Podcastin paluu ja tekemisen mielekkyys

Alkuviikosta oli aika ottaa taas toista vuotta kaapissa maanneet kuulokkeet ja nauhoitusvälineet esiin ja palauttaa podcast Pari sanaa ja kuppi kahvia elämään. Laitteet ovat muuten edelleen lainassa ystävältä, joten kiitos Mika! Ajatus podcastin paluusta on kutitellut mielessä jo jonkin aikaa, eikä se ole enää tuntunut pakotetulta, vaan on saanut aikaan hyvää kihelmöintiä vatsanpohjassa. Uutta intoa. 

Toisin oli viime vuoden keväällä, kun viimeiset jaksot alkoivat olla tuskallista vääntämistä. Kuulija ei sitä välttämättä huomannut, mutta minä tunsin sen jopa kehossani. Olin sillä erää sanonut sanottavani ja kaipasin lepotaukoa. 

Vuodessa kertyy sanottavaa

Nyt elämää on taas eletty reilu vuosi eteenpäin, ja paljon on tapahtunut: uusia ajatuksia, kiinnostavia keskusteluja ja kohtaamisia, sisäistä mielen ja hengen kasvua, kirjojen ja elokuvien antamia ideoita. Ammentelen niistä jatkossa uusia podcast-jaksoja, jotka julkaisen aina joka toinen torstai. 

Ensimmäinen tuli ulos eilen tutuilla alustoilla Spotifyssa, SoundCloudissa ja Applen Podcasteissa, joten käyhän kuuntelemassa, jos aiheet kiinnostavat. Jaksot ovat yleensä lyhyitä, vain noin 8–13 minuuttia. Täältä nettisivuiltakin löytyvät linkit jaksoihin.

”Jos yksikin”

Podcastini ei ole ollut mikään suuri menestys, mutta se on ollut minulle tapa puhua itselleni läheisistä aiheista, kertoa siitä, mitä usko on tuonut elämääni, miten se on muuttanut minua ja ajatusmaailmaani ja miksi soisin, että jokainen saisi kokea samaa sisäistä lepoa ja turvaa, vaikka maailma ympärillä melskaa omaa tahtiaan. Olen itse huomannut niin monesti, miten toisen ihmisen kertoma kokemus rohkaisee, lohduttaa tai innostaa, joten kantava ajatukseni on ollut, että ”jos yksikin” saa jotain yksittäisestä jaksosta, se riittää. Kaikki muu on bonusta.

Epäilen, että menneen vuoden aikana Jumala on tuonut eteeni pohdittavaksi juuri sen kysymyksen, miten suhtaudun osaani ja tekemisiini, kun ihmisiltä ei tule olalle taputuksia tai kehuja, kun sometykkäyksiä ei heru ja kun tuntuu, ettei kukaan näe, mitä teen. Se on suorittavalle ja tuloksiin pyrkivälle ihmiselle haasteellinen paikka, jos lähtee siitä, että kyseiset asiat kertovat jotain vaikuttavuudesta. Tekemisilläni haluaisin kuitenkin saada aikaan positiivista vaikutusta tai ainakin herättää ajatuksia.

Mikä määrittää tekemisiäni?

Myönnän ajatelleeni monesti, miksi oikein teen tällaista. Miksi kirjoittaa blogia tai puhua podcastiin, jos se ei kiinnosta juuri ketään? Mutta toisaalta, joku tekee televisio-ohjelmia, jotka eivät kiinnosta minua tai edes suurta osaa suomalaisista, tai myy kirjavia nilkkasukkia, enkä voisi monen muun tavoin kuvitellakaan ostavani niitä. Silti niilläkin on oma paikkansa, joten miksei minunkin tekemisilläni. He tykkäävät tekemisestään, samoin minä.

Näissä tekemisissäni hölmöä on vain se, että vaikka viestinnän ammattilaisena tiedän esim. miten blogi kannattaisi asemoida, miten somessa pitäisi julkaista tiettyinä aikoina ja tietynlaisella kaavalla, millaiset sisällöt houkuttelisivat eniten ihmisiä tai miten podcast kannattaisi editoida, en ole suostunut ottamaan niitä ohjenuoriksi. En anna hakukoneoptimoinnin määrittää, mitä kirjoitan, enkä algoritmien säännellä, milloin mitäkin teen. Olen pitänyt päätäntävallan itselläni, olen hiljaa, kun siltä tuntuu ja julkaisen viisi postausta päivässä, kun oikein hyvältä tuntuu, ja sellaisella meiningillä jään aina algoritmien ja SEO-kriteerien jalkoihin.

En osaa keskittyä vain yhteen kapeaan osa-alueeseen ja kurinalaiseen esilletulorytmiin. Haluan puhua yhtä lailla uskosta, armosta ja parannuksen teosta kuin välillä taidenäyttelyissä käynneistä, ystävien kohtaamisista, hyvistä ruokapaikoista ja kiinnostavista kirjoista. 

Ei onnistu!

Mutta maailma on lokeroitunutta. Sen sain oppia jo vuosia sitten, kun kävin yritysneuvonnassa miettiessäni yrittäjyyttä, jossa olisin saanut käyttää eri aloilla oppimaani, kuten visuaalista suunnittelua, kääntämistä, kouluttamista ja toimitustyötä. Yritysneuvoja antoi täystyrmäyksen ja sanoi, ettei sellainen koskaan onnistu. Pitää keskittyä vain yhteen asiaan. Se kuulosti korvissani niin tylsältä, että luovuin koko ajatuksesta. Jos en saisi käyttää koko potentiaaliani, en käyttäisi sitä ollenkaan.

Tänä päivänä, vaikka välillä mietin tekemisteni mielekkyyttä, sisäinen kunnianhimoni on laantunut niin mitättömäksi, ettei mittapuuni ole enää siinä, menestynkö ihmisten silmissä. Se on nimittäin petollinen mittari ja voi helposti viedä epätoivoon. Olen ottanut motivaattorikseni sen, mihin Jumala antaa voimansa ja innoituksensa. Se vain ei ole kovin mediaseksikästä, sillä ei suosio kasva eikä se yleensä ole taloudellisesti kannattavaa. 

Mikä tuo menestystä?

Jos haluaisi saada oman nimensä esiin, mainetta ja ”kunniaa”, kannattaisi pitää podcastia tosielämän rikoksista, kertoa omista seksiseikkailuistaan tai keskustella jonkun kanssa julkkiksista ja heidän toilailuistaan. Sellaiset nimittäin ovat suomalaisten keskuudessa suosituimpia podcasteja, ihan tilastojen mukaan. Onhan se lopulta aika surullista, että ihmiset kuuntelevat mieluummin kertomusta siitä, miten raa’asti ihmisen voi tappaa tai pahoinpidellä kuin miten ihminen voi saada elämäänsä rauhan ja itselleen ikuisen elämän.

Mutta ”jos yksikin” heräisi ja miettisi uudelleen, mihin kannattaa aikaansa käyttää, silloin minunkin tekemisilläni on merkitystä.

—–

Podcast Pari sanaa ja kuppi kahvia, joka toinen torstai: SoundCloud, Spotify, Apple Podcasts & tuijaniskanen.fi
Seuraa myös Instagramissa: @parisanaajakuppikahvia