Onko Sturgeonin laki sinulle tuttu? Siinä ei ole kyse lainsäädännöstä, vaan pikemminkin lainalaisuudesta tai lentävästä lauseesta. Sen mukaan 90 prosenttia mistä tahansa on roskaa.

Ajatus on peräisin tieteiskirjailija Theodore Sturgeonilta. Hän hermostui siitä, kun koko science fiction -kirjallisuus tuomittiin surkeaksi lajin huonoimpien kirjojen pohjalta. Silloin hän totesi, että todellisuudessa minkä tahansa lajityypin tai alan tuotoksista 90 prosenttia on laadultaan varsin köykäistä ja heikkolaatuista, siis roskaa.

90 prosenttia mistä tahansa on roskaa

Ajatus on helppo havaita paikkansa pitäväksi, kun takana on vähänkin elettyä elämää ja varsinkin jos seuraa yhtään kriittisesti maailman tapahtumia ja katselee ympärilleen. Vai onko joku, joka ei ole miettinyt, että vuosikymmenten takaiseen verrattuna televiossa on kanavia moninkertaisesti, mutta mitään katsomisen arvoista sieltä ei juuri löydy? Vähintäänkin 90 prosenttia siis roskaa. 

Tai onko kukaan muu joutunut toteamaan, että kokouksia ja seminaareja kyllä järjestetään aiheesta ja alasta jos toisesta, mutta eipä jäänyt kotiin vietäväksi juuri mitään uutta taikka omaa elämää tai työntekoa mullistavaa? Korona-aikana kalentereihin rantautuneista Teams-palavereista ja sosiaalisen median webinaareista puhumattakaan.

Liian moni puhuja on ulosanniltaan korkeintaan keskinkertainen, ellei jopa surkea. Aikarajan ylittävään esitelmään mahtuu jahkailua ja anteeksipyytäviä alkuselittelyjä sekä liian pienellä fontilla kirjoitettuja PowerPointteja, jotka muistuttavat enemmän muistioita kuin havainnollisia avainkohtia. 90 prosenttia siis tilaisuuksia, jotka voi hyvällä omallatunnolla ohittaa ja käyttää ajan vaikka itseopiskeluun. Mutta harva uskaltaa.

Liian moni puhuja on korkeintaan keskinkertainen,
ellei jopa surkea jahkailuineen ja liian pienellä fontilla
kirjoitettuine PowerPoint-esityksineen.

90 prosenttia elämäntapaohjeista on roskaa

Tai mitä mieltä olet elämäntapaohjeista, joita sinulle tarjotaan milloin netissä, milloin lehtien palstoilla? Väitän, että 90 prosenttia niistä on normaalielämän kannalta turhia, ellei peräti jo ohjeena hyödyttömiä. Jos nimittäin noudattaisin jokaista tarjottua ohjetta, en ehtisi tehdä muuta kuin miettiä, mitä ja kuinka monta grammaa joko pitäisi tai uskaltaisin suuhuni panna, etten vain sekoita vatsan flooraa, tuhoa hammaskiillettä, tuki suoniani, menetä lihasmassaani tai pysäytä aineenvaihduntaani. Olisi pohdittava myös tarkkaan ja mielellään tieteellisesti, miten ja mihin aikaan nukun, missä asennossa ja minkälaisen peiton alla. Ja jos aikaa jäisikin, se kuluisi siihen, että muistan jumpata ja höykyttää alaselän jumeja, niskakyttyrää, tenniskyynärpäätä, nivelrikkoisia polvia ja iskiasvaivoja juuri oikeasta kohdasta, riittävän usein ja varmasti oikeanlaisella välineellä. Mielellään tietenkin netistä löytyvän, tosi-tv- tai juorulehtitähteyden ohittaneen hyvinvointivalmentajan alaisuudessa, ja maksullisena. 

Mitä ja kuinka monta grammaa joko pitäisi
tai uskaltaisin suuhuni panna,
etten vain sekoita vatsan flooraa, tuhoa hampaitani,
tuki suoniani, menetä lihasmassaani
tai pysäytä aineenvaihduntaani.

Ei tarvinne avata tarkemmin, että myös arviolta 90 prosenttia useimpien ihmisten saapuvista työsähköposteista on joutavaa edestakaisin soutamista, jonka hoitaisi paljon nopeammin yhdellä puhelinsoitolla. 90 prosenttia whatsappin ryhmäviesteistä on turhanpäiväisiä hymiöitä, twiiteistä itsestäänselvyyksiä, markkinoille tulevista teknisistä uutuuksista tarpeettomia ja julkaistuista kirjoista ja elokuvista kaikkea muuta kuin A-luokkaa. Vai kuinka monta todella mieltä sykähdyttänyttä elokuvaa tai kirjaa muistat kaikista katsomistasi ja lukemistasi? Riittäisikö kymmenen prosenttia kaikista? Melko varmasti. Ehkä jopa viisi.

Sturgeonin laki helpottaa

Sen ymmärtäminen, että oikeasti 90 prosenttia kaikesta on suurella todennäköisyydellä roskaa, on tavallaan helpottavaa. Ei tarvitse hämmästellä, miksi oma ymmärrys ei riitä pitämään kaikkea musiikkia kuunneltavana tai jokaista lääkäriä, rakennusmiestä tai asiakaspalvelijaa työhönsä soveltuvana tai kenties edes ammattinsa osaavana. Voi hyvällä omallatunnolla keskittyä sen 90 prosentin sijaan kunkin lajityypin edustavaan otokseen eli siihen 10 prosenttiin. Näin voi nauttia mm. oikeasti taidokkaasti kirjoitetusta kirjasta ja juonenkäänteistä, osaavan kampaajan kädenjäljestä tai mukaansatempaavasta ja asiansa hallitsevasta puhujasta.

Sosiaalisen median ”gurut”

Se, mikä kuitenkin lyö yhä enemmän silmille, on ihmisten flegmaattinen kritiikittömyys ja laumasieluisuus. Kuinka moni turha vempele onkin ostettu, kuinka monessa joutavanpäiväisessä tekemisessä tuhlattu aikaa tai kuinka moni perusteeton teoria tai näkemys omaksuttu vain, ”koska kaikki muutkin” tai ”koska joku niin sanoo”?

Sosiaalisella paineella ja yhteiskunnan sovinnaisilla tavoilla on omiin tekemisiin huomattavasti suurempi vaikutus kuin moni uskaltaa myöntää. Ei siis ihme, että sosiaalinen media jyrää. 

Se on tätä nykyä pullollaan influenssereita, joista tulee hetkessä ja yleensä jonkin varsin lyhyen elämäntapavalmennuskoulutuksen jälkeen monitaitoisia guruja. Heillä on (ainakin) suuren (some)yleisön mielessä ymmärrys ja ratkaisu milloin mielenterveyden tasapainottamiseen ja Pisa-tulosten korjaamiseen, milloin sotekriisiin tai koronapandemiaan.

Väkisinkin on käynyt mielessä näitä ja myös useita perinteisen median käyttämiä ”guruja” kuunnellessa, että itseään ”asiantuntijoiksi” kutsuvista alkaa 90 prosenttia olla sisällöllisesti roskaa. Olen siis Dobellin kanssa samaa mieltä: ”Maailma on [aika usein; blogistin huomautus] pelkkä pulinapiiri, mutta sitä ei onneksi tarvitse kuunnella.” (Dobelli, 2018)