Isän äiti eli mamma antoi minulle pienen rukouskirjan muistoksi 15. päivä kesäkuuta 1977. Olin silloin kymmenvuotias. Laitoin rukouskirjan koulupöydän ylälaatikkoon, ja siellä se oli pääosin lukemattomana vuosia.
En kuitenkaan hylännyt sitä, vaan kotoa muuttaessani otin sen mukaan, ja se on kulkenut mukanani opiskelupaikkakunnalle Vaasaan, sitten Saksaan ja sieltä lopulta Helsinkiin. Jossain vaiheessa uskoon tultuani 30 vuotta sitten otin kirjan esiin, ja siitä lähtien olen lukenut päivittäin sille päivälle tarkoitetun lyhyen rukouksen. Se on osa aamurutiiniani.
Aamu-uinnin jälkeen ajelen pitkin Kaivopuiston rantaa kotiin aamukahville ja lukemaan mm. Pientä rukouskirjaa.
Mamman rukoukset kantoivat
Mamma luki Raamattua, veisaili virsiä, kuunteli aina sunnuntaisin jumalanpalveluksen radiosta ja rukoili – varmaankin myös minun puolestani, vaikka en muista, että olisimme siitä koskaan keskustelleet. Muistan kuitenkin, että mamman ja papan luona, kodissa, joka oli talomme toisessa päädyssä, oli sunnuntaisin pöydällä avattuna iso ja painava kuva-Raamattu. Lapsena ihastelin mustavalkoisia piirroskuvia mm. vedenpaisumuksesta, sillä niissä oli jykevää, vähän pelottavaakin voimaa.
Ellen väärin muista, piti aina kysyä lupa, että sai koskea kuva-Raamattuun. Ymmärrän sen, koska kirja oli massiivisen kokoinen ja varmaankin arvokas, ja olisi lapsen käsissä vaikkapa pudotessaan voinut helposti repeytyä. En tiedä, missä tuo Raamattu tänä päivänä menee, mutta toivon, että se on arvoisessaan käytössä – ei vain koristeena, vaan myös katsottuna, luettuna ja tutkittuna.
Olen miettinyt joskus, miksi mamma antoi rukouskirjansa juuri minulle, eikä vaikkapa sisarilleni. Herra taisi nähdä jo silloin, että minulla se tulisi vielä käyttöön ja kirvoittaisi rukouksia muidenkin puolesta.
Pieni rukouskirja, jonka sain muistoksi mammalta 15. päivä kesäkuuta 1977. Pieni aamurutiinini muiden joukossa.
Rukous edellyttää alttiutta ja tahtoa
Tiedämme lopulta hyvin vähän siitä, miten rukouksemme kantavat. Jokainen kuiskauskin menee kuitenkin Jumalan korviin ja saa ajallaan vastauksensa. Ei sanota turhaan, että rukouksen lapset ovat siunattuja. Jokainen, jonka puolesta rukoillaan, on siunattu, sillä hänet ja hänen asiansa ja elämänsä haasteet on viety Jumalalle hoidettavaksi. Herra vastaa lopputuloksesta tahtonsa mukaan ja tietää sen jo etukäteen.
Rukous kantaa kaukaakin eikä edellytä fyysistä kohtaamista, sillä se ei perustu meihin, meidän sanoihimme tai muotoiluihimme, vaan Jumalan voimaan, joka ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan, puhumattakaan meidän ymmärryksestämme. Rukous ei vaadi kikkailuja tai kaunopuheisuutta, vaan tahtoa ja alttiutta. Riittää, kun sanoo vaikka ”auta minun ystävääni”, ”kohtaa minun läheistäni”, ”puhu hänelle, niin että hän kuulee”, ”lohduta häntä”.
Pienen rukouskirjan teksti kuului tänään näin:
Taivaallinen Isä, auta minua arkielämän pikku seikoissakin huomaamaan tahtosi. Auta, etten pienissäkään asioissa kiellä Sinua. Auta minua edistämään kunniaasi silloinkin, kun tehtäväni näyttää mitättömältä ja merkityksettömältä. Tee minut vähimmässäkin uskolliseksi. Aamen.