Hiljainen juhannus ja Suomen lipun päivä
Tänään on paitsi juhannuspäivä, myös Suomen lipun päivä. Omassa naapurustossa ei katujen varsilla juuri muuta liikettä näykään kuin Suomen lippujen heiluntaa – niin tyhjä kaupunki Helsinki on ollut juhannuksena, vaikka jotkut toisin väittävät.
Joku julkisuuden henkilö kirjoitteli somepäivityksessään, miten vilkas ”jussi” meillä on Helsingissäkin, mutta omassa kaupunginosassa ja lähialueilla tuntuma ei kyllä sitä tue. Yleensä autoista täydet kadunvarret ammottavat tyhjyyttään, eikä eilen edes ydinkeskustassa näkynyt juuri muita ihmisiä kuin karttasovellustensa kanssa hortoilevia ulkomaisia turisteja. He tuntuivat ihmettelevän kulkureittien ohella myös tyhjiä katuja ja kiinni olevia liikkeitä, museoita – ja käytännössä koko kaupunkia.
Kapteeninkadulla oli juhannusaattona reilusti parkkitilaa, sillä normaalisti täydet kadunvarret ammottivat tyhjyyttään.
Mannerheimintiellä ei ollut juhannusaattona juuri kotikulmia vilkkaampaa.
Hiljaisuus on ollut käsin kosketeltavaa, mitä tosin en pistä yhtään pahakseni. Juhannuspäivän aamu-uinnilla oli vain yksi toinen vakiokävijä, eikä aamupäivän pyörälenkillä tarvinnut juuri vastaantulijoita väistellä. Vasta Seurasaaressa ja Töölön ranta-alueilla alkoi näkyä elämää ja pientä kuhinaa.
Seurasaaressa elämää on oletettavasti ollut myös aattona, jolloin siellä oli ohjelmassa mm. kukkaseppeleiden tekoa, tanssia ja ”karkelointia” sekä juhannussalon nostoa. Juhannusvalkeat taisivat jäädä metsäpalovaaran takia polttamatta. Muuten oletan, että juhannusvilkkaus on keskittynyt kapakoihin ja baareihin, joten se ei omassa elämässä näy eikä juuri kuulukaan.
Lipunnosto oli juhlahetki
Suomen liput ovat olleet poikkeuksellisesti saloissa läpi yön, kuten juhannuksena aina. Lapsuudessa juhannuksen lipunnosto oli juhlallinen tapahtuma, johon kerääntyi aina koko perhe. Isä opetti kunnioittamaan Suomen lippua. Se ei saanut koskettaa maata, se kiinnitettiin huolella niin ettei se laskenut tai etteivät kiinnitysnarut liehuneet holtittomasti tangon ympärillä, eikä lippua koskaan mytytty laskun jälkeen kainaloon ja viskattu kaapin perälle, vaan viikattiin siististi ja pantiin yläkaappiin säilöön.
Suomen lipun kunnioitus on tänä päivänä vähän niin ja näin. Katukuvassa näkyy kaikenlaisia ripustuksia eikä aina edes niin määritelmän mukaisia versioita lipusta. Tässä kuvassa tosin liput kohdillaan. Kuva ei ole tältä juhannukselta.
Toista on tänä päivänä, kun olen seurannut, miten huoltoyhtiöiden henkilöstö käsittelee Suomen lippuja kantakaupungissa. Tänäänkin osa lipuista roikkui puolitangossa, kun niitä ei ollut kiristetty kunnolla paikoilleen. Osa oli ryppyisiä, vaikka lippu tulisi liputusohjeiden mukaan aina silittää pesun jälkeen. Monesti olen todistanut, miten lippu heitetään iltasella rytyssä auton etupenkille, kun se on ensin raahannut maasta katupölyn ja muut roskat mukanaan. Ja aivan liian usein näkee lippujen roikkuvan tuulen tyynnyttyä surullisen näköisinä tangoissa vielä iltamyöhällä, pitkään auringonlaskun jälkeen. Mahtavatko yhtiöt tai nuori sukupolvi olla enää ollenkaan tietoisia siitä, että lippu otetaan alas auringon laskiessa tai viimeistään klo 21?
Suomen lipusta säädetään laissa
Suomen lipun käsittely kertoo ehkä enemmänkin perinteiden ja isänmaallisuuden murenemisesta monimuotoisuuden ja globaalin maailman välinpitämättömissä jaloissa. Eurooppalaismieliselle maailmankansalaiselle tai muualla juurensa kasvattaneelle saattaa olla yksi lysti, mikä lippu tangossa liehuu ja miten. Moderni meno ja instituutioiden jatkuva ravistelu ei vanhoja jäänteitä kaipaa. Ja sitä, mitä ei kaipaa, ei voi kunnioittaakaan. Nykyihminen ei ehdi enää jäädä seisoskelemaan pysähtyneisyyden merkkien äärelle.
Siitä huolimatta Suomen lipusta on edelleen säädetty lailla. Värit ja mitat on tarkasti määritelty, ja laissa määrätään, että ”lipun turmelemisesta, epäkunnioittavasta käytöstä, luvattomasta paikaltaan ottamisesta ja virheellisen lipun kauppaamisesta tuomitaan sakkorangaistukseen”. Vaan taitaa sekin olla liberaalissa nyky-yhteiskunnassa monelle vain sääntö-Suomen turhanpäiväisyyksiä.
