Kuvia iltauinnilta
Perjantai 8.11.2024
Kävin tänään poikkeuksellisesti iltauinnilla – tai pikemminkin illansuu-uinnilla. Tuli kiire rantaan, ennen kuin pimeys ehtisi ensin. Pimeällä kun ei ole kovin kiva eikä turvallistakaan uida. Huomasin nimittäin, että aurinko laskee tänään täällä Helsingissä jo 16.04. Lähdin siis kotoa neljältä, ja pimeys laskeutui melkein silmissä. Horisontti punersi ja länsitaivas oli vielä upean kellertävä, kun pääsin rantaan, mutta itätaivas tummeni vauhdilla sytyttäen kaupungin valot palamaan.
Marraskuun illassa rannalla oli yllättävän paljon elämää. Monet istuivat vain ihastelemassa horisonttia.
Rannassa oli jostain syystä marraskuun illaksi tavallista enemmän elämää. Ihmisiä istui katselemassa värikästä horisonttia. Kolme ulkomaalaista oli innostunut uimaan ja kiljui yhtä aikaa ilosta ja kauhusta seitsenasteisessa vedessä. Mies lauloi lopuksi hiekalla jotain rakkauslaulua pyyhe lanteillaan, mutta en saanut selvää, oliko se italiaksi vai espanjaksi. Olihan siinä mukava uida, kun oli musiikkia ja kaikki.
Aurinko on juuri laskenut länteen, joka hohtaa vielä kellertävänä.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Kaivopuiston laelta länsihorisontti näytti vielä keltaisemmalta.
Roskasakin Ilkka oli taas keräilemässä tupakantumppeja. Hän on tuttu mies rannassa, missä mekin tapasimme aiemmin kesällä. Aina yhtä sosiaalinen ja tervehtii jokaista vastaantulijaa niin suomeksi kuin englanniksikin, tervehtivätpä he takaisin tai eivät. Ja yleensä tervehtivät.
Hän on muuten aika huikea tyyppi. Ilkka ei siis ole mikään spuge, joka kerää tumppeja poltellakseen jämiä. Ei, vaan hän on kerännyt vaimonsa kanssa yli kaksi miljoonaa tupakantumppia ja paljon muutakin roskaa, joka pilaa ympäristöämme ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi.
Hänkin näytti olevan menossa uimaan kesäisen kirjavissa boksereissaan, mutta päätti kuitenkin sitä ennen lakaista vielä laiturilta pois sinne kerääntyneet lehdet. Ihmettelin, eikö hänen jalkojaan paleltanut, kun mies hääri pitkään paljasjaloin kylmällä betonilaiturilla ja kuljetti boksereissaan lehtikasoja lähiroskiin.
Ranta ei koskaan petä
Tunnelma oli siis korkealla. Eiranranta ei koskaan petä. Sieltä pääsee yleensä aina lähtemään kotiin hyväntuulisena tai jopa paremmalla tuulella kuin tullessaan. Niin tänäänkin. Kiersin vielä kotimatkalla Kaivopuiston ja kuvasin kaunista iltataivasta ja juuri Ruotsiin lähtöä tekeviä laivoja, Siljaa ja Vikingiä. Ovat ne aika majesteettisen näköisiä, vaikka en laivamatkailusta itse pidäkään.
Lähtöä tekevät laivat olivat majesteettinen näky pimenevässä illassa.
Minullakin on vähän lähtöfiilikset. En ole lähdössä fyysisesti matkalle, mutta jollain tavalla kutkuttaa siten, että jotain uutta voisi olla elämään tulossa. Saa nähdä. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1) Tuskin tämä yksi lempikohdistani Raamatussa pettää nytkään.
Hyvää viikonloppua kaikille! Toivottavasti nautitte merihenkisistä iltakuvista.
