Wilson Sentongo, Muleeten kylän mzee, on kuin ugandalainen versio Perjantai Kristukselle -iltojen hedelmästä. Kadulla hän kuuli saarnattavan evankeliumia. Ja kadulla, kaukana päiväntasaajan tuntumassa, Ugandan Mubendessa, Jeesuksen sanat tulivat todeksi hänen elämässään: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” 

Ugandaa hallitsee presidentti, mutta maassa on myös paikallisia seremoniallisia kuninkaita. One Way Missionin Ugandan-työn johtaja, pastori Wilson Sentongo syntyi kuninkaan lapsenlapsena Ugandan länsiosassa, Fort Portalissa, mutta se ei taannut hänelle helppoa, saati ylellistä elämää. Isä hyljeksi poikaa jo nuorena vedoten siihen, ettei tämä muistuttanut häntä. Koko lapsuus oli taistelua, jota isän suhtautuminen varjosti. 

18-vuotiaana huono seura vei mukanaan, ja elämän tyhjyyttä tulivat täyttämään alkoholi ja tupakka. Nuoren Wilsonin elämä sai kuitenkin uuden suunnan, kun hän kohtasi kadulla joukon ihmisiä, jotka saarnasivat evankeliumia. Silloin, 24-vuotiaana, Wilson käveli heidän luokseen ja kysyi:

– Voinko saada levon myös juomisesta ja tupakasta?

Siinä hetkessä, vuonna 1971, hän otti vastaan Jeesuksen antaman pelastuksen ja levon.

Herra, jos minä selviän

Wilson pääsi raamattukouluun Kenian Nairobiin, saarnasi evankeliumia ja palasi Ugandaan. Ihmisiä pelastui, ja elämä näytti hyvältä. Mutta vuonna Wilsonin uskoontulovuonna valtaan nousseen hirmuhallitsijan Idi Aminin pyrkimys hävittää kristinusko maasta alkoi vähitellen tuntua yhä useamman kristityn elämässä. 

Eräänä iltapäivänä vuonna 1974 Wilson ja joukko pastoreita vangittiin ja kuljetettiin äärimmäisen tiukasti vartioituun vankilaan. Seurasi 96 päivää kidutusta ilman ruokaa ja vettä, alastomana, jalat lioten vierestä surmattujen vankien veressä. Se oli koettelemus, joka herätti pohtimaan, mihin Jumala oli häntä kutsumassa.

Seurasi 96 päivää kidutusta
ilman ruokaa ja vettä, alastomana,
jalat lioten vierestä surmattujen vankien veressä.

Kun vankiluolasta, jossa ei mahtunut edes seisomaan, haettiin 70 miestä surmattavaksi, Wilson kyseli Jumalalta:

– Mitä tapahtuu heidän lapsilleen? Niin moni jää orvoksi. Ja hän lupasi: – Herra, jos minä selviän täältä hengissä, lupaan huolehtia orvoista ja osattomista.

Minä annan sinulle lapsia

Lapsirakas pastori on pitänyt lupauksensa moninkertaisesti. Rinnalla on ollut jo melkein 30 vuotta vaimo Juliet, ja heitä on yhdistänyt alusta asti sama näky: orpotyö. 

Heidän kodissaan on kasvanut satakunta orpoa tai hylättyä lasta. Jossain vaiheessa lapsia oli yhtä aikaa nelisenkymmentä. Lapsia vilahtelee edelleen edestakaisin Sentongojen kodissa, Muleeten kylän päätien varrella: kaikkea alakouluikäisistä pikkutytöistä teinityttöihin ja aikuistuneisiin, yliopisto-opintojen jälkeen kylään palanneisiin naisiin ja miehiin. 

Aluksi yritän selvittää, kuka kukin on ja kuka on biologinen lapsi, kuka ottolapsi, mutta pian huomaan, ettei sillä ole heille merkitystä. Kaikki ovat heidän lapsiaan – Jumalan kutsun mukaan. Jossain vaiheessa Herra nimittäin vahvisti Wilsonille, mikä olisi tämän elämäntehtävä: Minä annan sinulle lapsia, jotka eivät ole biologisia lapsiasi.

Arvostettu mies ja pyhä ystävyys

Sentongojen kodissa vierailee pitkin päivää monia muitakin ihmisiä. Wilson eli mzee, kuten häntä yleisesti kutsutaan arvonimellä, joka tarkoittaa ’vanhaa miestä’ ja jonka saa vain yhteisössään arvostettu henkilö, istuu päivällä ulko-oven edustalla terassilla, levähtää välillä sängyllään ja istahtaa iltasella keinutuoliinsa. Paikasta riippumatta hänen luokseen tulee miehiä, naisia, nuoria ja lapsia. He astuvat hiljaa, lähes huomaamattomasti mzeen eteen, tarttuvat käteen, polvistuvat ja tervehtivät. 

Kyläläiset polvistuvat mzeen eteen
hakemaan neuvoja, tervehtimään
ja osoittamaan rakkauttaan.

Kun tiedustelen, mistä noissa hetkissä on kyse, mzee kertoo, että kyläläiset tulevat hakemaan neuvoja, tervehtimään ja osoittamaan rakkauttaan. Muzee kuuntelee, kurtistaa väliin kulmiaan, pohtii, puhuu ja hymyilee rohkaisevasti. Hänen yhteytensä ihmisiin on luontevaa ja aitoa.

