Naisena voisin mainita nimeltä aika monta elämäni naista. Heitä on ollut monenlaisia, monenikäisiä, monissa elämän eri vaiheissa, eri tarpeisiin, eri tavoin vaikuttamassa, hiomassa, opettamassa, rohkaisemassa, lohduttamassa, viihdyttämässä ja välillä vain läsnä ellei muuta niin tietoisuudessa, että he ovat.
Useimmat niistä naisista, joita olen saanut elämässäni ihailla ja pitää lähellä, ovat olleet syvällisiä ja omin aivoin ajattelevia, ei mitään perässä peesaajia, joista ei saa mitään omaperäistä irti. He ovat olleet yhtä aikaa lujia ja herkkiä, ja tietäneet mitä elämältään haluavat – ainakin nuoren aikuisuuden harjoitteluvuosien jälkeen.
Naistenpäivän teemaan sopien Sinebrychoffin taidemuseon näyttelystä eilen: Albert Edelfeltin maalaama muotokuva kauppaneuvoksetar Anna Sinebrychoffista.
Persjalkaiset köntykset
Yksi tyypillisimpiä elämäni naisten tunnuspiirteitä on ollut tunnollisuus. Se taitaa olla vahva ominaispiirre naisille ylipäänsä. Asioita ei jätetä puoliväliin, eikä niitä hoideta haparoiden vasemmalla kädellä. Luovuttaminen ei kuulu repertuaariin silloinkaan, kun se olisi jopa varteen otettava vaihtoehto. Elämäni naiset ovat sitkeitä Minna Cantheja ja Tove Janssoneita, Heta Niskavuoria ja Auri Kanasia.
Rakel Liekki kritisoi jo parikymmentä vuotta sitten kolumnissaan käsitystä stereotyyppisestä suomalaisnaisesta. Hän kun on kuulemma ”persjalkainen köntys, joka käyttää tuulipukua eikä välitä ulkonäöstään, lihoo heti naimisiin mentyään parikymmentä kiloa, on liian itsenäinen, vahva ja tasa-arvoinen sekä väritön ja tylsä kylmänkankea lahna”.
Värikkäitä ja vauhdikkaita
Sellaisia naisia ei minun elämäni naisten joukosta löydy. Mahtaako löytyä kauheasti muutenkaan. Elämäni naiset voivat olla ikäisensä näköisiä, jonkin verran tuhdimpia kuin kolmikymppisinä, paitsi ne jotka eivät vielä ole edes kolmikymppisiä, mutta edelleen vauhdikkaita, liikunnallisiakin, tyylikkäitä omassa tyylissään, kampauksessaan ja naamavärkissään. Itsenäisiä kyllä, mutta rakkaudessa riippuvaisia myös läheisistään, kuten olla kuuluukin.
Värittömyys on heistä kaukana, sillä tukka voi olla punainen tai blondattu, raidoitettu tai hiekanvärinen, paita laventelinsininen tai räiskyvä kuin revontuli, ja jutut ne vasta värikkäitä välillä ovatkin. Sängyssä en heidän kanssaan ole ollut, mutta lahna tuskin kuvaa yhtäkään heistä. Viriilejä ja virkeitä ovat; pilkettä on yhä silmäkulmassa, vaikka osalla on ikääkin jopa reilusti enemmän kuin itselläni.
Be a Girl and Carry on. Katja Tukiaisen teos Taidekeskus Salmelan näyttelyssä kesällä 2025.
Äiti ja muut naiset
Äitiään ei voi naisten joukosta koskaan unohtaa. Hän on se, joka antanut eniten: elämän, kasvun ja kasvatuksen, hoivan ja huolenpidon. Mutta äidin ohella on sisaria, verenperintönä ja sukulaissieluina, ystäviä ylimpiä, entisiä ja nykyisiä, työpareja ja opintojen yhdistämiä, lenkki-, kahvi- ja uimakavereita, naapureita ja jopa somen kautta tutuksi tulleita.
Julkkikset ja someinfluensserit eivät ole elämäni naisia enkä minä naisia sellaisten saavutusten vuoksi ihaile. Riittää ihmisyys, aitous ja haavoittuvuus, tavallinen elämä suomalaisena naisena, sisukkuus ja kyky tunnistaa myös heikkoutensa. Ja ennen kaikkea ymmärrys siitä, että tämä naisena oleminen on juuri se meidän juttu ja se me viedään parhaamme mukaan loppuun asti.
Tänään naistenpäivänä kiitän elämäni naisia siitä, mitä olen saanut oppia naisena olemisesta ja toivotan jokaiselle oikein hyvää naistenpäivää!
