Tag Archive for: sotaveteraanit

Itsenäisyyspäivä – kun heitä on enää 2 500

Itsenäisyyspäivän viima viiltää, vaikka se tuleekin etelästä. Tuuli on kerännyt ensimmäisen kerran tänä talvena jääsohjoa tuttuun rantaan. 

Vaan mikäpä on ihmisen ollessa – kaupungin suojissa, lämpimästi puettuna, sanalla sanoen leveiden lihapatojen äärellä itsenäisessä maassa, jossa kaikki on ollut oman elämän alusta asti valmiina ja vapaasti käytettävissä.

Heidän äänensä vaimenee

Itsenäisyyspäivä on meille suomalaisille ainutlaatuinen juhlapäivä. Monellakaan länsimaalla ei ole vastaavaa lähihistoriaa. Päivä on tärkeä, että edes kerran vuodessa muistaisimme, missä olemme, mistä tulemme ja kuka on tämän kaiken meille turvannut. Liian moni asia on nykyihmiselle itsestäänselvyys, vaikka se ei sitä olisikaan.

Eilisessä itsenäisyyspäivän aaton kirkkojuhlassa puhuttiin kunniakansalaisista. He eivät ole valtakunnan eliittiä, eikä heidän kunniansa perustu titteleihin tai arvoasemaan. He ovat maan hiljaisia, joiden ääni ei useinkaan kuulu ja vaimenee jatkuvasti, vaikka näkyykin kaikkialla ympärillämme. Vapaana lainehtivassa meressä, sinisen taivaan ja valkean lumen kontrastissa, viljapelloilla, katupölyssä ja jokaisen suomalaisen arjessa ja mahdollisuuksissa tehdä valintoja.

Meidän tehtävämme on muistaa

Viime päivinä on pyörinyt mielessä ajatus, että on helppoa olla isänmaallinen rauhan aikana. Tutkimustenkin mukaan suomalaisten puolustustahto on korkea, mutta tahto on aina eri asia kuin todellisuus. Niitä, joiden tahto on käytännössä testattu, on meidän joukossamme enää noin 2 500. Heidän keski-ikänsä on 98 vuotta, ja he ovat minun silmissäni maamme ainoita kunniakansalaisia. Sotaveteraanit.

Ennusteen mukaan viimeinen sotaveteraani menehtyy vuoden 2036 paikkeilla. Jäljelle jää pari sukupolvea, joilla on ollut lähisukusiteitä veteraaneihin, isiin ja isoisiin. Meillä on vastuu siitä, että muistamme ja muistutamme. Se voi olla tunnepitoista nostalgisuutta, joillakin jopa isänmaallista uhoa. Kauniita sanoja menneistä sukupolvista ja heidän uhristaan, sinivalkoisia värejä ja Tuntematonta sotilasta. Kunhan emme unohda.

Sotaveteraaneja on keskuudessamme enää 2 500. Muistetaan heitä.

Katsoin aamusta dokumenttia Kyösti Kalliosta. Presidenttinä hän ei ollut akateemisesti oppinut, ja hänen valintansa oli tavallaan poliittinen kompromissi. Mutta tuskin oli sattumaa, että Suomea johti talvisodan läpi uskova ja rukoileva presidentti. Kallio rohkaisi kansaa rukoilemaan, ja hänen nimeensä on liitetty paljon siteerattu ja monien tuntema rukous Suomen puolesta, vaikka se ei todistetusti olekaan Kallion kynästä. Hänen ja vaimonsa rukoukset kantoivat silti maatamme yli lyhyen virkakauden ajan ja talvisodan.

Tulevasta emme tiedä. Mutta varmaa on, että tarvitsemme suomalaisia, jotka rukoilevat isänmaan puolesta. Mielellään tarvitsisimme myös rukoilevan presidentin.

Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.

Oi Herra, käy sä siunaamaan
nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen
ja estä sota verinen.

Sä turvaa maamme vapaus,
sen kansalle suo viisaus.
Suo armokaste maille sen
ja sydämihin ihmisten.

– Virsi 577, J. L. Runeberg

Parhainta itsenäisyyspäivää kaikille!

Itsenäisyyspäivä 2020 ja pyhä isänmaa

Tänään joulukuun viima on kylmä ja pureva, vaikka lunta ei täällä etelässä olekaan. Veikkaan kuitenkin, ettei tuuli pure lainkaan niin kylmästi kuin pakkanen, vilu, väsymys ja nälkä koettelivat miehiä sotien aikaan. Ei sitä osaa kaiken hyvinvoinnin ja etuoikeudet kokeneena edes kuvitella. Enkä osaa kuvitella, miten ihminen kestää sen, kun partioi pimeässä tietämättä, koska taistelu ja tulimeri loppuu ja koska näkee taas läheisensä, jos näkee. Tai kun on mentävä päin, vaikka pelottaa ja vaatteet ovat hiestä ja kosteudesta raskaat eikä moneen päivään ole saanut nukkua kunnolla.
Siniristilippu ja kaksi kynttilää ikkunalla.

Meillä on jotain ainutlaatuista

Suomen lähihistoria on Pohjoismaissa ja osassa Eurooppaakin harvinaislaatuinen. Meillä on yhä sukupolvia, jotka ovat eläneet sodassa ja maksaneet omilla teoillaan hintaa siitä, mikä on tänään jalkojemme alla. Raamatussa on kohta, jossa Jumala sanoo Moosekselle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa” (2. Moos. 3:5.) Ajattelen, että myös Suomi on meille suomalaisille pyhä maa – ainutlaatuinen ja kallisarvoinen. Siitä on kerran maksettu kalliisti, ja meidän nykypolvien tehtävänä on huolehtia siitä, ettei se maksu ole ollut turhaa.

Riisu kengät jalastasi,
sillä paikka, jossa seisot,
on pyhä maa.

Globalisaatiohuumassa osa suomalaisista on tainnut unohtaa, missä maaperässä omat juuret ovat. Mutta kansainvälisyyttä ei ole, ellei ole omaa isänmaata. Silloin on vain irtolaisuutta eikä paljoakaan annettavaa eri kansojen välisiin suhteisiin. Kasvu on heikkoa, kivuliasta tai kuivakkaa, elleivät juuret ole kunnossa.

Hinta maasta jalkojemme alla

Suomelle ovat olleet leimallisia vihreys ja luonnonläheisyys jopa suurimmissa kaupungeissa, runsaslumiset talvet ja järvien sini sekä ilma, jota on ollut helppo hengittää. Ne ovat meille usein itsestäänselvyyksiä. Mutta turistien ihastunut ihmettely muistuttaa aina välillä, että itsestääselvyydet ovatkin harvinaisuuksia ja aarteita.
Itsenäisyyspäivänä on taas hyvä kiittää aarteistamme, sytyttää ne kaksi kynttilää ja katsella kauniita, tuulessa liehuvia Suomen lippuja. Sillä minusta Suomen lippu on todella kaunis, puhtaan valkoinen – ja sininen risti merkkinä kalliisti maksetusta hinnasta. Toivon, joskin vähän epäilen, että aivan jokainen tuota hintaa maksanut jo iäkäs mies ja nainen saa tänään kokea olevansa turvassa ja hoivattu. Se olisi vähintä, mitä voimme heille antaa ja miten kiittää maasta jalkojemme alla.
—

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen