Vappu vaihtaa talven kevääseen

Vappuna suomalainen kömpii ulos talvikolostaan, olipa keli mikä tahansa. Tänä vuonna keli oli suotuisa toisin kuin olisi vielä viikko sitten voinut kuvitella, kun aamuikkunasta näkyi täysi talvi.

Lapsina vinguttiin aina äidiltä, että saahan laittaa jo polvisukat, vaikka olisi ollut vain heiveröiset kymmenen astetta lämmintä. Vappu kun aloitti kevään, ja sen merkiksi vaihdettiin sukkahousut polvisukkiin, kun puettiin juhlamekko päälle. Aina ei vinkuminen auttanut, jos maahan satoi räntää, sillä sellaisiakin vappuja on ollut.

Vappu tuo väriä suomalaisen elämään

En ole mikään perinteinen Ullanlinnanmäen kävijä, mutta nyt kun tuo on ihan vieressä, tulee aina piipahdettua, kun matkoihin ei kulu aikaa. Liikkuminen kun ei Helsingin vappuruuhkissa ole kaikkein vaivattominta. Ratikat ovat ääriään myöten täynnä, samoin jalkakäytävät kaupungilta Kaivarin rantaan ja takaisin. Liikennettä piisaa aina iltamyöhään asti vapunpäivänä, olipa aamulla työpäivä tai ei.

Niitä toheloita en oikein jaksa ymmärtää, jotka lähtevät alueelle autolla. Mutta jos tykkää istua autossaan odottelemassa, kun jokaisessa kadunkulmassa kymmenet ja sadat jalankulkijat ylittävät teitä, niin mikä ettei. Kukin tyylillään.

Vappuriennoissa näkee, miten tummat talvivaatteet ovat vaihtuneet viikossa vaaleisiin trensseihin, kukkamekkoihin ja khakihousuihin. Niiden mukana onneksi myös yhteen puristetut huulet ovat vapautuneet hymyyn ja iloiseen puheensorinaan. Kevät ja kesä tekevät suomalaiselle hyvää. Ja kyllä niitä aina odotetaankin – tänä vuonna aivan erityisesti, kun talvi on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi.

Valkoinen lakkimeri

Parasta on kuitenkin, että ainakaan itse en nähnyt vappuilonpidossa örveltäviä ylilyöntejä, vaan juhlinta oli väkimäärään nähden rauhallista ja sivistynyttä yhdessäoloa. Kovinta ääntä tuntuivat pitävän jotkut ilman äitiä liikenteessä olleet teinit. Ymmärtääkseni juuri heitä oli aattoiltana jouduttu rauhoittelemaan, kun poliisi tyhjensi Kaivopuiston iltamyöhällä tuhansista nuorista.

Ullanlinnanmäeltä katsottuna valkoinen ylioppilaslakkimeri on kyllä upean näköinen. Valkolakit ovat Suomessa ja muissa pohjoismaissa melko ainutlaatuinen juttu. Tuli mieleen, että lakkimeren keskellä ei-ylioppilaat ja vaikkapa maahanmuuttajat saattavat kokea olonsa vähän ”orvoiksi”. Toki niitäkin on paljon, jotka eivät halua yo-lakkia vappuna päähänsä panna, vaikka se jostain kaapin perukoilta löytyisikin.

Kutistuva ylioppilaslakki

Viime vuosina olen vain joutunut miettimään, mistä johtuu, että oma lakki pienenee vuosi vuodelta. Onko sitä tosiaan viisastunut iän myötä niin, ettei tahdo lakki enää sopia päähän? Vai onko käynyt niin, että puu on alkanut turvota ja lakki kiristää siksi? Kuka tietää. 

Uuttakaan ei voi hankkia, sillä perinteet velvoittavat. Lakki on se mikä se on kaikkine hetkineen ja seikkailuineen: kun se lepäsi odottamassa kirkkaanvalkoisena ensikäyttöä lukion juhlasalin pöydällä lakkiaispäivänä, kun se päässä kunnioitettiin sankarivainajia Suomen lipun alla, kun se päässä remuttiin opiskeluaikana milloin Vaasassa milloin Helsingissä tai jopa Saksassa, kun se kaverin mämmikourista putosi kuralätäkköön ja kun se nyt kaikkien vuosien ja muuttojen jälkeen keikkuu jossain päälaella turhan pienenä mutta kuitenkin arvokkaana ja hyvänä muistona.