Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Laskin, että minulla se on kestänyt 15 viikkoa. Kun kuulin kaupassa toimitusajan, kummastelin suorasukaiseen tyyliini, että DDR:ssäkö tässä asutaan! Mutta tiistaina odotuksen pitäisi päättyä, kun Hakosen pojat toivottavasti kantavat sisään uuden roosan sohvani ja teddykarvaisen lepotuolin raheineen.

Viime viikonloppuna ystävän kanssa sisustuksia tutkiessamme tajusin, että minähän elän tahattomasti aivan sisustustrendien harjalla, sillä aloin haaveilla roosasta jo Seinäjoella asuessani kolmisen vuotta sitten. Siinä vaiheessa olisin kyllä tyytynyt lepotuoliin, mutta nyt haave laajeni sohvaksi. Mutta sisustuksissa on tänä päivänä väriä, harmaa vaihtuu vaikka sitten roosaan, ja teddykarvaisia nojatuoleja on valmistajalla jos toisella.

Uusissa laseissa globaali maailmakin näyttää kummalliselta

Ystävän kotiin muuten löysimme aivan upean valkoisen Carl Gustaf Hiort af Ornäsin Siesta-lepotuolin. Se on joka suunnalta kuin taideteos, ja mikä parasta, aivan mielettömän hyvä istua. Sitä on design parhaimmillaan. Mutta siis, me vasta löysimme sen. Nyt tarvitsee vielä vähän lämmitellä hänen puolisoaan ymmärtämään, millainen kruunu tuo suhteellisen hyvän hintainen tuoli olisi heidän jo muutenkin upeaan olohuoneeseensa. Onneksi hän on fiksu kaveri ja ymmärtää hyvän päälle (ystävä, tämä kannattaa kertoa hänelle!), joten olen luottavainen, että jonain päivänä vielä istuskelen heidän olkkarissaan tuossa lumoavassa tuolissa. Mutta siinä en söisi mustikkapiirakkaa…

Uusi sohvani on ”kotimainen”, mutta jostain syystä se tulee Aasian kautta, ja matka on tosiaan kestänyt jo yli kolme kuukautta. Sunnuntai-iltana tilasin kauan haaveilemani kreikkalaisen flokatimaton Saksasta ja sain noutaa sen eilen postista. On tietty kyse ihan erilaisista tuotteista, mutta onhan tämä hieman kummallista tämä globaali maailma. Sillä tuolla globaalilla kai tämä nurinkurisuus parhaiten selittyy.

Olisi varmaan pitänyt käydä Specsaversillä!
Ai niin – mutta minähän kävin.

Menneellä viikolla sain myös uudet silmälasit. Tai ei niitäkään saa, vaan niistä pitää maksaa. Kummastelen vain sitä, miten hyvältä lasit muka näyttivät kaupassa, ja nyt päässä ja kodin valossa ne näyttävät aivan toisenlaisilta, ja minä noin 70-vuotiaalta. Kaukonäkö uusilla laseilla pelittää hyvin, mutta näyttöruutu on kuin pyllistävä pallo – aivan kupera. Toivon todella, että silmä vähitelleen tottuu sekä uuteen ulkonäköön että näyttöruutuun ja että myös jyskyttävä päänsärky hellittää. Olisi varmaan pitänyt käydä Specsaversillä! Ai niin – mutta minähän kävin.

Vintage on vienyt sydämeni

Koska en vielä voi laittaa kuvaa uudesta sohvasta, niin laitan kuvan kesällä löytämästäni vintage-pöydästä ja tuoleista. Parasta on, että molemmat löytyivät vanhan tavaran liikkeistä kävelyetäisyydeltä. Tuolit päällystin uudelleen, kun vanhat kankaat olivat jo likaiset ja silmääni väärän väriset, ja lopputulos on ihan mukiinmenevä. Pöytä on jatkettava, joten ympärille mahtuu muitakin kuin minä.

Olen nykyään aivan hullaantunut kalusteisiin, jotka ovat jostain 30-70-lukujen väliltä. Se on minulle uutta, samoin kuin musta-valko-harmaan värimaailman täydentyminen lämpimillä roosan, punaisen ja ruskean sävyillä tai suorien linjojen muuttuminen pehmeämmiksi ja pyöreämmiksi. Olisiko niin, että muutos liittyy ikääntymiseen? Jostain syystä myös vielä muutama vuosi sitten jäntevä kroppa on muuttunut vähitellen pehmeämmäksi ja pyöreämmäksi. Oli miten oli, eräs ystävä, jo eläköitynyt sisustussuunnittelija sanoi, että ulkoinen muutos on usein merkkinä myös ihmisen sisäisestä muutoksesta. Koska tykkään kotonani ulkoisesti tapahtuvasta muutoksesta, toivon, että oma sisäinenkin muutokseni voisi olla sitä – positiivista ja ilahduttavaa.