Iäkäs asiakas istuskelee jo olohuoneessa, kun kotihoito tulee paikalle vähän ennen puoltapäivää. Ellei omainen olisi ollut paikalla, asiakas makaisi edelleen sängyssä märkänä, ilman aamiaista ja aamulääkkeitä. Hoitaja seisoo ovella mykkänä, ja kysyttäessä, mitä hänen toimenkuvaansa kuuluu, hän kertoo tulleensa tekemään asiakkaan aamutoimet, antamaan ruuan ja lääkkeet. Omaisen on vaikea pysyä asiallisena, kun hän huomauttaa, että ne on tehty jo neljä tuntia sitten.

Parin viikon kuluttua, kun asiakkaan voimat ovat jo kohentuneet huomattavasti, hän lueskelee Hesaria lepotuolissa pukeutuneena ja aamiaisensa syöneenä, kun kotihoito saapuu paikalle kymmenen jälkeen. Tällä kertaa taas eri hoitaja ihmettelee, miten näin on päässyt käymään, kun papereissa lukee, että täällä tarvitaan apua sekä pukeutumisessa että muissa aamutoimissa. Se on mahdollista siten, että asiakas on toipunut vauhdilla ja haluaa edelleen olla niin omatoiminen kuin mahdollista. Olisi tylsää vain odotella sängyssä aamupäivään asti, kun on tottunut heräämään varhain.

Mikä on kodinhoitoa?

Asiakas pyytää sitten, voisiko kodinhoitaja vaikka pedata sängyn, kun se on rollaattorin kanssa vaikeaa. Tai voisiko hoitaja auttaa tiskien kanssa, kun hihat tuppaavat kastumaan ikävästi – asiakkaalla kun on ongelmia sormien toiminnoissa ja hihojen kääriminen tuottaa vaikeuksia. Sitä paitsi tiskaaminen on muutenkin hankalaa rollaattorin kanssa. 

Se ei valitettavasti kuulu kodinhoitajan tehtäviin; hän kun on terveydenhoidon ammattilainen. Mutta hän opastaa rouvaa, miten hihat kääritään. Rouva on näreissään, sillä hänen päässään ei ole vikaa ja hän osaa kyllä jo kääriä hihansa, kunhan sormet vain toimisivat. Kodinhoito lupaa kuitenkin pedata sängyn, kun ei nyt ole muutakaan tekemistä.

Paperityötä vai ihmistyötä?

Kodinhoidon työkenttä on ilmeisesti supistunut vuosien mittaan sairaanhoidoksi, tai sitten kodinhoitajille on tänä päivänä tärkeämpää pitää kiinni koulutustaan vastaavasta roolista kuin hoitaa asiakasta hänen tarpeittensa mukaan. Kodinhoitajan nimikettä voisi kenties hioa toimenkuvan mukaan. Kodinhoito kun antaa asiakkaalle helposti kuvan, että hoidetaan kotia ja asukasta sen mukaan kuin kodissa tarvetta on.

On myös kiusaus olettaa, että kodinhoitajaksi hakeutuva olisi luonteeltaan asioihin oma-aloitteisesti tarttuva henkilö, jolle ennen kaikkea ihmisten, mutta myös asioiden hoitaminen olisi luontaista ja lähellä sydäntä, ehkä jopa kutsumus. Ajattelen, että henkilö, joka keskittyy mieluummin papereissa lueteltuun toimenkuvaan kuin ihmiseen, jota on tullut auttamaan, on väärässä paikassa. Toimistotyö voisi sopia paremmin. Hyvä hoitaja uskaltaa katsoa, puhua ja koskettaa. 

Vanhustyön realiteetit

On ymmärrettävää, että kodinhoitajilla on käytettävissään kullekin asiakkaalle vain rajallinen aika. Siitä ei kuitenkaan näissä esimerkeissä ollut kyse. Kuten ei ollut sairaalassakaan, kun potilas pyysi hoitajaa nostamaan nilkkoihin valahtaneet sukat ylös, kun sääriä palelsi. Toimenpide olisi vienyt keskimäärin kymmenen sekuntia, mutta hoitaja ilmoitti huolehtivansa vain ruuan jakelusta ja lähti pois. Potilas jäi huutelemaan muiden hoitajien perään, sillä häntä palelsi.

Nämä elävän elämän esimerkit ovat tuoneet mediassa paljon esillä olleet vanhustyön ja terveydenhuollon ongelmat konkreettisesti omien silmien eteen. Meidän yhteiskuntamme arvomaailma on vääristynyt, ja liian monen ihmisyys on kateissa todellisen tai itse tehdyn kiireen, välinpitämättömyyden tai itsensä korostamisen vuoristoradassa.

Arvot näkyvät teoissa

Voimme puhua jalosti sivistyneistä ja inhimillisistä arvoistamme, mutta elleivät ne tule näkyviksi teoissa ja todellisuudessa, ne eivät ole minkään arvoisia. Ne eivät ole arvoja ollenkaan, pelkkää puhetta ja hyveillä rehvastelua.

Tässä ajassa on se kummallisuus, että työelämä on digitalisoitunut lähes ammatissa kuin ammatissa, ja sitä on perusteltu tehokkuudella ja ajan säästöllä. Silti meillä on yhä vähemmän aikaa itse työn ydintehtävään, olipa se ihmisen kohtaaminen hoitotyössä, luovuus suunnittelutyössä tai laadukkaan ja yksilöllisiä eroja huomioivan opetuksen antaminen koulutyössä.

Ihmisyyden katoaminen näkyy siinä, että liian monet suostuvat tekemään työtään epäinhimillisissä olosuhteissa ja epäinhimillisin odotuksin. Näkisin kernaasti yhä useamman nousevan rohkeasti sanomaan, etten suostu tekemään työtäni näillä reunaehdoilla, sillä haluan hoitaa työni hyvin ja siten että syntyy todellista eikä vain näennäistä hyvinvointia. 

Työn vääristyneet reunaehdot

Miten kodinhoitaja ehtii kohdata asiakastaan, kun aikaa on 20 minuuttia, seuraava kohde on toisella puolella kaupunkia ja sinne on mentävä joko kävellen tai julkisilla? Miten opettaja voi tarjota laadukasta opetusta tasapuolisesti, kun luokka on monitarpeinen kielivaikeuksineen, diagnooseineen ja äärimmäisine lahjakkuuksineen? Tai miten työntekijän luovuus voisi kukoistaa, kun se on sidottu tiukkoihin deadlineihin ja algoritmien pakkopaitaan?

Viime aikoina Yhdysvaltain hallinnon tehostamiseen keskittynyt ja siksi paljon parjattu teknologianero ja visionääri Elon Musk on sanonut, että hän paheksuu niitä, jotka haluavat vain näyttää hyvää tekeviltä sen sijaan, että he todellisuudessa tekisivät hyvää.

Olen täysin samaa mieltä. Tekee lähes pahaa kuunnella taas kerran hyvää lupaavia vaalipuheita, kun näkee ja kokee, millaisia päätöksiä hyvyyden nimissä tehdään vuodesta toiseen.