58 000 €/kk – voiko yksi työ olla niin arvokasta?

Sijoituskästissä Fazerin toimitusjohtaja kertoi jokin aika sitten kuukausipalkkansa olevan 58 000 euroa plus kannustinohjelmat päälle. Ja loputtomasti suklaata, kuten haastattelija humoristisesti lisäsi. Kun Suomessa aletaan keskustella palkoista, kateus on ominaisuus, joka nostetaan saman tien pöydälle, jos aiheena ovat suuret palkat. Kaikki kritiikki on aina kateutta, varsinkin jos kritisoijalla on oletetusti vähemmän.

Minua nämä suuret palkat kiinnostavat ihmisarvon näkökulmasta. Tai pitäisikö sanoa pikemminkin sen arvon näkökulmasta, mikä ihmisen työllä on. 

Onko kaikki työ yhtä arvokasta?

Juhlapuheet ovat usein kauniita. Kaikki työ on yhtä arvokasta. Vaan kun ei ole. Sen voi havaita jokainen aikaansa seuraava, vuosittain verokoneita tiiraileva tai vaikka vain omaa palkkakuittiaan silmäilevä. Juhlapuheissa ehkä, mutta työtä arvotetaan myös rahalla ja etuisuuksilla.

En silti yritä tasapäistää kaikkia palkkoja. Uskon siihenkin, että toinen on suorittanut toista vaativammat opinnot oppiakseen ammattinsa, toinen tekee pidempää päivää kuin toinen tai että toinen on yksinkertaisesti ahkerampi, taitavampi ja aikaansaavampi työssään kuin toinen. Ja kaikesta siitä ihmistä saa palkita.

30 kertaa arvokkaampaa

Mutta siihen en usko, että kukaan on niin paljon taitavampi ja aikaansaavampi kuin toinen, että ansaitsee saada jopa 30 kertaa enemmän palkkaa kuin toinen. Sellaista mahtavuutta ei vain maan päältä löydy, vaikka palkkaerot äärimmillään meitä siten arvottavat. Ymmärrykseni ei riitä siihen, että iso osa suomalaista ei ole koskaan tienannut eikä koskaan tienaa edes vuositulona suurituloisten kuukausipalkkojen suuruisia rahasummia, vaikka kuinka tekisi täyttä päivää. 

Jos mietitään vaikka Fazerin toimitusjohtajaa, niin hän tekee varmasti pitkää päivää, on korkeakoulutettu, ja taskussa on mittava työkokemus ja luottamustehtäviä. Mutta niin on monella muullakin, on akateemisesti korkeampiakin koulutuksia, ja moni pienyrittäjä tai maanviljelijä on kiinni työssään ympärivuorokautisesti.

Tulisimme toimeen ilmankin

En tunne koko Fazerin tuotearsenaalia, mutta en keksi nopeasti leipää lukuun ottamatta yhtään Fazerin tuotetta, jota ilman ihminen ei tulisi toimeen. Jopa leipäkin on korvattavissa. Kuinka oleellista työtä sellaisen firman toimitusjohtaja siis tekee? Mitä niin paljon tärkeämpää hän tekee kuin vaikka henkilö, joka siivoaa Fazerin toimitiloja ja ansaitsee pari tonnia kuussa? Tai metroasemia? Aika moni matkustaja olisi tyytymätön ja nopeasti pahoinvoiva, jos metroasemia ei koskaan siivottaisi. Ilman suklaata ja dallaspullia taas pärjää jokainen, vaikka ne mukavalta maistuvatkin.

Raha ratkaisee

Tässä vaiheessa moni huutaa jo mielessään, että yhteiskunta ja talouden pyörät eivät pyörisi, jos ei olisi sellaisia firmoja kuin Fazer. Kyse on miljardibisneksestä, työpaikoista, merkittävästä brändistä – ja varjelkoon, suomalaisesta ikonista. Siitä päästäänkin nopeasti takaisin siihen, mikä työ on arvokasta ja miksi. 

