En toivo tulevaisuudelta mitään

Vihainen elää menneessä,
huolestunut tulevaisuudessa
ja tyytyväinen tässä hetkessä,
sillä tässä se elämä on.

Viime vuodet on koettu erityisen vaikeiksi, vaikka en ehkä vertaisi niitä menneisiin aikoihin, jolloin Suomessakin on ollut sotaa, nälänhätää ja todellista kurjuutta. Jo useampana uutenavuotena on kuitenkin saanut lukea varsinkin somesta, miten ihmiset toivovat menneen vuoden vihdoinkin jäävän unholaan ja uuden vuoden tuovan jotain paljon parempaa.

Jokaisella on toki haasteensa ja yhteiskunnallisestikin on tapahtunut paljon sellaista, mikä ei juuri hurraa-huutoja nostata, mutta väittäisin, että meillä on kuitenkin asiat aika hyvin. Miten paljon parempaa ihmiset vielä toivovat, ja mikä lopulta riittää?

Elämä ei ole tasaista

Eräs näyttelijä totesi taannoin lukemassani artikkelissa, että elämässä ei ole välivuosia, sillä kaikki tämä on elämää. Niinpä. Jokaiseen vuoteen mahtuu harmaita hetkiä, joillakin jopa synkän mustia, mutta myös valonpilkahduksia ja peräti kunnon auringonpaistetta.

Vain kuollut olotila on tasaista. Elämä jo itsessään tarkoittaa sykettä, eloisuutta ja vaihtelua, ja se menee kahteen suuntaan, ylös ja alas. Sitä ei voi hallita kuin tiettyyn rajaan asti, ja jos muuta yrittää, joutuu helposti pettymään.

En toivo mitään – rukoilen

Haastattelin muutama vuosi sitten kirjoittamaani artikkelia varten ugandalaista pastoria, joka oli kokenut elämässään kovia jouduttuaan uskonsa takia vangituksi Idi Aminin aikakaudella. Kysyin myös, mitä hän toivoo tulevaisuudelta. Hän katsoi minua hämmästyneenä ja sanoi, ettei hän toivo mitään – hän rukoilee Jumalaa, kertoo tarpeensa ja odottaa, että Jumala vastaa ajallaan ja tahtonsa mukaisesti.

Ihailin hänen sanojensa viisautta. Ne ovat hyvä ohje meille ihmisille, joilla on tapana toivoa mielitekojensa mukaan milloin mitäkin. Ja ne on hyvä muistaa tänäänkin, kun jo tähyilemme kohti tulevaa vuotta ja kaikkea sitä, mikä meitä siellä odottaa.

Eloisaa ja siunattua alkavaa vuotta 2023 sinullekin!