Leijonaemo ja keijutyttö

Tunnetko sinä yhtään leijonaemoa? Minä tunnen yhden, emmekä suinkaan tavanneet Korkeasaaressa. Tarkkasilmäinen neuvolan terveydenhoitaja toi meidät yhteen, kun odotimme molemmat esikoistamme.

Nyt tällä leijonaemo-ystävälläni on kolme lasta. Nuorin heistä on kauan odotettu Ellaliisa – keijutyttö ja päivänsäde. Aivan erityinen lapsi.

Ellaliisan alku oli hurja. Kun vanhemmat iloitsivat siitä, että lapsi oli kuin olikin hengissä, paikalla ollut lääkäri onnitteli heitä diagnoosilla, jolle ei ollut siinä vaiheessa mitään muuta perustetta kuin lääkärin ajattelemattomuus. Ajan mittaan Ellaliisan elämän haasteet ovat selkiytyneet, mutta sitä toivottomuutta, mitä lääkäri perheen taulukankaalle ensi hetkillä maalaili, en hänen elämästään tunnista.

Paikalla ollut lääkäri onnitteli perhettä diagnoosilla,
jolle ei ollut siinä vaiheessa muuta perustetta
kuin lääkärin ajattelemattomuus.

Ystävälläni on leijonan luonne: voimaa ja rohkeutta. Nämä ominaisuudet ovat päässeet käyttöön, kun arkielämä on muutakin kuin päivätyötä, lasten kuljetusta harrastuksiin, zumbaa ja takkatulihetkiä puolison kanssa. Perheen arki on myös käyntejä silmälääkärillä, erikoislääkäreillä, fysioterapeutilla, toimintaterapeutilla, puheterapeutilla sekä kuntoutusjaksoja ja palavereita asiantuntijoiden kanssa, joista osa on loistoasiantuntijoita, osa asian-tuskin-tuntijoita.

Leijonaemon arki ei ole pelkkää kärsimystä

Sivusta on silti hieno nähdä, että leijonaemon arki on myös päivätyötä, lasten kuljetusta harrastuksiin, zumbaa ja takkatulihetkiä puolison kanssa. Lisäksi se on mansikanpoimintaa, iltasadun lukua, Italian-matkoja, uimahallireissuja ja kaikkea muuta pientä kivaa.

Mietin joskus, miten olisin itse jaksanut. Epäilen etten olisi. Kun kerran vietin päivän Ellaliisan kanssa, muistan miten minua jälkikäteen hävetti, kun vanhemmat illalla palasivat hymyillen kaupungilta. Se, miten väsynyt olin. Yhden vaivaisen päivän jälkeen.

Samalla saatoin vain ihailla sitä, miten perheen elämä on järjestynyt. Tai miten he ovat sen järjestäneet ja miten taitavasti he käsittelevät ja kannustavat kuopustaan. Leijonaemo ja hänen uroksena, joka tosin ei ole aivan tyypillinen lajinsa edustaja. Muiden leijonaurosten tapaan hän ei suinkaan loikoile savannilla varjossa odottaen, että naaras hoitaa hommat. Heillä toimitaan laumana.

Jokaiselle meistä tekisi hyvää tuntea ainakin yksi Ellaliisa. Ei siksi, että toivoisin lisää haasteita ihmisten elämään, vaan siksi, että oppisimme katsomaan oman kuplamme ulkopuolelle.

Keijutytöt ja -pojat voivat näyttää meille syntymässä kymmenellä pisteellä kruunatuille, että vaikka ei juoksisi, voi silti liikkua. Vaikka ei puhuisi, voi kertoa sitäkin enemmän. Vaikka ei saisi alussa kymmentä pistettä, voi silti olla täysi kymppi.