Talouden näkökulmasta vain kaikki työ, mikä tuottaa mahdollisimman paljon rahaa, on maailmassa arvokasta. Kun siis puhutaan palkoista, teknologia-ala ohittaa aina hoivatyöalan ja vientiala koulutoimen. Teknologisilla ratkaisuilla tuotetaan rahaa, hoivatyöllä ”vain” ihmisen hyvinvointia. Juhlapuheissa hoivatyö voi vaalia ihmishenkiä, mutta arvostus osoittaa, että ”todellinen” hyvinvointi syntyy vauraudesta ja myyntimenestyksistä. Siten yhteiskunta saa hyvätuloisia veronmaksajia, joiden pyyteetön vauraus aina lopulta koituu kaikkien hyväksi. Näin ainakin väitetään.

Mikä on tarpeen?

Suuria palkkoja voidaan tarkastella myös siitä näkökulmasta, kuka tarvitsee elääkseen lähes 60 000 euron kuukausipalkkaa. Millaisen elämän ihminen on itselleen rakentanut, ettei vähempi riitä? 

Kukaan ei varmaankaan ole rakentanut itselleen sellaista elämää, vaan elämä rakentuu vähitellen käytössä olevien varojen mukaan. Tulee omistusasuntoa, kakkosasuntoa, sijoitusasuntoa, venettä, Lapin mökkiä, kesähuvilaa, paratiisilomaa, hiihtolomaa, golflomaa, viikonloppulomaa, autoa ja moottoripyörää, tauluja, designia sekä jos jonkinlaista muuta irtaimistoa. Niistä on pidettävä huolta, ja se maksaa. Herää vain kysymys, missä välissä 70-tuntista työviikkoa tekevä nauttii kaikesta suurilla tuloilla hankkimastaan omaisuudesta. Marbellan huvila on todennäköisesti suurimman osan vuodesta tyhjillään, käyttämättömänä, nauttimattomana.

Yhteiskunta on monimutkainen rakenne

Tietenkin tällainen ajattelu on mustavalkoista. Maailma ei pyöri näin eikä ole olemassa ideaaliyhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi edes tarpeeksi eikä kenelläkään turhaa. Sitä paitsi elämä on muutakin kuin työtä ja velvollisuuksia. Se on myös kauniita maisemia, kulttuuria ja vapaa-ajan hauskuutta. Samaan viittasi myös Fazerin toimitusjohtaja sanoessaan, että ”hyvään elämään kuuluu ilo ja herkuttelu”. 

Silti hyvinvointiyhteiskunnan rakenne on jotenkin absurdi. Tarvitaan hyväpalkkaisia (johtajia), joille maksetaan älyttömiä summia, joita sitten verotetaan raskaalla kädellä, jotta niillä verovaroilla saadaan luotua kaikille yhteisiä palveluja, joista pienituloisillakin on mahdollisuus saada osansa. Tosin suurituloiset eivät sitten itse välttämättä käytä niitä palveluja, vaan ostavat ne yksityisiltä tuottajilta, ja jos yhteiskunta jossain vaiheessa alkaa tukea yksityisiä tuottajia tai siirtää toimintoja siihen suuntaan, yhteiskunnan pienituloisten turvaksi kehittämät palvelut rapistuvat vähitellen, kuten nyt ollaan viime vuosina nähty. 

Lopulta kaikki ovat samalla viivalla

Outo rakenne, mutta saatan ajatella rajoittuneesti halutessani vähän filosofoida. Mietin vain, voisiko kaikki jakautua toisinkin. Voisi, mutta niin ei koskaan tapahdu. Maailmassa on aina ollut ja on hamaan loppuun asti niitä, joilla on paljon ja niitä joilla on vähän. Syystä tai toisesta. Joku on saanut osansa ansaitusti, toinen ahneuttaan ja kolmas laiskuuttaan. Aina on niitä, joiden osa on tullut epäoikeudenmukaisesti, suuntaan tai toiseen.

Yksi asia on kuitenkin varma: Kun me tästä ajasta lähdemme, jokaisella on aivan yhtä paljon.

——-

Loppuhuomautus: Nämä ajatusten pyörittelyt eivät kohdistu millään tavalla henkilökohtaisesti Fazerin toimitusjohtajaan. Sijoituskästin haastattelussa hän vaikutti erittäin sympaattiselta henkilöltä ja on varmasti työssään ammattitaitoinen. Hänen haastattelunsa vain sattui olemaan kohdallani ajatusten herättelijänä.