Kirkkautta ja epäselvyyttä
Lauantai 23.5.2026
Sain vihdoin pestyä ikkunat. Se on ollut työlistalla jo viikkoja. Miksi sen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa? Lopputulos tuntuu kuitenkin varsin mukavalta, kun koko asunto kirkastuu.
Toisaalta ikkunoiden pesuun liittyy varsinainen Murphyn laki. Vaikka kuinka katsoisi pesun jälkeen kulmasta jos toisesta, niin heti kun on sulkenut kaikki ikkunan lukitukset, huomaa jonkun vesivanan, juovan tai liiskautuneen kärpäsenkakan jääneen keskelle ruutua. Ja jos ei huomaakaan, niin annapa olla, kun tulee ensimmäinen auringonpaisteinen aamu, niin tulee mieleen, että katupölyn ja sateen kuraama ikkunakin olisi ollut parempi kuin ne auringonvalossa näkyvät juovat ja epätäydellisyyttään ilkkuvat vanat.
Vielä ei näy juovia, mutta annapa olla, kun huomen aamulla paistaa aurinko!
Tänään on ollut kaunis kevätpäivä. Lämpötila on huidellut parissakymmenessä ja olisin mieluusti käynyt heittämässä kunnon pyörälenkin. Mutta ei, Naisten kymppi kulkee molempien pyöräreittieni varrella, joten on pakko skipata sekin ilo. Aamupäivän uinnilla sentään kävin, mutta rannassa oli jokin ihme karnevaali, joten pää oli haljeta. On se nyt kumma, kun ei edes Helsingin kantakaupungissa saa olla rauhassa!
Ethän googlaile!
Olen odotellut ohutneulanäytteen tuloksia, käynyt vielä kerran verikokeissa ja keuhkoröntgenissä. Nyt on tuloksia tullut. Olen yrittänyt googlailla, mitä tarkoittaa, kun näytteen edustavuus on riittämätön, tai mitä ovat makrofagit, kolloidit tai follikkeliepiteeli. Eivät ne mitään vaarallista ole, ja sen verran ymmärsin, että degeneratiivisista muutoksista huolimatta selvää papillaarisen karsinooman tumamorfologiaa ei tule eli syöpään viittaavaa ei ole.
Mutta alkaa tympiä, että maallikkona pitäisi osata tulkita kaiken maailman tutkimustuloksia, vaikka edes labrakokeiden lyhenteet eivät kerro mitään. Eivätkö lääkärit ole sitä varten? Pari viikkoa sitten näin terveysaseman seinällä julisteen, jossa muistutettiin, että ethän googlaile. Se kuulostaa vähän huvittavalta, kun vaihtoehtoja ei juuri tunnu olevan, jos haluaa tietää, missä oman terveyden osalta mennään.
Läpijuoksuja
Aikani kuluksi olen piipahdellut harvakseltaan taidenäyttelyissä. Viimeisimmät käynnit eivät ole juuri sykähdyttäneet. Taidehallin Maamme, kaikkien oli ihan ok, mutta HAMin Rajojen ylittäjä meni läpijuoksuksi. En jaksanut innostua katosta roikkuvista tekstiiliröijyistä enkä hamppuinstallaatioista. Myöskään Amos Rexin nuorten näyttely Generation 2026 ei yltänyt omien suosikkien kärkikahinoihin, vaikka mukana olikin muutama yksittäinen puhutteleva teos.
Aarne Heikuran installaatiossa tuolit on muotoiltu siten, ettei niissä voi istua. Ne ovat vihjeitä siitä, ettei joku ole tervetullut.
Rauhaa ja iloa
Aarne Heikuran Paina puuta herätteli ajatuksia. Installaatiossa oli viisi erilaista tuolia, joissa istuminen olisi ollut muotoilun vuoksi joko mahdotonta tai ainakin varsin vaivalloista tai kivuliasta. Ajatuksena oli ”tutkia pettymyksen tunnetta, jota koemme, kun huomaamme merkkejä siitä, ettemme ole tervetulleita johonkin paikkaan”. Merkit voivat olla hienovaraisia mutta niiden herättämät tunteet vahvoja.
Muistoksi näyttelystä sain henkilökohtaisen toivotuksen. Se liittyi teossarjaan, joka käsitteli vietnamilaista uudenvuoden juhlaa. Rauhaa ja iloa joka kotiin! Ei yhtään hassumpi toivotus. Sitä tässä on yritetty etsiä.
