150 ihmistä riittää
Aikuisiällä aloitin pitkään päiväni lukemalla aamiaisella Hesaria. Halusin tietää, missä mennään, mitä maailmalle kuuluu, mitkä kulttuurijutut ovat pinnalla ja mitä kotikaupungissa ja lähialueilla tapahtuu. Voi sanoa, että luin lehden kannesta kanteen ja vielä vähän iltapäivälehtiä päälle.
Näin meni vuosia, kunnes aloin kokea, että lehden maailmankuva soti liian usein sitä vastaan, mihin itse uskon, tai vähätteli sitä. Aihevalinnat vaikuttivat asenteellisilta, ja artikkelit olivat yhä useammin toimittajalähtöisiä mitä-minä-olen-kokenut -juttuja. En jaksanut kiinnostua toimittajien henkilökohtaisista näkemyksistä, joiden ympärille luotiin artikkeleita. Enkä halunnut päiväni alkavan poliittisen kädenväännön kertauksella tai synkeillä ulkomaanuutisilla.
Huonot uutiset vaihtuvat hyviin
Olin kuullut erään tuttavan vaihtaneen aamu-Hesarin lukemisen Raamatun lukuun, ja tein saman siirron. Se oli alussa outoa, koska pelkäsin jääväni jostain paitsi, eikä Raamattukaan aina auennut ja antanut oivalluksia. Mutta vähitellen uuteen aamurutiiniin tottui, luin kuitenkin rinnalla myös uutisia muista tietolähteistä, ja Raamattukin alkoi kirkastua yhä enemmän.
Pitkään aikuisiällä Hesari kuului aamiaispöytään ja aloitti päivän uutisilla, jotka olivat harvoin hyviä.
Selkeä ero oli kuitenkin, että olin vaihtanut huonot uutiset hyviin, ahdistavat maailmantilanteet ja uhkakuvat lohdutukseen ja toivon ajatuksiin. Sillä on paljon merkitystä omalle hyvinvoinnille ja mielialalle.
Maailmassa hyvät uutiset eivät myy, joten tiedotusvälineet keskittyvät huonoihin. Eivätkä ne lopu koskaan. Kaiken lisäksi länsimaisen vaurauden keskellä ihmisillä ja medialla on kyky löytää raportoitavaksi ongelmia silloinkin, kun mitään todellista ongelmaa ei ole.
Korona toi pelottelu-uutisoinnin
Korona-aika taisi olla jonkinlainen vedenjakaja, jolloin uutisointi oli yhtä kirkuvaa suurifonttista uhkaotsikkoa mustalla pohjalla: kieltoa, varoitusta, rajoitusta, pelottelua ja syyttelyä. Sen jälkeen paluuta neutraaliin uutisointiin ei ole näkynyt. Korona katosi otsikoista vain, koska Ukrainan sota ahmaisi hetkessä ykköspaikan. Sittemmin ovat tulleet Gazat ja Trumpit ja tullimaksut ja kaikki pelottavat skenaariot ja kauheus, joka meidän halutaan tietävän, mutta jonka edessä useimmat meistä ovat voimattomia.
Miksi meidän on kuultava reaaliaikaisesti, kun pommi räjähtää maailman toisella puolella tai kun kanadalainen NHL-pelaaja on menehtynyt auto-onnettomuudessa? Miksi suomalaisen lehdenlukijan olisi seurattava päivittäin, miten Venäjän sotarintama etenee ja eri sotataktiikat toimivat?
Globaalin maailmankuvan nimissä ajatellaan, että on oltava perillä yksityiskohtaisimmistakin seikoista maailmalla. Tieto on valttia ja voimaa, sivistystäkin. Joskaan kaikki, mitä tänä päivänä tiedonvälityksen nimellä tarjotaan, ei ole sivistystä ensinkään. Toisekseen, kun muualla maailmassa ihmisiä kidnapataan, kun tulvat ja hurrikaanit tappavat ihmisiä, kun soditaan ja poliitikot korruptoituvat, pieni ihminen ei voi käytännössä tehdä juuri muuta kuin ottaa tiedon vastaan ja reagoida. Moni kauhistelee ja ahdistuu.
Ja sitten asiantuntijat ihmettelevät, mistä lasten, nuorten ja vanhempienkin ahdistus oikein johtuu.
