Kukoista omalla paikallasi

Muistan harvoin näkemiäni unia. Lieneekö kohdallani jotain yönaikaista dementiaa?

Ymmärtääkseni kaikki ihmiset näkevät unia, mutta kaikki eivät kykene palauttamaan niitä herättyään mieleensä. Erään tiedon mukaan ihminen näkee sitä vähemmän unia, mitä enemmän hän nukkuu syvää unta. Se on kai hyvä merkki, sillä syvän unen aikaan ihmisen aivot puhdistuvat päivällä kertyneestä kuonasta.

Viime yön uni

Viime yöltä muistan kuitenkin uneni varsin kirkkaasti. Unissa mielenkiintoista on, että niissä ei välttämättä ole kirkasta se, ketkä niissä esiintyvät ja miten tapahtumat tarkalleen etenevät, vaan se, millaisia tunteita ne herättävät ja millaisia tunnelmia niissä koetaan. Niin tässäkin unessa. 

Päällimmäinen tunne unessa oli kateus. Se oikein lävähti omaan rintakehääni ja sumensi silmät. 

Nämä tulppaanit kukkivat keväällä lähellä paikkaa, johon minut on istutettu.

Ystävän kuuliaisuus teki ihmeitä

Unessa oli naispuolinen ystäväni, jonka henkilöys jäi epäselväksi mutta jonka tiesin olevan läheinen. Hän ei ollut kristittyjä ystäviäni vaan joku, jolle usko ei ole elämän kantavia asioita. Unessa hän kuitenkin esitteli minulle itsevarmasti, miten hän oli kuullut Jumalan kehotuksen mennä erään henkilön luo ja koskettaa tämän rintakehää, jolloin Jumala teki voimassaan tuon kohdatun ihmisen elämässä jonkinlaisen ihmeen. En enää muista, millaisesta ihmeestä oli kyse, mutta siinä oli huikeaa juuri se, miten ystäväni kuuliaisuus Jumalan kehotukselle sai aikaan suuren vaikutuksen tuossa ihmisessä. 

Seurasin unessa tapahtumaa vierestä, ja se aiheutti sisälläni kateuden leimahduksen. Ystäväni oli saanut profetaalisen lahjan. Miksi juuri hän? Miksi en minä, joka olen ollut uskossa 30 vuotta? En ole hänen rinnallaan mitään!

Ikävä jälkimaku

Ajatus oli kovin samanlainen kuin tuhlaajapojan veljellä, joka oli kotona palvellut isäänsä vuosikaudet pyytämättä mitään ja joutui sitten katselemaan päältä, kun isä otti rahansa ja elämänsä hussanneen tuhlaajapojan vastaan riemusaatossa ja järjesti tälle juhlat.

Jälkimauksi unesta jäi lähinnä se, miten ruma tunne kateus on ja miten vertailu toiseen ihmiseen voi olla alemmuudentunnossaankin suurta ylpeyttä. Sen sijaan, että iloitsisi hyvästä, etsii kääntöpuolen, jota paheksua, tai kääntyy omaan napaansa päin ja vaipuu itsesääliin. 

Nämä vaaleanpunaiset asterit kukkivat siellä, minne eräs ystävistäni on istutettu.

Kukoista siinä

Kateus katselee aina aidan toiselle puolelle etsien vihreämpää ruohoa. Sen hedelmä vie ilon omasta elämästä ja saa toivomaan, että olisi jossain muualla, jossain muussa seurassa ja jollain tavalla toisenlainen. On kuin joutuisi elämään rikkaruohojen keskellä olosuhteissa, jotka ovat liian vaikeat, ja katsoo olevansa oikeutettu johonkin parempaan.  

Parempi vaihtoehto olisi kukoistaa juuri siinä, mihin kukin meistä on istutettu ja iloita ympärillä olevasta kukkaloistosta.