Joka aamu on valittava elämä
Lauantai 25.10.2025
Kun tulin eilen iltapäivällä kotiin, jatkoin kirjan lukemista. Lari Launosen Poikani, elä vielä ensi talvi on imenyt mukaansa, ja haluan saada sen päätökseen, jotta voin siirtyä seuraavaan. Luen tällä hetkellä paljon kuolemasta ja luen kärsimyksestä, mutta tunnen silti hetkittäin oman oloni elävämmäksi kuin aikoihin. Luen oppiakseni ja saadakseni kiinni aiheesta, jotta voisin syvemmin ymmärtää sitä, mitä niin moni ihminen on joutunut elämässään käymään läpi. Ja jotta voisin kirjoittaa siitä autenttisesti ja vangitsevasti.
Eteeni tullut tehtävä innostaa, pitkästä aikaa. Se on varmaankin sitä merkityksellisyyttä, joka pitää elämässä kiinni – sitä, mistä keskitysleiriltä selvinnyt Viktor Frankl puhui kirjassaan Man’s Search for Meaning.
Frankl puhui tehtävästä, jota tarvitsemme voidaksemme kokea elämän merkitykselliseksi. Jollekin se on lasten hoitaminen, toiselle kirjan kirjoittaminen ja kolmannelle päivästä toiseen elossa pysyminen, niin kuin Franklin kohdalla. Se voi olla mitä vain, kunhan se on kyseiselle yksilölle tietyllä hetkellä elämän tarkoitusta antavaa.
Jo aamulla aamiaispöydässä on valittava elämä, vaikka ympärillä ja etenkin mielessä olisi pimeää.
Merkityksellisyyteen uppoaa, mutta se ei upota
Merkityksellisyys tuo minulle tunteen siitä, että uppoan päivän kulkuun enkä edes huomaa, miten nopeasti se kääntyy iltaan. Se antaa kylläisen olon, jonka voi päivän pimetessä peitellä tyytyväisenä peittojen alle ja nukahtaa seuraavaan aamuun. Se ei tarkoita kiirettä ja täysiä aikatauluja, hengästymistä ja päätä kiristäviä deadlineja, vaan panosta, joka pienuudessaankin riittää täyttämään aukon, joka on tyhjänä vain irtonaista ajelehtimista ilman selkeää päämäärää, tai tekemistä, josta ei oikein tiedä, hyödyttääkö se ja jos, niin mitä.
Syksy on värikästä ja kaunistakin aikaa, mutta omissa muistoissa usein myös mustaa masennuksen aikaa.
Syksy on minulle ollut usein muutoksen aikaa. Isoja muutoksia on tapahtunut useamman kuin yhden kerran marraskuun puolivälissä.
Masentavat syksyt
Loka–marraskuu muistuttaa myös masennuksesta, sillä vuosia sitten juuri näihin aikoihin jäin ensimmäisen kerran pitkälle sairaslomalle masennuksen takia. Ensimmäisen kerran pääsin sellaisen lääkärin vastaanotolle, joka ymmärsi, mistä on kyse, ja osasi hoitaa, niin että pääsin paranemisen alkuun. Tosin siihen meni vielä kuukausia, sillä ensi alkuun tuli täydellinen romahdus, kun sain vihdoin myöntää, että voin todella huonosti enkä jaksa kantaa mitään, ketään enkä yhtäkään vastuuta.
Tänä syksynä samankaltaiset tunnelmat ovat taas häivähdelleet mielessä ja muistutelleet olemassaolostaan. Tunnistan aamujen pimeyden. Oleellista ei ole ikkunasta näkyvä ulkoinen pimeys; sen saa helposti valaistua sytyttämällä lamput tai vaikka kynttilän. Pahinta on mielen pimeys, jonka syvänteistä ei ole helppo nousta katkaisinta painamalla.
Se on kuitenkin oleellista. Ettei jää sinne pimeään, vaan kääntää kaikessa kasvonsa valoon ja valitsee elämän. Jokaisena uutena aamuna.
