Pitkäperjantai meni pitkäksi

Perjantai 29.3.2024

Pitkäperjantai meni aamulla pitkäksi. Heräsin myöhään, mutta eipä ollut minnekään kiire. 

Kävin uimassa ja söin vasta sitten aamupalaa. Lueskelin Sanaa, niin kuin yleensä aamuisin tai aamupäivisin. Mutta tänään ajatukset harhailivat.

Soitin kaverille ja hän kutsui mukaan katsomaan valokuvanäyttelyä. Olin ajatellut vain lueskella eilen ostamiani kirjoja (joiden kanssa valvoin eilen yhteen), laittaa anopilta saamani ulkofileen ruuaksi ja vain olla. Mutta kaveri sai lopulta innostumaan. Tiesin itsekin tarvitsevani liikettä ja ulkoilmaa.

Siihen se jäikin. Näyttely oli kiinni. Olihan pitkäperjantai. Mutta kuljimme kaupungilta Hietalahdenrannan kautta kotiin happirikkaassa tihkusateessa. Se teki kummallekin hyvää.

Taas kerran surin sitä, miten pyhä on kadottanut merkityksensä. Museot ja näyttelyt olivat kyllä kiinni, mutta useimmat kaupat, kampaamot, kynsihoitolat ja muut pikkuliikkeet kaupungilla olivat täydessä työn touhussa. Ihmiset shoppailivat innoissaan. Se on enää muisto, kun jäätiin kotiin ja mietittiin, mitä pitkäperjantai kristillisessä mielessä oikein merkitsi.

Aamulla kuulin radiosta ohimennen pohdiskelua pitkänperjantain perinteistä. Joskus kauan sitten nauraminenkin pitkänäperjantaina oli kielletty. Ymmärrän pyhyyttä ja kunnioitusta, mutta naurun kieltäminen menee minusta vähän yli.

Pihvi oli maukas, samoin peruna-broccolikakut, joita saa pakasteena Lidlistä. Olkoot Lidlistä, olkoot pakasteita, mutta ne maistuvat. Ja uuni tekee kaiken työn samalla kun voi itse maata sohvalla.

Ruuan jälkeen jatkoin matkaa Alexin kanssa. Siis presidenttimme, jonka biografian ostin eilen. Arvasin oikein, että kun kirja etenee politiikan tekoon, lukuinto hiipuu. Tai ainakin lennokkuus latistuu.

Kun luen hänen kertomustaan EU:n kulisseista, valtapeleistä ja Suomenkin tavoitteista EU:hun liittymisen yhteydessä, päällimmäiseksi nousee vain yksi ajatus. EU-politiikkaa tehdään täysin elitistisestä vinkkelistä. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä tavallisen kansalaisen elämän kanssa. 

En ihmettele kaikkia naurettavia kurkkudirektiivejä ja kiinni hitsattuja pullonkorkkeja. Jotain kai siellä on nimellisesti tehtävä, jotta normikansalainenkin tuntisi nahoissaan, että siellä saadaan aikaan jotain konkreettista. Harmi vain, että ne toimet ovat usein elämää rajoittavia tai hankaloittavia ja maksavat maltaita. 

Pitkänäperjantaina muistan aina hauskan, mutta niin toden sarjakuvastripin. Haluan jakaa sen muillekin, vaikka olen tainnut tehdä sen jo useamman kerran.