Kun aamukahvikin maistuu kurkkukivulle
Tiistai 25.3.2025
Kaikki on mautonta ja hajutonta. Siis kaikki, mitä suuhunsa laittaa. Tänään on se flunssan vaihe, kun maku- ja hajuaisti katoaa. Se vie mukanaan aika monta ilon aihetta, kun aamukahvikin maistui pelkälle kurkkukivulle.
Kurkku on jo kolmatta päivää kuin raastinrauta. Eilen alkoi hakkaava yskä, tänään rohiseva lima yritti irrota jokaisella yskäisyllä, mutta liimautuikin johonkin puoliväliin. Tukehdutti ja pakotti rintakehää.
Hain apteekista lisää Vicks VaboRubia, jota olen hieronut rintaan ja liottanut kiehuvaan veteen ja hengitellyt niin syvään, että vatsassakin tuntuu.
Upea Margot
Vaikka en ole jaksanut olla pystyssä, onneksi pää on ollut siinä kunnossa, että olen kyennyt lukemaan. Sinun, Margot meni parissa päivässä torkkujen lomassa. Se oli todellakin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon (v. 2021) arvoinen romaani – yhtä aikaa fiktiota ja Euroopan lähihistoriaa. Ja kosketti itseäni juuri siksi, että olen itse ollut noihin aikoihin useaan otteeseen Saksassa.
Sinun, Margot on jännittävä tarina ja pala Euroopan lähihistoriaa. Suosittelen.
Kun asuin muurin murtumisen jälkeen entisen Itä-Saksan puolella Frankfurt/Oderissa lähellä Berliiniä koin juuri sen saman, mistä kirjailija teoksessaan puhuu. Osa itäsaksalaisista palvoi kaikkea, mitä länsi kykeni tarjoamaan; osa jäi aloilleen ja kaipasi vielä vuosien jälkeenkin takaisin DDR:n aikoihin. Heitä katkeroitti se, ettei yhdistynyt Saksa suostunut näkemään DDR:n ajoissa ja yhteiskunnassa mitään hyvää ja säilyttämisen arvoista.
Muistan kummastelleeni sitä aivan selkeiden faktojen pohjalta, mutta ymmärtäneeni inhimillisestä näkökulmasta katsoen. Se oli ollut miljoonien ihmisten identiteetti ja viitekehys yli 40 vuotta. Ihminen juurtuu ja leimautuu ympäristöönsä ja elinolosuhteisiinsa eikä niistä voi irtautua noin vain, vaikka muurit miten murtuisivat. Vanhat tavat istuvat lujassa.
Tee ei juuri maistu
Omien Frankfurtin aikojeni jälkeen en ole juuri nauttinut teetä, paitsi näin flunssassa. Silloin kuuma tee tuntuu ja jopa maistuu hyvältä – jos ylipäänsä jotain maistan.
Tee maistuu ainoastaan flunssassa. Silloin kun maistan jotakin.
Mutta teeboikotilleni on hyvä syy. Sain tuolloin Saksassa asuessani pahan salmonellatartunnan ja jouduin viikoksi sairaalaan. Koska keho oli kuivunut ja hivenaineet vähissä, olin tiputuksessa, minkä lisäksi piti juoda vähintään kaksi litraa nestettä päivässä. Kraanavesi ei ollut juotavaa eikä sairaalassa ollut tarjolla kivennäisvettä, joten jouduin juomaan kaksi litraa kylmää teetä päivässä. Vaihtoehtoina oli ruusunmarja- ja kamomillatee. Jo niiden pelkkä haju saa minut edelleen voimaan pahoin.
Tajusin muuten vasta tänään, että Helsingin kaupunginteatterissa menee juuri näytelmänä Sinun, Margot. Olen tietty nähnyt keskustassa suuret mainoslakanat, mutta kun omat langat ovat joskus pitkät, yhdistäminen käy hitaasti. Sen haluaisin kyllä nähdä, jos lippuja vain vielä löytyy ja saan jonkun kaveriksi. Kunhan tästä tokenen ja aistit palautuvat.
