Rikosta ja rangaistusta
Lauantai 22.2.2025
Josko kolmas kerta toden sanoisi, mietin, kun aloin lukea kolmatta kertaa Dostojevskin klassikkoteosta Rikos ja rangaistus. Kaksi ensimmäistä kertaa jäivät muutamaan kymmeneen sivuun, mutta nyt näyttää paremmalta, kun pari sataa sivua on jo takana. Rikos on tehty, ja haluan vielä nähdä, mikä on rangaistus.
Kolmannella yrittämällä tuntuu siltä, että nyt selvitän loppuun asti, millainen on Raskolnikovin rikoksesta kärsimä rangaistus.
Rangaistuksesta tuntuu olevan jo viitteitä. Omatunto vaivaa tekijää, ja mikä onkaan sen kauheampaa. Se voi viedä mielenvikaisuuteen asti.
Herkkä omatunto
Itselläni on varsin herkkä omatunto, ja vaikka en moisiin kirjan kaltaisiin rikoksiin olekaan syyllistynyt, vähemmästäkin olen käynyt läpi omantunnon kivistystä ja rauhattomuutta, joka ei helpota, ennen kuin teko on sovitettu. Aina ei ole mahdollista hyvittää tekojaan tai sanojaan, mutta anteeksi voi aina pyytää. Vaan ei ole sekään helppoa. Joskus siihen on mennyt vuosia, ennen kuin on kyennyt nöyrtymään ja myöntämään anteeksi pyydellen väärät tekonsa tai sanansa.
Mutta se kannattaa aina, sillä ei ole montakaan sanaa, joka tuottaisi samanlaisen helpotuksen ja sielun levon kuin ”anteeksi”.
Rikos ei kannata
Rikoksista puheen ollen päivällä tuli mieleen eräs tuttava nuoruusajoilta. Mietin, mitä hänellä mahtaa kuulua. Hänen elämänsä oli jo teini-iässä melkoista kipuilua ja kapinointia, ja koska se ennustaa usein rankkaa aikuiselämää, kävi mielessä, onkohan hän enää edes hengissä.
Netti on varsin hyvä tietolähde, kun osaa etsiä oikeasta paikasta ja oikeilla hakusanoilla. Sieltä löytyi myös vanha tuttava. Kuten pelkäsin, hän oli joutunut rikosten tielle, ollut päihdekatkolla ja vankilassa useampaan kertaan ja kuollut pari vuotta sitten.
Jäi haikea mieli. Meillä oli aikanaan lämpimät välit ja muistan, miten joskus yritin päästä käsiksi hänen sisimpäänsä, kun hän herkällä hetkellä raotti vähän verhoa. Mutta lopulta hän aina löi haavansa leikiksi ja palasi kapinalliseen rooliinsa.
Lauantai-illan lukuhetkessä jäin myös miettimään nuoruuden tuttavaa, josta kävi ilmi, että hän oli kärsinyt rikoksistaan rangaistukset kovimman kautta.
Jos Jumalaa ei ole
Harvoin toinen ihminen voi pelastaa toista vääriltä valinnoilta. Tarvitaan henkilön omaa lujaa tahtoa ja päättäväisyyttä tai vielä jotain paljon suurempaa: Jumalaa, jota meistä kumpikaan ei silloin vielä tuntenut.
Etukäteistietojeni mukaan myös Dostojevski pohtii kirjassaan jumaluutta ja Jumalan olemassaoloa sekä sitä, onko ihmisen otettava Hänen paikkansa, jos Jumalaa ei ole. Jokainen minut tunteva tietää, mikä minun vastaukseni Dostojevskin pohdintoihin on, mutta jatkan lukemista, jotta selviää, mitä mieltä Rikos ja rangaistus siitä on.