– Rakastan ihmisiä sellaisina kuin he tulevat. Rakastan lapsia ja rakastan vanhuksia. Tarvitsen seurustelua ihmisten kanssa ja haluan auttaa heitä, Wilson vastaa hiljaa, kun yritän nähdä vähän syvemmälle hänen sisimpäänsä. 

Ystävyys on hänelle pyhä asia. Kun hän on päättänyt rakastaa, hän ei jätä ihmistä pulaan. Jos hän saa lahjaksi ruokaa, hän antaa sen eteenpäin. Kun joku on hänen ystävänsä, hän tahtoo olla ystävä loppuun asti. Ja jos joku rikkoo häntä vastaan, hän vaikenee ja rukoilee. Pahinta muzeelle on nähdä lapsen itkevän; sitä hän ei halua.

Jumalalle otollinen uhri

Lähes 50 vuoden hengellinen johtajuus on opettanut, miten vaikeaa ihmisten johtaminen on, oltiinpa koulussa, kirkossa, klinikalla tai perheessä. 

– Ihmisiä ei voi johtaa kuin lehmiä, sillä johdettava voi usein olla fiksumpi kuin johtaja, Wilson vertaa. – Jumalan Henki auttaa myös ihmisten kanssa.

Wilsonin lempikohtia Raamatussa on Roomalaiskirje 12:1: ”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.”

– Juuri niin tunnen; haluan antaa koko elämäni Jumalalle. 

Vankeudessa rukous oli ainoa voimavara, ja Wilson tietää, että yksin Jumala varjeli hänet kuolemalta. Siitä jäi niin monta todistustarinaa: vankien tuhoamiskäskyn antanut johtaja joutui kolariin, jossa molemmat jalat katkesivat; ovi vankiluolaan ei auennut teloitusryhmän tullessa, vangit haluttiin heittää järveen, mutta Jumala ei sallinut. Mzee luottaa kaikessa Jumalaan ja rukoukseen. Hän ei jää milloinkaan vain toivomaan asioita tapahtuvaksi, vaan kääntyy rukoillen Jumalan puoleen ja odottaa vastausta, sillä se tulee.

Pusikosta noussut Muleeten kylä

Wilson Sentongo on 73-vuotias, ja pitkäaikaissairaudet ovat tehneet liikkumisen hitaaksi. Silti hän on yhä kykenevä hoitamaan työnsä seurakunnan hengellisenä johtajana.

– Sairauksien kautta vihollinen kostaa minulle sen, mitä olen tehnyt Jumalan valtakunnan hyväksi. Olen saarnannut evankeliumia, ja vankeudessakin, 96 päivän aikana tuli uskoon 300 ihmistä.

Muleeten kylä on mzeelle rakas. Hän on nähnyt sen kasvun pelkästä pusikosta kyläyhteisöksi. Kun Wilson Sentongo tuli Muleeteen 30 vuotta sitten, siellä oli puskien lisäksi vain yksi perhe ja villieläimiä: elefantteja, leijonia, leopardeja ja puhveleita. Tänään seudulla ei villieläimiä enää ole eikä edes käärmeitä tarvitse pelätä heinikossa kulkiessaan. Kylään saadaan vielä kuluvan vuoden mittaan sähköt, mikä vie ison harppauksen kehityksessä eteenpäin: tuo uusia asukkaita ja parantaa elintasoa. 

Omalla paikallaan ihmisten keskellä

Wilson ei unohda milloinkaan mainita One Way Missionin osuutta kylän kehityksessä. One Wayn tuella rakennettu Agape-keskus on kylän sydän. Paikallinen seurakunta on kasvanut alun viidestätoista 200 hengen seurakunnaksi. Evankeliointi tapahtuu kiertämällä talosta taloon kertomassa Jeesuksesta, sillä ihmisillä ei ole riittävästi Raamattuja käytössään, eivätkä monet vanhemmat edes kykenisi lukemaan Raamattua, kun koulu päättyi alakouluun.

Ystävyys on hänelle pyhä asia.
Kun hän on päättänyt rakastaa,
hän ei jätä ihmistä pulaan.

Muleeten seurakunnassa sunnuntaikirkkoa edeltää paitsi lasten pyhäkoulu, myös aikuisten opetuslapseuskoulu. Erityisen tärkeänä Wilson pitää vastakääntyneiden opettamista. Siellä, heidän keskellään hän istuu jo aamuvarhaisesta myös toukokuussa vierailumme aikana. Vaikka kulku on hidastunut, se johtaa kuitenkin sunnuntaiaamuisin kirkonmäelle. Ja siellä hän tekee sitä, mikä on lähellä sydäntä: on ihmisten keskellä ja kertoo Jeesuksesta.

—

Wilson Sentongo menehtyi pitkäaikaisiin sairauksiin helmikuussa 2020, vain vajaa vuosi tapaamisemme jälkeen. Mutta hänen muistonsa elää monien ihmisten sydämissä ja mielissä.

Artikkeli on julkaistu One Way Missionin Raportti-lehden numerossa 3/2019.