Pieni yhteisö riittää
Mieleen tulee brittiläisen antropologin Robin Dunbarin 90-luvulla esittämä teoria, jonka mukaan ihmisen ensisijaisen yhteisön tulisi olla enintään 150 ihmisen laajuinen. Silloin ihminen kykenisi kutakuinkin vakaisiin sosiaalisiin suhteisiin ja voisi pysyä selvillä siitä, kuka kukin on ja mikä on kenenkin suhde toiseen. Kun luku ylittyy, konfliktien riski yhteisössä tai ryhmässä kasvaa ja yhtenäisyys kärsii.
Ajatella, jos elelisimmekin kaiken kaikkiaan vain noin 150 ihmisen vaikutuspiirissä! Tai edes vain viiden sadan. Jos kuulisimme vain sen, mitä niille ihmiselle kuuluu ja mitä heidän elinympäristössään tapahtuu. Miten se vaikuttaisi ihmissuhteisiimme, viestintäämme, elinoloihimme ja ennen kaikkea hyvinvointiimme?
Saattaisimme voida paremmin, kun meidän ei tarvitsisi olla jatkuvassa uutistulvassa, joka vie meidät meille saavuttamattomiin mutta hyvin todellisina eteemme tuotaviin hetkiin. Meidän ei tarvitsisi ahdistua jokaisesta sotatoimesta tai terrori-iskusta, kun emme kuitenkaan voi tehdä asioiden hyväksi mitään. Voisimme ehkä jopa elää keskenämme sopuisammin, kun meidän ei tarvitsisi ottaa huomioon kuin muutaman sadan erilaisen ihmisen ajattelumaailmaa kokonaisten erilaisten kansakuntien, kulttuurien ja elintapojen sijaan.
Tarvitsenko kaikkea tietoa?
Ymmärrän, että ajattelu on utopistista. Ellei muu, niin ihmisen uteliaisuus on vienyt hänet jo satoja vuosia sitten kiertämään maailmaa ja etsimään uutta ja erilaista. 150 kontaktia ei ole riittänyt ihmiselle edes aikojen alussa.
Sitä paitsi Dunbarin luku ja teoria on sittemmin pitkälti kumottu. Ihmisen kykyyn käsitellä sosiaalisia suhteita vaikuttavat moninaiset tekijät.
Silti jokaisen on hyvä miettiä, kuinka paljon tietoa maailman tapahtumista ja ihmisistä juuri minä juuri tänään tarvitsen. Mikä on olennaista, ja millaisilla ajatuksilla ja tapahtumilla minun kannattaisi ruokkia itseäni? Hyödynkö kuulemastani tai lukemastani, tai ehkä vielä olennaisempaa, voinko hyödyttää jotakuta muuta kuulemieni uutisten perusteella?
Jossain vaiheessa vaihdoin aamiaislukemisen Hesarista Raamattuun, enkä ole sitä vielä tähän mennessä katunut.
Kristittyinäkin tavoittelemme usein suuria ja kaukaisia, mutta unohdamme lähipiirimme. Haluamme tietää, mitä Israelissa tapahtuu, mutta unohdamme soittaa mummolle Heinolaan ja kysyä, miten hänellä siellä menee. Kaiken kattava ikävien uutisten tietäminen tai edes tietoisuus niistä ei edistä yleistä hyvinvointia eikä välttämättä muunnu hyviksi teoiksi tai paranna maailmantilannetta.
Minä ainakin etsisin mieluummin Jumalaa.
Hyvä muuttaa ihmistä enemmän kuin paha
Sen sijaan hyvät uutiset ja etenkin ilosanoma evankeliumista muuttaa ihmisiä, lisää myötätuntoa, rohkaisee hyviin tekoihin ja tuo kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Senpä vuoksi: ”Minä ainakin etsisin [mieluummin] Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen, hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.” (Job 5:8–9; RK.)
Hän nimittäin antaa avun ja turvan niin alhaisille kuin surevillekin, tekee tyhjäksi ovelien hankkeet ja vangitsee viisaat heidän viekkauteensa. Köyhän Hän pelastaa väkevän käsistä ja sulkee vääryyden suun. Hän pelastaa ahdingosta, lunastaa nälänhädässä kuolemasta ja sodassa miekan terältä. Hänen tähtensä et pelkää edes silloin, kun hävitys tulee, ja kun tarkastat asuinsijaasi, ei sieltä mitään puutu. (Job 5:11–13, 15, 19–21; RK.) ”Saat huomata, että majasi on rauhoitettu.” (Job 5:24; RK)
