Lauantai 23.11.2024
Talvi tuli Helsinkiin Jarin kanssa. Niin kai tuota pari päivää sitten riehunutta myrskyä nimitettiin, kun taisi olla silloin Jarin päivä. Ei tullut mieleenkään lähteä mereen uimaan, kun tuulilukemat huusivat punaisella ja puuskat olivat sekä keskiviikkona että torstaina 20 m/s.
Jari-myrsky ryöpytti rannalle hiekkaa ja roskaa, ja vedet viilenivät 4–5-asteisiksi.
Myrskyn jäljet näkyivät sitten eilen rannassa, kun kävelyreitin kiveys oli peittynyt yöllä sataneeseen lumeen, mutta sen alle oli jäänyt myös parin päivän aikana merestä lentäneet hiekkakinokset, pohjan kivet ja jos jonkinlaista roskaa, mitä mereen heitetään.
Merivesi alkaa olla kalvakkaa: 4–5-asteista. Se tarkoittaa, että kylmävesiuinnille olosuhteet ovat parhaimmillaan, kun pakkanen ei vielä raasta laiturille takaisin noustessa. Yritän ottaa siitä kaiken irti.
Talvinen päivärytmi ja joulumusiikkia
Päivärytmini on alkanut taas talvehtia. Pilkkopimeällä ei voi lähteä aamu-uinnille, eikä se oikein maittaisikaan varhaisella, sillä uni maittaa paremmin. Nukun siis aamulla pidempään, ja illat ovat vastaavasti taas alkaneet venyä alkuyöhön. Mutta se on minulle normaalia, enkä ota siitä enää mitään stressiä. Mennään luonnon mukaan, vuodenaikojen rytmissä.
Keskiviikkoillan myrskyssä rohkaistuin vuoden ensimmäiseen joulukonserttiin. Olisin kyllä jättänyt sen viistosateen ja tuulen takia väliin, mutta koska en ollut ennakoinut myrskyn tuloa, ehdin kutsua ystävän mukaan. Hän tuli mukisematta kauempaa, joten en yksinkertaisesti kehdannut valittaa säästä, kun oma matka Temppeliaukion kirkolle oli paljon lyhyempi.
En kuitenkaan oikein päässyt konsertissa joulutunnelmaan. Musiikki oli korvilleni liian kovaäänistä ja tyyli sen verran modernisoitua joulua, että jäin kaipaamaan perinteistä vanhanajan joulumusiikkia. Täytynee löytää sopiva tilaisuus vielä lähempänä joulua.
Koti-ikkunasta näkyvä maisema muuttui hetkessä, kun talvi tuli Helsinkiin.
Marraskuu on muutosten aikaa
Marraskuu tuntuu olevan minulle muutosten aikaa. Sen sain taas kerran huomata – tosin vasta jälkikäteen –, kun toissa viikolla ilmoitin irtautuvani vanhasta ja lähteväni kohti uutta. Tämä oli neljäs kerta, kun iso päätös tai elämän murroskohta osuu marraskuun puoliväliin, eikä se ole koskaan ollut minun puoleltani tarkoituksellista. Se vain on kuvio, joka jostain syystä toistuu. Voisin pitää sitä vaikka merkkinä siitä, että Jumalan kädenjälki johdatuksessa on aina kohdallani samankaltainen, joskin tärkeämmät merkit, ohjeet ja vahvistuksen pyydän Hänen Sanastaan.
Kun etsin vastauksia tulevaan, sain taas kerran huomata, miten oikukas ihmisluonne on. Minun, ja varmasti monen muunkin. Välillä oma tahto nousee vahvimpana pintaan ja pyörittää kuin tuuliviiri. Olin nimittäin jo viemässä itseäni suuntaan, johon Jumala ei minua ole kutsunut, mutta kun se tuntui niin hyvältä. Se, että jokin tuntuu hyvältä, on kuitenkin helposti petollinen ohjenuora elämälle. Aina kaikki ei ensi alkuun tunnu hyvältä.
Ohjeet ovat selvät
Mutta Raamattu lupaa meille: ”Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: — Tässä on tie, kulkekaa sitä.” (Jes. 30:21; 1992) Ei siis tarvitse kulkea summittain tai tehdä päätöksiä sokkona, mutta ehkä pitää odottaa jonkin aikaa tai hyväksyä, että se, minkä ajatteli olevan oikein, ei olekaan.
Tällä kertaa sain tärkeän ohjeen Jeremian kirjasta: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Jos te todella suuntaatte kulkunne Egyptiä kohti ja menette sinne asumaan muukalaisina, niin miekka, jota te pelkäätte, saavuttaa teidät sielläkin, Egyptin maassa, ja nälkä, josta te olette huolissanne, seuraa kintereillänne Egyptiin, ja sinne te kuolette.” (Jer. 42:15–16; RK). Kohdallani tuo raamatunpaikka tarkoitti sitä, ettei Jumala ole perunut kutsuaan, jonka Hän antoi seitsemän vuotta sitten. Työni ei ole jatkossakaan maallista työtä, mutta ei se ole myöskään sitä, mitä olen viime vuodet tehnyt. Mutta maallinen houkutti, tuntui sopivalta oljenkorrelta, ja mieli etsi merkkejä, jotka vahvistaisivat oman tahtoni. Niitä ei löytynyt.
Nyt on taas odotuksen aika. Se sopii hyvin alkavaan adventin aikaan; sehän on Messiaan syntymän odotusta. Mutta saan konkreettisestikin odottaa uutta ja eteen aukenevaa tietää. Saan levätä ja laskeutua jouluun. Tie aukeaa ja ovet avautuvat, mutta koska – sitä en vielä tiedä. Jumalaan turvaten sitä ei tarvitsekaan tietää.
