Perjantai 5.7.2024
Tutustuminen uuteen maahan tuo mukanaan aina myös uusia makuja ja tapoja. Ruokailu Albaniassa on toisenlaista kuin mihin perunoilla ja läskisoosilla kasvanut suomalainen eli minä olen tottunut. Ruokaa on tarjolla paljon, ja sitä kannetaan pöytään vähitellen eikä ollenkaan siten kuin itse ajattelisi. Salaatti kyllä saapuvat jo alkuvaiheessa, mutta jos ajatteli syödä sen kanssa vaikka tilaamansa liha-annoksen, joutuu odottelemaan aterian loppupuolelle.
Yhteisöllisessä kulttuurissa juuri ruokailu on yhteisöllinen tapahtuma, ja sille annetaan aikaa.
Ruokaa on yleensä tarjolla paljon. Sen sain huomata jo yksin hotellin aamiaisella. Olen miettinyt, olenko hotellin ainoa asiakas vai vain ainoa, joka syö aamiaisen hotellissa, sillä se valmistetaan vain minua varten. Syön keittiössä, mikä voi kuulostaa omituiselta, mutta ei ole. Pienessä hotellissa on kotoinen keittiö, jonka saarekkeen ääressä syön ja tulen kohdelluksi kuin kuningatar.
Yhden hengen aamiaisella olisi riittänyt syötävää vaikka koko perheelle.
Runsautta ja luonnonmehuja
Ensimmäisenä aamuna ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että aamiaista olisi ollut tarjolla kokonaiselle perheelle. Oma äiti on opettanut, että lautanen syödään tyhjäksi, ja kun ymmärsin ensisilmäyksellä, etten kykene tuhoamaan murto-osaakaan tarjolla olevasta ruuasta, tuli huoli siitä, etten ole epäkohtelias emäntää kohtaan.
Meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta tulemme hyvin toimeen. Tänä aamuna hän heilutteli appelsiinia ja riitti, kun sanoin, yes please, ja kohta jo nautin tuoreista tuoreinta kuohkeaa appelsiinimehua.
Tuoreet luonnonmehut ovat vieneet kieleni. Appelsiinimehukin on kuohkeaa ja pehmeää.
Mehuja ei ehkä lasketa ruoaksi, mutta täällä ne sulattavat kielen. Albaniassa sain ensimmäisen kerran elämässäni omenamehua, jossa ei ollut mitään keinotekoista makua; vain aito omenainen tuoksu, vihertävä väri ja pehmeä maku.
Vesikin voi yllättää
Myös vesi on yllättänyt. On pakko myöntää, etten tähän ikään mennessä tiennyt, että luonnosta voi saada kivennäisvettä. Mutta Pohjois-Albaniastakin sitä saa suoraan lähteestä: mineraalivettä, joka ei iske hiilihapotetun kivennäisveden tapaan hampaisiin ja nostata kyyneleitä silmiin, vaan on pehmeää ja silti mineraaleineen aavistuksen kirpakkaa.
Luonnon mineraalivesi ei räjähdä suuhun hiilihappoisena, vaan maistuu silkkisen suolaiselta.
Ruuista paikallinen lakror on suosikkini. Se on eräänlainen ohut pizzamainen piirakka, jonka täytteenä voi olla vaikka purjoa, juustoa, tomaattia tai nokkosta, ja toki myös lihaa.
Lakror on suosikkini, ja sitä saa myös noudettuna.
Lakror paistetaan aivan omanlaisessaan astiassa.
Albanialaisessa ruokapöydässä näkyy paljon maitotuotteita: erilaisia juustoja, jogurtteja tai niistä valmistettuja ruokia. Laktoosi-intolerantikkona olen niiden suhteen varovainen, vaikka Etelä-Euroopan maitotuotteet eivät välttämättä olekaan olleet omalle vatsalle yhtä kivuliaita kuin kotimaan tuotteet. Mutta pyrin välttämään niistä mahdollisesti syntyvää ”raskausefektiä”, jossa vatsa pingottaa ja vihjailee halkeavansa.
Mulperipuun marjat ovat kypsyneet
Pitkän talven maassa kasvaneena en voi lakata ihastelemasta hedelmäpuita, jotka reunustavat kadunvarsia ja joista paikoin kuka vain voi poimia makuja suuhunsa. Viinirypäletertut, punaiset luumut ja kirsikat, kastanjat sekä liikennemerkkejä verhoavat omenapuut on pakko tallentaa edes kameraan kuvaksi.
Hedelmäpuita näkyy kaikkialla kadunvarsilla ja puutarhoissa.
Tänään kävimme naapurikylässä Boboshticassa, jossa kasvaa paljon mulperipuita. Marjat olivat jo kypsiä, ja lapset poimivat niitä suihinsa niin että näyttivät siltä kuin olisivat teurastaneet päivän eläimiä – suut, kasvot ja vaatteet punaisina marjojen verevästä mehusta. Ihon saa kuitenkin puhdistettua helposti, kun ottaa käsiin kypsien tummien marjojen sijaan vaaleita ja punaisia. Niitä hieromalla puna irtoaa luonnonmukaisesti ja helposti.
Mulperipuun marjat olivat kypsyneet ja pääsimme maistamaan verevän punaista mehua räiskyviä marjoja.
Parasta kaikessa on tietenkin se, että hinnat eivät päätä huimaa. Hyvän lounaan syö helposti vitosella. Ja kun cappuccino maksaa alle kaksi euroa, niitä voisi kaupungilla juoda päivässä useammankin. Suomeen kun palaa, voi ensimmäisessä kahvilassa mennä kahden viikon lomailun jälkeen kahvi väärään kurkkuun, kun lasku saapuu.
