Aurinkoenergiaa
Sunnuntai 16.2.2025
En ihmettele, että puhutaan aurinkoenergiasta. Jotain energisoivaa siinä todellakin on – sekä lämpöä että valoa. Valo energisoi etenkin näin talviaikaan. Oli siis aika upeaa herätä kuulaaseen pakkasaamuun, kun aurinko on paistellut aamusta asti.
Talviauringon haittapuolena on se, että se nostaa esiin kaikki pölyt pinnoilta ja näyttää, miten likaisia talven pimeyden suojissa olleet ikkunat ovatkaan. On yhtä sun toista tahraa, kynttilöiden poltosta syntynyttä harmaata huurretta ja ulkopuolella katupölyyn sekoittunutta sadevesien valumaa. Mutta niinhän se on: valo paljastaa kaiken saastaisuuden, jota pimeydessä varjelemme.
Valo todella paljastaa saastaisuuden. Kevättalven auringon varjopuoli on talven pimeyden varjoista esiin tulleet likaiset ikkunat. Tässä edellisessä kodissa Pietarinkadulla.
Perinteistä pakkassäätä
Helsingissä on normaali talvinen pakkassää, peräti kymmenisen astetta. Pohjoistuuli vain tekee siitä tuplaten kylmemmän tuntuista. Odottelen tässä vielä hetken, ennen kuin lähden pulahtamaan mereen. Tuulen lupailtiin lauhtuvan, joten ei ole sitten niin kylmä kiskoa lämmintä päälle.
Mutta tänä talvena näitä pakkasia ei ole juuri ollut. Olen kulkenut viikkokausia sulia katuja pitkin kesälenkkareissa. Välillä on ollut niin lämmintä, että olisi voinut keventää talvitakista pykälän verran kevyempään.
Millään suurilla ilmastonmuutoksilla en tätä kuitenkaan perustelisi. Kaksi viimeistä talvea ovat olleet runsaslumisia, ja täällä kantakaupungissa lumi on toki sinänsä ihanaa, mutta melkoinen riesa, kun ei sille oikein löydy sijoituspaikkaa.
Onneksi en enää autoile, sillä lumisina talvina se on täällä tuskaisaa. Parkkipaikkoja ei löydy ja jos löytyykin, ne ovat kivettyneiden lumivallien takana.
Näin talven keskellä aurinko lämmittää ja valaisee aivan erityisellä tavalla. Antaa energiaa, aurinkoenergiaa.
Kiireettömälläkään ei ole sunnuntaina kiire
Tykkään näistä sunnuntaiaamuista, kun ei ole kiire minnekään. Vaan eihän minulla ole arkenakaan kiire minnekään. Silti viikonloppu antaa kiireettömällekin henkisen vapauden, ettei tarvitse tehdä mitään eivätkä aikataulut paina.
Anoppi kylläkin soitteli hetki sitten ja kyseli, olenko tulossa sinne päin. No mikä ettei, siinä saa ilmaiseksi juuri sopivan mittaisen kävelylenkin: tarpeeksi liikettä, mutta selkä ja lonkat eivät kipeydy liiaksi. Tämä on näitä iän mukanaan tuomia liikunnan iloja.
Ystävänpäivän iloinen hetki
Pistäydyin kyllä anopilla juuri perjantaina, kun oli ystävänpäivä. Ystäviksihän meitä voisi kutsua, vaikka meillä on alun perin ollut toisenlainen sidos. Hän ilahtui, kun vein vähän ystävänpäivän kukkia ja laskiaispullia, jotka nautimme kahvin kanssa.
Anoppi keittää aina tosi maukasta kahvia, mutta tällä kertaa menivät laskut sekaisin. Lisättiin sitten vähän pikakahvia sekaan, ettei tarvinnut ihan teetä juoda.
Sitten naurettiin, kun anoppi oli käynyt ostamassa itselleen moottoroidun sängyn. Ei naurettu sängylle, vaan hänen tarinoinnilleen. Anoppi kuvaili eri sänkyvaihtoehtoja ja kertoi, ettei halunnut sellaista, jossa on laidat.
– On kuin häkissä olisi, kun on laidat sivuilla ja jalkopäässä. Ne on vanhuksille, jotka putoilee sängystä. Minä en putoile, ja sitten jos putoan, niin se on sitten siinä, naureskeli tämä kohta 95-vuotias teräslady.
Aurinkoista sunnuntaita jokaiselle juttujani lukevalle!
