Kun sydämeni katkeroitui

Kun sydämeni katkeroitui ja sisimpääni pisti, silloin minä olin älytön enkä ymmärtänyt mitään.
– Ps. 73:21–22; RK

Sain nämä sanat eilen aamulla, ja ne osuivat kuin nuoli sydämeen. Mutta ne eivät rikkoneet tai edes satuttaneet; muistuttivat vain siitä, mitä oli tapahtunut ja missä tilassa olin ollut puoli vuorokautta aiemmin.

Olin edellisenä iltana katkerana raivonnut, hakannut kantapäitäni lattiaan ja itkenyt omaa elämääni ja sen kulkua, tekemiäni valintoja ja kokemiani epäoikeudenmukaisuuksia. Myönsin olevani vihainen Jumalallekin, joka oli antanut minun kulkea, kuten olen kulkenut, eikä ollut johdattanut ”paremmin”, tiukemmin, ja kuitenkin – kuinkas muuten – helpompaa tietä.

Väsynyt yrittääkseni uskoa

Olin väsynyt uskomiseen ja yrityksiini uskoa, kun epäusko hallitsee niin usein ajatuksia. Miksi oli suurin ja päällimmäinen kysymyssanani, jonka saatoin yhdistää mihin tahansa mieltäni vaivaavaan ajatukseen. Miksi minä, miksi näin, miksi en silloin, miksi Jumala salli, miksi, miksi, miksi…

Olin ja olen umpiväsynyt, haluaisin vain levätä, mutta en tiedä, millainen lepo auttaisi. Väsymys ei ole fyysistä, eikä se ole työuupumusta, vaan jotain sisäistä kestoväsymystä, johon mikään uni tai laiskana lekottelu ei auta. Väsymys on vaivana, vaikka kuinka luulee levänneensä.

Varkaan valheisiin on helppo tarttua

Läheiseni, jolle tuskaani purin, yritti parhaansa mukaan auttaa. Hän puhui totuutta ja muistutti, että on varas, jonka ainoa tarkoitus on tulla vain ”varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan” (Joh. 10:10; RK). Ja kun ihminen on väsynyt, hän tarttuu helposti siihen kiihkeimmin tarjolla olevaan, joka voi kuitenkin olla valetta.

Katso nyt jättämääsi jälkeä, pelkkiä epäonnistumisia. Sitäkään et saavuttanut, et jaksanut viedä loppuun. Katso, mitä kaikkea muut ovat saaneet aikaan, luuletko, että sinä voisit ikinä yltää samaan. Oletko tajunnut, minkä ikäinen jo olet, tilaisuudet on käytetty, mitä enää odotat. Olet hukannut mahdollisuutesi. Jumalakin on pettynyt sinuun. Mietipä sitä talenttinsa kätkijää, jolla ei ollut herralleen mitään näytettävää. Sellainen sinä olet.

Sellaisiin ajatuksiin minä olen tarttunut ja niihin itseni hukuttanut. Sillä hukkumiselta minusta on välillä tuntunut.

Mutta mitä sillä on väliä, miltä on tuntunut! Tunteet valehtelevat, eikä totuus muutu sen mukaan, miltä tuntuu. Totuus ei aina tunnu hyvältä ja miellyttävältä, eikä kaikkea, mikä tuntuu ikävältä, pidä lähteä pakoon. Näin läheiseni viisaudessaan muistutti. Kaiken sen tiedän, ja silti sorrun toimimaan toisin: tuntemaan kun pitäisi uskoa totuuteen, uskomaan valheita kun pitäisi tuntea totuus.

Jos päästäisit irti

Läheiseni oli itse ollut hiljattain tilanteessa, jossa taakka oli liian raskas ja hän tunsi sortuvansa sen alla. Hän piti kuitenkin lujasti kiinni, ettei putoaisi, vaikka oli yrittämisestä uupunut ja epätoivoinen. Silloin hänen ystävänsä oli kysynyt: ”Mitä tapahtuisi, jos päästäisit irti? Luuletko todella, ettei Jeesus olisi ottamassa kiinni?”

Totuus on, että Hän on jo odottamassa, että päästäisin irti – siitäkin, että yritän uskoa, vaikka uskoa ei ole edes sen sinapinsiemenen vertaa.

Ja psalmi 73 jatkuu, ja sen sanat kantavat:

Kuitenkin minä pysyn aina sinun luonasi, sinä pidät kiinni oikeasta kädestäni. Sinä johdatat minua neuvosi mukaan ja otat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet kanssani, en kaipaa mitään maan päällä. – – Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä panen turvani Herraan Jumalaan, kertoakseni kaikista sinun töistäsi.
– Ps. 73:23–25, 28; RK