Kun en lohdutuksesta huoli: psalmit

Psalmien kirja Vanhassa testamentissa ei ole turhaan kirja, jota suositellaan luettavaksi erityisesti silloin, kun olemme ahdingossa emmekä kykene sanoittamaan tunteitamme. Psalmien kirjan tekstit tekevät sen meidän puolestamme.  

Sanoittamattomat tunteet

Psalmeissa kaikuu epätoivo, luovuttamisen tahto, alakulo, masentuneisuus ja lohduttomuus. Sinne on kirjoitettu myös sanat tunteesta, jonka ihminen kohtaa ollessaan kenties synkimmässä pimeydessä: ”Minun sieluni ei lohdutuksesta huoli.” (Ps. 77:3; 33/38.) Se on hetki, jolloin mikään ystävän tai läheisen apu tai mitkään lohdutuksen sanat eivät tunnu helpottavan.

Epätoivon hetkien vastapainoksi psalmeista löytyy kuitenkin myös toivo, muistutus Jumalan lupauksista ja usko parempaan omassa elämässä. Juuri siksi psalmit ovat niin lohdullista luettavaa. Niihin voi samaistua, koska ne tunnistavat ihmisen pimeimmätkin tunteet, mutta niihin ei tarvitse jäädä, koska psalmit nostavat esiin myös sen yhden ainoan, joka voi auttaa tilanteessa kuin tilanteessa: Jumalan ja Hänen kaikkivoivan rakkautensa ja huolenpitonsa.

Epätoivon sanoittaja

Maailman ja ihmisten sydänten kylmyys ympärillä on saanut miettimään luovuttamista. Miksi edes yrittää, kun maailma menee aivan eri suuntaan kuin mihin on itse matkalla? Ihmiset ovat välinpitämättömiä, kiirettä täynnä, ajattelemattomia, omien epäjumaliensa sitomia. On raskasta kulkea sekä arvojen että jo pelkästään ajatuksen tasolla jatkuvasti vastavirtaan. Kestää ulkopuolisuuden tunnetta maailmassa, josta ei tunnu löytyvän jalansijaa eikä tarkoitusta sen paremmin isossa kuin pienemmässäkään kuvassa.

Kun aamulla selailin Psalmien kirjaa ja sinne tekemiäni alleviivauksia ensimmäisestä luvusta eteenpäin, oli kuin tekstikohdat olisivat sanoittaneet olotilani täydellisesti.

”Olen uupunut huokaamisesta. Joka yö itken vuoteeni märäksi ja kastelen leposijani kyynelillä. Silmäni ovat murheesta hämärtyneet, himmenneet kaikkien vastustajieni tähden. – – Sinä olet sen nähnyt. Sinä havaitset tuskan ja vaivan, sinä otat ne käsiisi. – – Tue askeleitani poluillasi, etteivät jalkani horju. – – Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on lähellä eikä auttajaa ole. – – Olen kuin maahan vuodatettu vesi. Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni on tarttunut kitalakeeni. – – Käänny puoleeni, armahda minua, sillä minä olen yksinäinen ja kurja. Ahdistukset täyttävät minun sydämeni, päästä minut hädästäni.  – – Miksi olet masentunut, sieluni, ja olet minussa niin levoton? – – Monelle minä olen kuin kummajainen, mutta sinä olet vahva turvani. – – Jopa läheinen ystäväni, johon minä luotin ja joka söi leipääni, on nostanut kantapäänsä minua vastaan. – – Kaikki rakkaat ja ystävät sinä olet karkottanut minusta kauas, pimeys on ainoa tuttavani.”
(Psalmien kirja; RK)

Vastustajan iskut

Niin syvällä me voimme toisinaan olla. Meillä on vastustaja, joka tekee kaikkensa viedäkseen meitä kauemmas Jumalasta, pimentääkseen näkökykymme, syöttääkseen mieleemme epäluottamusta ja pelkoa ja osoittaakseen mitättömyytemme. Se osaa kuulostaa vakuuttavalta, vaikka on valhetta täynnä, sillä se valjastaa työkaluikseen myös ihmisiä, jotka ovat meitä lähellä ja meille rakkaita. Se herättää huomiomme, mutta jättää meidät sitten riutumaan ahdistuksissamme ja itsesyytöksissämme. Sen taitavuus piilee siinä, että se tuntee heikot kohtamme, ja se on nopea. Jos unohdamme suojavarustuksemme hetkeksikin, se iskee. 

Niinä hetkinä voi olla, ettemme mistään lohdutuksesta huoli, vaikka juuri sitä lohdutusta eniten tarvitsisimme. Sellaisessa lohduttomuudessa olen ollut useasti enkä tänä päivänäkään osaa neuvoa, miten nousta sieltä ylös. Tiedän vain, ettei omista voimista ole silloin hyötyä, kun ei niistä sillä hetkellä ole juuri mitään jäljellä. Silti olen joka kerta päässyt sieltä pois, ja löydän siihen vain yhden selityksen. 

Lohduttajan sanat

”Sinä päivänä, jona pelkään, minä turvaudun sinuun, Jumalaan, jonka sanaa minä ylistän, Jumalaan minä luotan enkä pelkää. Mitä ihminen voisi minulle tehdä? – – Sillä sinua, Herra, minä odotan. – – Vastaa minulle pian, sillä minulla on ahdistus. – – Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui puoleeni ja kuuli avunhuutoni. Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, upottavasta liejusta. Hän asetti jalkani kalliolle ja vahvisti askeleeni. – – Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut. – – Kiitetty olkoon Herra Jumala, Israelin Jumala, ainoa, joka ihmeitä tekee. – – Sinä saat minun lamppuni loistamaan. Herra, minun Jumalani, valaisee pimeyteni. – – Sinä johdatat minua neuvosi mukaan ja otat minut viimein kunniaan.”
(Psalmien kirja; RK)