Kruunajaiset: kärryajelua ja koskettavia sanoja

Kruunajaisten aikaan Lontoo täyttyi ihmisistä ja Helsingin keskusta tyhjeni. Vähän ennen puoltapäivää pyörälenkillä vaikutti siltä, että suomalaiset olivat kerääntyneet television ääreen seuraamaan, kun kuningas Charles sai kruununsa.

Aamu-uinnilla sanoin innokkaalle rojalistiystävälleni, että minä en kyllä viitsi istua kovin kauaa katselemassa Lontoon läpi matelevaa hevoskärryajelua. Siinä käy aika pitkäksi. Heikosti auktoriteettiuskoisena en jaksa myöskään innostua seremonioista ja juhlallisuuksista, joissa ylistetään ihmisiä – kaikki kun ovat asemastaan huolimatta samasta puusta veistettyjä. 

Mutta myönnetään, istahdin kuitenkin lenkkisuihkun jälkeen television ääreen seuraamaan peribrittiläisiä kruunajaisjuhlallisuuksia.

Paljon oli sitä, minkä aikana piti keksiä muuta oheistekemistä, kuten astianpesukoneen täyttöä, leivän syöntiä ja pyykin lajittelua, mutta positiivisia yllätyksiäkin tuli. Jäi viisaita sanoja mieleen.

Koskettavia sanoja ja koskettavia hetkiä

En ollut ymmärtänytkään, miten hengellinen on kuninkaan kruunajaistilaisuus, joka siis oli samalla myös jumalanpalvelus. Tokihan paikkana oli kirkko, ja ainakin edesmenneen kuningatar Elisabethin kristillinen vakaumus on ollut tiedossa, mutta kuitenkin. Perinteissä hyvää on se, että niissä vaalitaan usein vielä itselle (ja monille muillekin) tärkeitä arvoja, joita ainakin monet tämän päivän nuoret suomalaiset päättäjät pyrkivät kuskaamaan oikein kottikärryillä kaatopaikalle.

Tilaisuutta ei avattu ylistämällä kruunattavaa kuningasta, vaan kehottamalla läsnäolijat ylistämään kuningasten Kuningasta, Jumalaa. Sekä arkkipiispa että kuningas itse toivat useaan otteeseen esiin, että Jeesuksen tapaan myös kuningas on tullut palvelemaan, ei palveltavaksi. Arkkipiispa muistutti myös, että Jeesus ei takertunut omaan valtaansa, mikä oli varmaankin epäsuora ohje myös uudelle kuninkaalle.

Myös kuningas on tullut palvelemaan,
ei palveltavaksi.

Pidin kauniina hetkeä, jolloin kuningas Charles voideltiin tehtäväänsä. Voiteluhan on hyvin raamatullista ja tuli esiin mm. taustalla soivassa musiikissa, jossa laulettiin hetkestä, kun profeetta Naatan voiteli Vanhan testamentin aikaan Salomon kuninkaaksi.

Ennen voitelua kuningas Charles riisuttiin kaikista maallisista arvomerkeistä, niin että ylle jäivät vain housut ja valkea paita. Itse voitelu tapahtui yleisön katseilta piilossa sermein suojattuna, niin että kuningas oli tilanteessa aivan yksin Korkeimpansa kanssa. Jumalan edessä ei tarvita arvomerkkejä, eikä niillä olisi mitään merkitystä, vaikka niitä kantaisikin. Yksikään ei nouse toisen edelle – ”be he king or peasant”, kuten Goethe taisi aikanaan lausua.

Vallan merkit ovat moninaiset ja erilaiset

Briteissä ulkoiset vallan merkit ovat mahtipontisia, toisin kuin Jeesuksella. Hänen valtaistuimensa oli risti ja kruununsa orjantappuraa, kuten arkkipiispa mainitsi puheessaan. Charlesin jalokivin koristeltu kruunu sen sijaan painoi yli kaksi kiloa. Muutenkin jäykähkö kuningas liikkui siis kruunauksen jälkeen entistä jähmeämmin. Ja sanon tämän kaikella kunnioituksella, mutta kuningattaren tolkuttoman kokoinen rautainen pannumyssy näytti suorastaan hölmöltä hänen päässään. Mutta eipä kai maallinen kuningas olisi kuningas eikä kuningatar kuningatar ilman kruunua.

Charles sai valtansa merkiksi monta muutakin perinteistä esinettä, kuten ainakin yhden, ellei useammankin miekan. Sitä ojentaessaan piispa toi esiin, ettei se ole merkki tuomiosta, vaan oikeudesta, eikä edes merkki vallasta, vaan merkki armosta. Ne ovat yleviä periaatteita ja hyvä tavoite jokaiselle ihmiselle, kuten myös kuningas Charlesin lausuman rukouksen sanat: ”Suo, että palveluksessani löydän täyden vapauden ja siinä vapaudessa totuuden.”