Kun kirjastoon on päästävä vaikka vesisateella

I’m singing in the rain… Laulu oli osuva vielä menomatkalla kirjastoon, kun tuuli oli myötäinen ja pisaroita tuli säästeliäästi. Mutta paluumatkalla ei niin laulattanut, kun vesi hakkasi kasvoja, housut kastuivat polviin asti ja olo oli hiestä nihkeä. Päätin sitten lähteä kirjastoon – vuosien jälkeen – vesisateella. Älynväläys sekin!

Kirjastokortti oli mennyt vanhaksi. Se kertonee siitä, etten ole mikään ahkera kirjaston käyttäjä, niin paljon kuin sitä palveluna arvostankin. Se ei kuitenkaan kerro siitä, ettenkö lukisi kirjoja. Mutta tykkään ostaa kirjoja omaksi, sillä minulle kirja on usein myös muistiinpanoväline: alleviivaan osuvia ja itseä puhuttelevia lauseita, kirjoitan sivuun omia ajatuksia ja merkkaan päivämääriä, jotta muistan, mihin ajankohtaan omassa elämässä jokin puhutteleva kohta liittyi. Se, että kirjat ovat omien merkintöjen värittämiä, kertoo osin myös siitä, että luen enemmän tietokirjoja kuin romaaneja. Niin se vain on. Ja sitten jonkin muuton yhteydessä kannan niitä banaanilaatikkokaupalla kierrätykseen, toivottavasti jonkun muun iloksi tai viisaudeksi.

Jospa kirjoittaisin vielä kirjan

Tänään innostuin kuitenkin lähtemään kirjastoon varaamaan paria kirjaa tausta-aineistoksi. Olen taas kerran saanut kirjaidean. Niitä on vuosien varrella syntynyt monia, ja on minulla kyllä joistakin tekstiäkin kasassa jo aika paljon enemmän kuin synopsiksen verran. Mutta olen saamaton – tai sitten elämä on vain aina vienyt juuri silloin toiseen suuntaan, joten viime vuonna toimittamaani pientä kirjasta ja yliopistovuosien julkaisuja lukuun ottamatta Tuija Niskasella ei juuri nimekkeitä löydy.

Saahan sitä köyhäkin haaveilla, sanotaan. Minäkin haaveilen yhä kirjasta, mutta jos kuolo korjaa ennen kuin yksikään on valmis, niin ei siinäkään nyt niin suurta vahinkoa pääse tapahtumaan. En epäile, ettenkö osaisi kirjoittaa kirjaa asiasta, josta on omaa kokemusta ja perehtymisen kautta vielä vähän lisääkin ymmärrystä. Mutta kirjaa ei kirjoiteta inspiraation vallassa, kun siltä tuntuu, vaan istumalla, lukemalla, pohtimalla ja näpyttelemällä konetta – istuen, istuen ja vielä kerran istuen päivästä toiseen sitkeästi ja tavoitteellisesti. Ja juuri se määrätietoisuus ja tavoitteellisuus minulta on puuttunut.

Kirjaa ei kirjoiteta inspiraation vallassa,
kun siltä tuntuu, vaan istumalla, lukemalla,
pohtimalla ja näpyttelemällä konetta päivästä toiseen.

Taas kerran uuden edessä?

Nyt olen vähän tehnyt uutta suunnitelmaa. Sain mielettömän hienon työtarjouksen, jonka toteutumista ja muotoa nyt pohdin ja rukoilen kiivaasti yksin ja yhdessä ystävien kanssa. Haaveessani se on osa tulevaisuuttani, mutta jättää tilaa myös kirjoittamiselle parissakin eri muodossa.

Pahoittelen, että teen juuri nyt sitä, mitä inhoan muiden tekemänä: raotan vähän verhoa, mutta en päästä kokonaan sisälle. Asiat vain ovat vielä vaiheessa, joten en rohkene avata enempää. On vain pakko päästää ulos jo edes jotakin, kun olo on sellainen, että laulattaa sateessakin.

Kesällä sain eräässä radio-ohjelmassa vierailtuani mukaan kiitokseksi kasan kirjoja. Olen aivan viimeisillä sivuilla Jouni Lallukan kirjassa Mihin sinulla on kiire? Se vahvisti ajatuksiani ja antoi uutta pohdittavaa. Siitä kirjoitan vielä. En ehkä kirjaa, mutta jos vaikka lyhyesti jotain tänne sivulle.

Kaunista viikon jatkoa sinulle, olitpa sateessa tai ehkä jo lumipyryssä!