Tag Archive for: naiset

Naisena voisin mainita nimeltä aika monta elämäni naista. Heitä on ollut monenlaisia, monenikäisiä, monissa elämän eri vaiheissa, eri tarpeisiin, eri tavoin vaikuttamassa, hiomassa, opettamassa, rohkaisemassa, lohduttamassa, viihdyttämässä ja välillä vain läsnä ellei muuta niin tietoisuudessa, että he ovat. 

Useimmat niistä naisista, joita olen saanut elämässäni ihailla ja pitää lähellä, ovat olleet syvällisiä ja omin aivoin ajattelevia, ei mitään perässä peesaajia, joista ei saa mitään omaperäistä irti. He ovat olleet yhtä aikaa lujia ja herkkiä, ja tietäneet mitä elämältään haluavat – ainakin nuoren aikuisuuden harjoitteluvuosien jälkeen.

Albert Edelfeltin maalaama muotokuva kauppaneuvoksetar Anna Sinebrychoffista.

Naistenpäivän teemaan sopien Sinebrychoffin taidemuseon näyttelystä eilen: Albert Edelfeltin maalaama muotokuva kauppaneuvoksetar Anna Sinebrychoffista.

Persjalkaiset köntykset

Yksi tyypillisimpiä elämäni naisten tunnuspiirteitä on ollut tunnollisuus. Se taitaa olla vahva ominaispiirre naisille ylipäänsä. Asioita ei jätetä puoliväliin, eikä niitä hoideta haparoiden vasemmalla kädellä. Luovuttaminen ei kuulu repertuaariin silloinkaan, kun se olisi jopa varteen otettava vaihtoehto. Elämäni naiset ovat sitkeitä Minna Cantheja ja Tove Janssoneita, Heta Niskavuoria ja Auri Kanasia.

Rakel Liekki kritisoi jo parikymmentä vuotta sitten kolumnissaan käsitystä stereotyyppisestä suomalaisnaisesta. Hän kun on kuulemma ”persjalkainen köntys, joka käyttää tuulipukua eikä välitä ulkonäöstään, lihoo heti naimisiin mentyään parikymmentä kiloa, on liian itsenäinen, vahva ja tasa-arvoinen sekä väritön ja tylsä kylmänkankea lahna”.

Värikkäitä ja vauhdikkaita

Sellaisia naisia ei minun elämäni naisten joukosta löydy. Mahtaako löytyä kauheasti muutenkaan. Elämäni naiset voivat olla ikäisensä näköisiä, jonkin verran tuhdimpia kuin kolmikymppisinä, paitsi ne jotka eivät vielä ole edes kolmikymppisiä, mutta edelleen vauhdikkaita, liikunnallisiakin, tyylikkäitä omassa tyylissään, kampauksessaan ja naamavärkissään. Itsenäisiä kyllä, mutta rakkaudessa riippuvaisia myös läheisistään, kuten olla kuuluukin.

Värittömyys on heistä kaukana, sillä tukka voi olla punainen tai blondattu, raidoitettu tai hiekanvärinen, paita laventelinsininen tai räiskyvä kuin revontuli, ja jutut ne vasta värikkäitä välillä ovatkin. Sängyssä en heidän kanssaan ole ollut, mutta lahna tuskin kuvaa yhtäkään heistä. Viriilejä ja virkeitä ovat; pilkettä on yhä silmäkulmassa, vaikka osalla on ikääkin jopa reilusti enemmän kuin itselläni.

Katja Tukiaisen pinkki ja soikeanmuotoinen teos Be a Girl and Carry on.

Be a Girl and Carry on. Katja Tukiaisen teos Taidekeskus Salmelan näyttelyssä kesällä 2025.

Äiti ja muut naiset

Äitiään ei voi naisten joukosta koskaan unohtaa. Hän on se, joka antanut eniten: elämän, kasvun ja kasvatuksen, hoivan ja huolenpidon. Mutta äidin ohella on sisaria, verenperintönä ja sukulaissieluina, ystäviä ylimpiä, entisiä ja nykyisiä, työpareja ja opintojen yhdistämiä, lenkki-, kahvi- ja uimakavereita, naapureita ja jopa somen kautta tutuksi tulleita.  

