Ystävällisyyden merkitys: Kokemuksia liikenteestä
Liikun lähiympäristössä päivittäin polkupyörällä tai kävellen. Kun autoilija antaa tietä suojatien ylitykseen, tapaan heilauttaa kättä kiitokseksi ja myös sanoa sen ääneen, vaikkei se autoon asti kuuluisikaan. Kerran olin ylittämässä pyörällä suojatietä kohdassa, jossa minulla oli etuajo-oikeus ja auto lähestyi vauhdilla. Hidastin ja päästin hänet menemään tuhisten vähän salaa mielessäni, että tämä meni nyt väärin päin. Mutta kun autoilija sitten ohimennessään heilautti kiitokseksi kättä, kiukku haihtui hetkessä.
Muutaman vuoden takaa muistan toisen tapauksen, kun oma ärsytyskynnys oli ylitetty. Matkustin junalla kolmatta tuntia kohti Helsinkiä, ja kuulutukset olivat keskeyttäneet työnteon ja ajatukset toistuvasti. Tuli asemalle saapumistietoja, lähtevien junien aikatauluja, poikkeuksia, koronaohjeita ja tiedotuksia vastaantulevan junan odottelusta. Ja kaikkea kolmella kielellä kovaäänisestä melkein korvan juuresta.
Matkalla Helsinkiin, kun kuulutuksen kauniit sanat sulattivat ärsytyksen.
Koskettava kuulutus
Mutta sitten kaiuttimet rasahtivat vähän ennen pääteasemaa ja edeltä valmistelemattoman tiedotuksen piti konduktööri, jonka suomen kielessä oli vahva aksentti. Tuplavokaalit ja -konsonantit jäivät vielä vähän lyhyiksi ja diftongit katkaistiin keskeltä, jotta ääntäminen oli helpompaa.
Mutta sillä ei ollut mitään merkitystä, sillä sisältö sulatti sydämen. Se kuului näin: ”No nin, yhte-inen matkame pätty pian. Kitos kaikile mukana ol-leile. Terve-yttä sinule ja perhel-lesi. Toivon sinule kaikke-a hyvä elämäsi! Näkemiin.”
Kuulutus oli runsaudessaan niin poikkeava, persoonallinen ja sydämellinen, että kaikki matkan aikana kertynyt ärtymys haihtui hetkessä ja matkasta jäi vain hyvä mieli.
Meidän ei tarvitse hirveästi ponnistella, että voimme tehdä hyvää, ilahduttaa ja lohduttaa lähimmäisiämme. Arvotamme hyvyyttä turhan usein isoilla teoilla, kun pienetkin riittävät: kuunteleva korva, osanotto, lempeä katse, istuminen yhdessä, puhelinsoitto, tekstiviesti, käden heilautus. Aina ei tarvita edes viisaita sanoja, vaan enemmänkin viisautta olla hiljaa.
Olkaa [siis] toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä
ja antakaa toisillenne anteeksi.
(Ef. 4:32, 1992)
Aihetta sivuaa myös blogipostaukseni Syvällisempää merkityksellisyyttä.
