Kestoväsymystä ilmassa

Keskiviikko 11.6.2025

Livahdin jo aamuvarhaisella heti kuuden jälkeen uimaan, ettei sade ehtisi yllättää. Koko päiväksi oli luvattu ainakin ajoittaista tai vähäistä sadetta. Ulkona tihkusi hiukan.

Meri oli tyyni, ja ranta olisi ollut rauhallinen ilman äänekästä vakiuimaria, joka ei osaa olla hiljaa. Häneltä puuttuu tutkain, joka kertoo, että toinen haluaa olla rauhassa ja hiljaisuudessa. Onneksi pääsi veteen pakoon, ja mitä kauemmas ui, sitä vähemmän hänen ja rantaan tulleiden parin naisen kovaääninen keskustelu kuului.

Uinnin jälkeen kiersin vielä rantaa pitkin kotiin. Tykkään ajella hiekkaisella puistokäytävällä mieluummin kuin asfaltin kovettamalla pyörätiellä. Hiekasta kuuluu kotoinen rahina. Nautin siitä erityisesti, jos ei tarvitse jännittää alituiseen valittavia vastaantulijoita, joiden mielestä olen pyöräni kanssa väärässä paikassa. Harva se päivä joku mutisee ”tämä ei ole pyörätie”, vaikka samalla roikottaa omaa koiraansa tien poikki hihnassa tai antaa sen juosta irrallaan kaupunkialueella. Niin, eihän tämä ole pyörätie, vaan puistokäytävä, jossa pyöräily on sallittu. 

Voimaa muistoista

Olin pitkästä aikaa aamulla energinen. Jostain syystä olin saanut voimaa muistoista, vaikka ne olivat ikäviä. Olimme ystäväni kanssa keskustelleet menneistä ajoista. Raskaat vaiheet avioliiton aikana ja eron jälkeen olivat muistuttaneet itsestään. Tunsin ensimmäistä kertaa aitoa myötätuntoa itseäni kohtaan. Ystävä sanoi minun olleen vahva. En ollut; Jumala oli, ja yksin Hänen ansiostaan ja Hänen voimassaan olin selvinnyt.

Silti jouduin toteamaan, että olen kestoväsynyt sekä henkisesti, fyysisesti että hengellisesti. Vuosien raskaus ei ole vieläkään helpottanut. Uuvun yhä helposti, ja pelkään vaikeuksia. Pelkään väsymystä ja sitä, etten selviä. Minulla ei ollut inhimillisiä tukiverkkoja silloin eikä ole nytkään. Olen kaikkine elämän suurine kysymyksineen, haasteineen ja ratkaisuineen yksin. Elämässä on ystäviä, joille voin asioista puhua, mutta kukaan heistä ei elä arkea kanssani ja tee päätöksiä, joita joudun ratkomaan. Se ei ole heidän tehtävänsä.

Vastauksia miksi-kysymyksiin

Sellaisina vaikeina hetkinä kaipaan sitä, että rinnallani olisi joku turvallinen, uskollinen ja luotettava. Puoliso? Ja sellaisina hetkinä saatan kysyä, miksi näin. Miksi elämä ei mennyt tältä osin, kuten olin toivonut?

Hyvinä hetkinä en kysele miksi-kysymyksiä enkä kyseenalaista elämäni kulkua. Silloin nautin vapaudestani, johon minut on kutsuttu. Se on enemmän kuin mitä monella muulla on, vaikka minulla olisikin vähemmän jotain muuta, mitä toisilla on.

Olen viime aikoina kuullut Jumalan muistuttavan, että Hän on ollut joka hetki rinnallani. Silloinkin, kun en ole nähnyt enkä kuullut mitään ja olen ollut epätoivon vallassa. Hän on nähnyt kaiken sen, mikä on ollut muilta salassa ja minkä vain minä olen yksin ollessani kokenut. Hän on koonnut maljaansa jokaisen tuntemani tunteen, kysymyksen, pyynnön ja kyyneleen, eikä Hän jätä vastaamatta niihin ajallaan. Hänellä on valta muuttaa ajat ja paikat, siirtää ihmisiä, avata ja sulkea ovia sekä muuttaa sydämiä tahtonsa mukaan. Sillä ei ole lopultakaan paljon merkitystä, miltä maailma meidän silmissämme näyttää, sillä se voi muuttua hetkessä suuntaan tai toiseen.