Julkkikset ja someinfluensserit eivät ole elämäni naisia enkä minä naisia sellaisten saavutusten vuoksi ihaile. Riittää ihmisyys, aitous ja haavoittuvuus, tavallinen elämä suomalaisena naisena, sisukkuus ja kyky tunnistaa myös heikkoutensa. Ja ennen kaikkea ymmärrys siitä, että tämä naisena oleminen on juuri se meidän juttu ja se me viedään parhaamme mukaan loppuun asti.

Tänään naistenpäivänä kiitän elämäni naisia siitä, mitä olen saanut oppia naisena olemisesta ja toivotan jokaiselle oikein hyvää naistenpäivää!

Miehet on miehiä ja naiset naisia, tai toiset Marsista ja toiset Venuksesta. Todisteena siitä voisi toimia vaikkapa tämä miespuolisen kaverin kanssa tekemäni kävelylenkki muutaman vuoden takaa. Autolla.

Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta.

Kun mies lähtee kävelylenkille. No, ystävä ei sentään ollut ihan puku päällä, mutta tuo kulkuväline. Kuvituskuva: Pixabay.

Jostain kumman syystä miehet haluaa lähteä kävelylle mahdollisimman kauas. Niin kauas, että on pakko mennä autolla, koska muuten ei jaksaisi enää kävellä takaisin.

uusi auto

No, kaveri tuli sitten hakemaan. Oli juuri saanut pitkään odottelemansa uuden auton, jota tietty piti vähän esitellä.

– Laitetaan kuule takit ajomatkan ajaksi tänne peräluukkuun. 

Mies hipsuttelee jotakin takaluukussa näkyvää nappulaa, niin että on pakko kysyä: 
– Mikäs nappula se on?
– Siitä saa katos tätä luukkua vähän enemmän auki, jos on liian ahdasta.
– Vau, oikein kaksi erilaista avautumiskulmaa! Tosi kätsy.

Kehä ykkösellä kaveri jarruttaa liikennevaloihin rauhallisesti. Nostaa kädet ja melkein jalatkin ylös.
– Kato, tää jarruttaa ihan itsekseen.
– Vau, eikö se oo vähän pelottavaa?
– Ei, kato tän etäisyyden edellä menevään autoon saa säätää ihan itse. Ja auto lähtee itsekseen liikkeelle, kun edellä menevä lähtee eteenpäin.
– Tosi kätsy.

On ruuhka-aika. Ollaan menossa Nuuksioon, mutta ilta alkaa jo hämärtää. Onneksi on hyvät valot.
– Eiks oo aika kiva kojetaulu? Digitaalinen.
– Jep. Tosi magee.
– Ja katopa jalkatilaan. Sielläkin on valot.
– Tosi kätsyt. Osaa laittaa jalkansa oikeaan paikkaan.
– Eihän ne ovien valot häikäse?
– Ei yhtään. Ja mulla on laukussa aurinkolasit.

Kohta hämärtää

Ollaan Vihdintiellä. Ilta alkaa tosiaan hämärtää. Oikealla näkyy korkea mäki, jonka laella lepattaa tuulipussit. Kysäisen kaverilta:
– Hei, mikäs toi mäki on?
– Se on Paskamäki.
– Täh?
– Sellanen täyttömäki, mut sitä sanotaan Paskamäeksi. Siellä on hyvät kävelyreitit ja pitkät portaat, jotka voi nousta ylös. Oon käynyt joskus lenkillä.
– Pitäiskö mennäkin sinne? Ettei ehdi tulla ihan pimeetä. Eihän siellä haise?
– Ei haise. 

Ajettiin Paskamäen juurelle ja astuttiin ulos autosta. Mies vinkkaa:
– Näetkö siinä ovenkahvassa sen loven? Ei sisäpuolella, vaan sinä ulkona. Ei se, ku siinä kahvassa!
– Ai tää pieni viiva?
– Koske sitä.
– Miksi?
– No koske nyt.

Kosken, ja ovet sulkeutuu.
– Vau! Mut mikset sä voinut vain käyttää avainta?
– No ettei tarvi ottaa avaimia taskusta.
– Tosi kätsy. Kävellään nyt tonne Paskamäelle. Täällä on jo ihan pimeetä.

Kuvat eivät ole kopioitavissa.
©Tuija Niskanen