Häpeäkseni tunnustan, että olen katsonut vuosien mittaan Netflixistä tai YouTubesta aika monta amerikkalaista joululeffaa. Milloin ne ovat olleet yhdellä Hollywood-julkkiksella varustettuja, milloin liukuhihnalta tuotettuja Hallmarkin elokuvia. Kaikissa on aina samat näyttelijät, jotka aiheuttavat usein enemmän vaivaantumista kuin sykähdyttäviä joulufiiliksiä.
Amerikkalaisissa joulutarinoissa juodaan aina kaakaota punavalkoiraidallisella pillillä – vaahtokarkkeja ja kermaa unohtamatta. Kuva: Pixabay
Kolme juonivaihtoehtoa
Todellisuudessa muutama leffa olisi riittänyt. Niissä on yleensä kolme vaihtoehtoista tarinaa, joita sitten muokkaillaan. Päähenkilön nimi vaihdetaan Samanthasta Jessicaksi tai Mattista Jasoniksi sekä ammatti mainostoimiston uraohjuksesta hääsuunnittelijaksi taikka hevosranchin pitäjästä sähkömieheksi, joka on oikeasti miljonääriperijä.
Juoni on aina sama – tai yksi näistä. Menestyvää uraa suurkaupungissa luonut nuori nainen palaa jostain syystä idylliseen kotikaupunkiinsa, jossa hän törmää vanhaan highschoolsweetheartiin. Tämä uskomattoman komea nuori mies on vaatimaton pilipalihommia tekevä koko kylän hyväntekijä, joka ei tee numeroa itsestään. Koko kylä rakastaa miestä eikä tulisi toimeen ilman hänen rakentamiaan joulukoristeita kylän pääkadulle. Se on tietenkin paikka, johon kaikki kokoontuvat viimeistään joulupäivänä hörppimään punavalkoraitaisella pillillä kaakaota sekä laulamaan joululauluja hymyillen ja toinen toistaan pää kallella katsellen.
Vuorille, helteeseen tai tuppukylään
Toisessa vaihtoehdossa (taas) huikeaa juristinuraa tehnyt juuri osakkuutta odottava kaunis nainen painaa töitä, niin ettei joululle jää aikaa. Kotikaupungissa perhe odottaa isojen punaisten rusettien ja tuhansien jouluköynnösten keskellä tytärtä palaavaksi kotiin edes tänä jouluna. Mutta ei, työ on tärkeämpää. Isä vierittää pari kyyneltä sulkiessaan puhelimen, kun tyttären on taas mentävä.
Jotta osakkuus irtoaisi, nuoren juristin on lähdettävä jouluaattona hoitamaan tärkeää tehtävää: joko vuoristoon, johon pääsee vain sherpan saattelemana aasin selässä, korkokengissä ja kynähameessa, eksoottiselle saarelle keskellä Tyyntämerta taikka vaihtoehtoisesti tuppukylään Alaskan toisella puolella. Sinne tulee aina jouluna lumimyrsky, joka tukkii tiet ja katkaisee puhelinlinjat – eikä sieltä pääse pois ennen kuin uutenavuotena, mutta sitten ei enää haluakaan lähteä.
Jouluaattona on lähdettävä vuoristoon,
johon pääsee vain sherpan saattelemana
aasin selässä, korkokengissä ja kynähameessa.
On tietenkin ilmiselvää, että perillä naista odottaa aina nokkava mutta syötävän hyvännäköinen palomies tai joku muu moitteetonta fyysistä kuntoa vaativaa työtä tekevä regular Joe. Harmi vain, että juristi on tullut sulkemaan tehtaan, josta koko kylä saa elantonsa, ja Joe ei tykkää siitä yhtään. On hilkulla, ettei onnellinen tarina pääty ikävästi, sillä juristinainen pakkaa jo laukkujansa, kunnes ymmärtää, että tavoitteli osakkuutta lakifirmassa vain isänsä mieliksi ja haluaakin oikeasti jäädä kotikaupunkinsa maitotehtaaseen kehitysjohtajaksi. Siitähän Joe ilahtuu, antaa anteeksi, ja kohta jo juodaan yhdessä munatotia.
Prinssille morsian
Kolmas tarina tapahtuu tietenkin Mangustaniassa, lumen peittämässä satumaassa, jossa kansa odottaa kuumeisesti, että prinssi Lothar Manfred von Glitterbrunnenschönfeld löytää itselleen puolison. Onneksi paikallisen ongenvapaliikkeen edessä – kauniiksi luistinradaksi jäätyneen järven rannalla kun ollaan – nuori pipoon ja raidalliseen kaulaliinaan kietoutunut kaukaa tullut sokerileipuri törmää Lothariin ja roiskauttaa kaupasta ostamansa kaakaot tämän rinnuksille. Siitä alkaa romanssi, joka ei voi päättyä kuin onnellisesti – jouluhäihin. Niitä edeltää vielä kohtaaminen prinssin kuolevan harmaapartaisen isän kanssa sekä käytös- ja pukeutumiskoulu, jossa aavistuksen rahvaanomainen mutta satakielen lailla laulava jenkkityttö opetetaan talon (linnan) tavoille.
Yhteistä kaikille tarinoille on se, että jouluvaloja ja -koristeita on käytetty sisällä ja ulkona enemmän kuin Stockmann tilaa kaikkiin myymälöihinsä vuodessa. Kodeissa ei koskaan ole mitään muita sisustustavaroita tai vaikkapa kirjoja hyllyssä, sillä joulutontut, kynttilät, köynnökset, rusetit ja pallot vievät kaiken tilan. Koko poppoo tykkää aina leipomisesta. Ja kun saavillinen taikinaa on saatu valmiiksi ja pari keksiä pyöräytetyksi, on jo kiire lähteä paikkaan, joka on kaikille yllätys. Se on asunnottomien ruokajakelu! Miten iloisia nuo reppanat ovatkaan aina likaisissa vaatteissaan, punaisine poskineen, kun Liza ja yllättäen paikalle ilmestynyt Jared läiskivät yhdessä puuroa lautaselle ja hokevat valkoisten hampaittensa loisteessa viiteen kertaan Merry Christmas.
Jouluvaloja ja -koristeita on enemmän
kuin Stockmann tilaa koko vuodeksi.
Parasta on kuitenkin, että kaikki aina päättyy hyvin. Loppukohtauksessa kaikilla on oma tai tuleva puoliso kainalossa. Kaikki pussaavat pariaan yhtä aikaa – huulet tiukasti yhteen puristettuina ja liikahtamatta. Jun on niin ihanaa ja on joulu, ja sitten alkaa sataa lunta. Sen pituinen se.