Olennainen on karsimisen sisar

Omassa elämässä on menossa ellei suuren muutoksen, niin ainakin muuton aika. Laskeskelin, että olen muuttamassa neljättätoista kertaa, jos mukaan ei lasketa muutaman kuukauden oleskeluja ulkomailla.

Sanotaan, että muutto on yksi elämän suuria kuormittavia tapahtumia. Se on varmasti sitäkin, sillä muuttoon liittyy paljon työtä, järjestelyä, muistamista ja huoltakin. Itse olen kuitenkin aina kokenut muuton siitä huolimatta ennen kaikkea innostavana alkuna johonkin uuteen. Vaikka kaikki siivoaminen, pakkaaminen ja purkaminen on voimia vievää, tykkään siitä, kun pääsee rakentamaan jotakin uutta, järjestelemään paikkoja ja sisustamaan kotia.

Pysähtymisen hetki

Muutto on aina myös hyvä hetki pysähtyä tutkimaan omaa elämäänsä ja kaikkea sitä, mitä on kerännyt tai kerääntynyt ympärille. Joukossa on monia ihania muistoja, joista ei malttaisi luopua, vaikka niiden säilyttäminen ei aina olekaan kovin järkevää. Tai ainakin voi olla kovin työlästä siirrellä vaikkapa lasten vanhoja piirustuksia, askarteluja ja puukäsitöitä asunnosta toiseen muutaman vuoden välein.

Mutta joukossa on aina myös paljon tavaraa, joka on alun perinkin ollut turhaa tai on jostain syystä jäänyt vanhaksi tai käyttämättömäksi. Muutaman vuoden takaisessa muutossa minäkin luovuin vihdoin vanhoista opiskeluaikaisista sanakirjoistani, jotka olin aikanaan pitkän säästämisen jälkeen saanut hankittua, samoin kuin tietosanakirjoista, joita tuli käytettyä kovin harvoin, mutta joiden siirtely painoi sitäkin enemmän.

En edes tiedä, kuinka monta laatikollista tavaraa olen vuosien mittaan vienyt kierrätykseen, kirpputoreille tai lahjoittanut muuten vain pois, kun olen tehnyt muuttoja. Vaikka tavara ei menisikään kokonaan hukkaan, se, että tavaraa aina kertyy pois lahjoitettavaksi, kertoo, miten helposti me sorrumme keräämään turhaa ympärillemme. Se voi olla yhtä lailla ahneutta kuin nuukuuttakin, varautumista tulevaisuuden varalle kuin holtitonta hamstraamistakin.

Mitä oikeastaan tarvitsemme?

Juuri menneellä viikolla päivittelin sitä, miten paljon kaapeissa on tavaraa, jota ei juuri koskaan käytä. Ja kun aloin tarkasti miettiä asiaa, näin silmissäni sen, miten vähän me oikeastaan tarvitsemme tullaksemme toimeen ja voidaksemme elää aivan hyvää elämää.

Ystävä jakoi muutama vuosi sitten muuttoni yhteydessä osuvan aforismin: Karsiminen on olennaisen sisar.

Meidän tulisi toden totta karsia, jotta me pysyisimme olennaisessa. Se pätee sekä meidän elämäämme ylipäänsä että meidän uskonelämäämme.

Jeesuksen yksinkertainen esimerkki

Jeesus eli maan päällä hyvin yksinkertaista elämää. Kun Hän siirtyi paikasta toiseen, Hänen ei tarvinnut tilata suurta muuttoautoa eikä viedä turhia tavaroita kierrätyskeskukseen. Ja kun Hän lähetti opetuslapset matkaan, Hän kielsi heitä ottamasta mukaansa edes laukkua, kenkiä tai kahta paitaa. Jopa rahakukkaro piti jättää kotiin.

Me olemme tänä päivänä aika kaukana Jeesuksen ja opetuslasten elämäntyylistä. Useimmat elävät hyvin varustelluissa kodeissa, ja sekä piha- että ullakkovarastot pursuavat tavaraa, jota emme juurikaan käytä. 

Voidaan varmaankin hyvällä omallatunnolla kysyä, kuinka paljon meidän ympärille keräämästä omaisuudesta on tarpeellista ja kuinka paljon vain tavan vuoksi tai näyttämisen tarpeesta hankittua statusta. Tai kenties sidoksia johonkin, mitä me emme enää ole tai mihin me emme enää palaa.

Onko meillä jotain, mitä me voisimme antaa pois jollekulle, joka sitä enemmän tarvitsisi? Ja voisiko jokin, mitä me säilytämme oman varastomme peränurkassa käyttämättömänä, tuottaa iloa jossain ihan muualla jonkun toisen käytössä?

Luotammeko Jumalan huolenpitoon?

Jumala on luvannut pitää meistä huolen ja täyttää meidän tarpeemme, mutta kuinka hyvin me lopultakaan luotamme tässä Hänen Sanaansa? 

Ei mannaakaan kerätty varastoon, vaan Herra antoi juuri sopivasti kullekin päivälle. Eikä Jumala katsonut sitäkään kovin hyvällä, kun rikas mies sai hyvää satoa ja vilja-aitan jäädessä pieneksi purki sen ja rakensi suuremman kerätäkseen kaiken omaisuutensa sinne.

Itsevarmana voi iloita omistuksistaan ja paljoudestaan unohtaen samalla, että taivaan aarteet ovat keräämättä, ja Herra voi ottaa hetkessä kaiken pois. Silloin jäljelle ei jää todellakaan mitään.

Jumalan karsintaa

Me keräämme varastoihimme tavaran lisäksi myös paljon turhaa murhetta, kaunaa, katkeruutta, kateutta ja monia muita kuormittavia tunteita ja ajatuksia. Fyysisesti muuttamalla me emme kuitenkaan pääse irti omasta lihasta, vanhasta minästämme, joka on kuin keräyspaikka kaikelle sille pahalle, mikä meistä aina välillä irtoaa. Liha kulkee mukana loppuun asti.

Tarvitaan sisäistä muutosta, joka voi syntyä vain uskossa Jeesukseen, ja muutosta, jonka voi saada meissä aikaan vain Pyhä Henki. Jumala muistuttaa meitä Sanassaan olennaisesta ja karsii Henkensä kautta meistä turhaa pois. Opettaa meille tahtoaan ja vaikuttaa kaiken tahtomisen ja tekemisen, niin että me voimme Hänen voimassaan kulkea ennalta valmistetuissa teoissa. 

Jumala hioo meidän särmiämme altistamalla meitä tilanteisiin, joissa me emme aina ole omalla mukavuusalueellamme. Mutta vain siten me voimme tulla tietoisiksi omista heikkouksistamme ja haavoistamme ja antautua Hänen parannettavikseen ja muokattavikseen.

Ilman karsimista kasvu tyrehtyy. Niin on luonnossakin. Liian tiheä kasvusto tukahduttaa kaiken, ja useimmiten etenkin kaiken hyvän. Tarvitaan karsimista, jotta voimme kukoistaa. Jokainen hedelmää tuottava oksa puhdistetaan liioista versoista, jotta se tuottaisi entistä enemmän hedelmää (Joh. 15:2). 

Silloin kun olennainen muistuttaa itsestään, turha karsiutuu pois. Olennainen kun on se karsimisen sisar.