuudessa terve itsensä rakastaminen ja Jumalan rakkauden ymmärtäminen korostaa merkityksellisiä ihmissuhteita ja vapauttaa puolestaan niistä, jotka ovat syntyneet rakkaudettomuudesta itseä kohtaan (DeJesus 2016, 21–22).

Vuoden jälkeen

Mutta olenko nyt, lähes vuoden prosessin jälkeen, ehjä ja parantunut? Olen osin ehjä ja osin parantunut tai ainakin paranemassa. Mutta ennen kaikkea olen valveutuneempi ja tiedostan asioita, jotka vielä vuosi sitten olivat tunnistamattomuuden piilossa tai selittämättömänä surumielisyytenä, epävarmuutena tai ärtymyksenä.

Siksi toistan yhä uudelleen, että kivun kautta syntyy paljon hyvää. Mutta kipuun ei tarvitse jäädä kiinni.

—–

Kirjat ovat minulle rakkaita ja tärkeitä inspiraation lähteitä ja uudelleenrakentumisen välineitä. Tässäkin prosessissa Raamatun ohella monet kirjat ovat olleet avaamassa sydäntä paranemiselle ja vastaamassa osaltaan avoimiin tai esiin nousseisiin kysymyksiin.

Alla luetellut kirjat ovat niitä, jotka ovat viimeisen vuoden aikana puhutelleet minua järisyttävällä tavalla etsiessäni tervettä kristityn identiteettiä ja Jumalan tahtoa omassa elämässä.

Lähteitä:

DeJesus, Mark (2018). Experiencing God’s Love as Your Father. Turning Hearts Ministries.

DeJesus, Mark (2018). Exposing the Rejection Mindset. Experience Love | Know Who You Are | Empower Your Relationships. 2nd Edition. Turning Hearts Ministries.

DeJesus, Mark (2016). God Loves Me and I Love Myself. Overcoming the Resistance to Loving Yourself. Turning Hearts Ministries.

Murray, Andrew (2025). Divine Healing. Osoitteessa https://www.hopefaithprayer.com/books/Divine Healing – Andrew Murray.pdf. Viitattu 8.5.2025. (Kuunneltavissa myös äänitiedostona YouTubessa.)

Patty, Dave (2016). Father God. Daring to Draw Near. 78 Press.

Rosenius, C. O. (1976). Vanhurskaana Jeesuksessa. Roseniusta nykysuomeksi 4. Vaasa: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys.