Tag Archive for: sisustus

Suomalainen haaveilee yhä nostalgisesta joulusta

Joulun alla sisustus- ja naistenlehdet, somefeedit ja mainokset täyttyvät kodeista, joita puetaan kilvan jouluasuun. Silmiin pistää se, että vaikka olemme jo pitkällä teollistumisen toisella puolen, monella tapaa kaupungistuneina ja vaikka melkeinpä valtaosa ihmisistä asuu moderneissa elementti- ja kerrostaloissa, joulukotien sisustukset ovat kuin 1800-luvulta, tai ainakin 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.

Vastaan tulee niin pieniä hirsimökkejä kuin isoja mansardikattoisia huvikumpujakin, jotka seisovat metsänreunassa nietosten keskellä jääpuikot räystäiltä roikkuen. Kuistille vievillä portailla palavat aidot kynttilät tallilyhdyissä, ja eteen parkkeeratun potkukelkan päällä on puusaavissa soma joulukuusi toivottamassa väen tupaan. 

Suomalainen haaveilee yhä nostalgisesta joulusta hirsimökissä.

Joulukoristeita ylellisyyteen asti

Tupa on jouluparatiisi, joka on ollut valmiina lokakuun puolivälistä saakka, sillä asukkaat ovat tietenkin jouluihmisiä, joiden jouluvalmistelut alkavat siinä vaiheessa, kun edellisvuoden koristeita pakkaillaan ullakon uumeniin. 

Jokainen vähänkään lehtiä tai joulumainoksia selaillut tietää, miltä sisällä näyttää. Joulukransseja portaiden kaiteilla, kynttilöitä siellä täällä ja tuolla, punaruudullisilla nauhoilla ripusteltuja piparkakkuja, joulukarkkeja lasikuvun alla, rönsyileviä joulukattauksia pellavaliinan päällä ja piironkeja asetelmineen. Usein kodit ovat ylellisiä eikä tunnelmassa ole kursailtu.

Joulukellot kuusessa.

Kantovesi joulun tuo

Toinen vaihtoehto ovat sitten alkeelliset mummonmökit, joihin oravanpyörässä juokseva nykysuomalainen vetäytyy norjalaisvillapaidassaan ja huopatossuissaan. Nostalgisissa kuvitelmissaan hän vakuuttaa, että joulu tulee vain siellä. Joulu tuntuu herättävän kiireisissä ihmisissä ajatuksen, että rauhoittuminen ja lepo on mahdollista vain, kun vedet on kannettava sisään ja lämpö tulee takasta, leivinuunista ja steariinia valuvista kynttilöistä. Harvoin istutaan joulun keskellä kontulalaisessa kaksiossa, kun maa on musta ja sininen bussi sihahtaa ikkunan alla.

Tarinoista saa sen kuvan, että jouluna todella leivotaan yhdessä kaikessa rauhassa, käydään kaatamassa itse metsästä kuusi ja hiljennytään jouluaterian jälkeen villahuovan alle lukemaan lahjakirjaa. Todellisuudessa useammassakin perheessä piparitaikina haetaan töiden jälkeen kiireessä Citymarketista ja kilahdetaan lapsille, jotka sotkevat poropiparit vaaleanpunaisella ja vihreällä kuorrutteella, vaikka äiti haluaisi kaiken olevan puhtaan valkoista, koska se sopii muuhun sisustukseen. Niitäkin perheitä on, joissa isä on naukkaillut aattona jouluoluita aamupäivästä lähtien ja teinit tykkäävät mieluummin pelata Fortnitea ja snäppäillä kavereiden kanssa kuin lähteä tunnelmalliseen jouluvesperiin ja sen jälkeen palelemaan hautausmaalle parin kynttilän takia.

Kaipaamme mennyttä leppoisuutta

Mielikuvat, joita meille joulua odotellessa tarjotaan, kertonevat siitä, minkä oletetaan tuntuvan hyvältä ja miten elämisen tahti on aikojen kuluessa kiristynyt. Vaikka tykkäämme nauttia nykyajan mukavuuksista, jossain syvällä kytee kaipaus menneiden aikojen leppoisuuteen, vaatimattomuuteen ja piirileikkeihin kuusen ympärillä. Haaveissamme luotamme ulkoisiin rauhoittumisen symboleihin sen sijaan, että tekisimme elämässämme valintoja, jotka voivat tuoda sen rauhan ja kiireettömyyden.

Elämän tahtia on mahdollista hiljentää myös kaupunkiympäristössä, elementtitalossa ja suurperheen arjessa. Se vain vaatii usein jostain luopumista. Kaikkea kun ei voi saada. 

Saat sen mistä luovut

Jos ei siis ole varaa jättää vaikkapa menoja väliin tai tinkiä lahjojen paljoudesta, jotta olisi aikaa joululle ja sen hiljaiselle odotukselle, ei auta, vaikka kuinka tallentaa Instagramista havuntuoksuisia koristeluehdotuksia tai maalailee kuvia pihasaunalle johtavista jalanjäljistä kuutamonhohteisessa hangessa. Joulukynttilässä on aito tuli.

Jos sitten mennään vielä pikkuisen pidemmälle, niin ei se jouluksi laskeutuva rauhakaan ole todellista rauhaa, jos se loppuu siltä istumalta, kun jouluradio lakkaa soimasta tai jouluvieraiden auton perävalot vilkkuvat. Aito rauha ei katso juhlapäivää eikä vuodenaikaa vaan on läsnä joka päivä. Se ei tule, vaikka kuusenkynttilät kuinka kimmeltäisivät tai neilikkainen kinkku tuoksuisi sinappihunnun alla. Se tulee jostain aivan muusta. 

Mistä se sitten tulee? Sitä sopii mietiskellä vaikka juuri näin lähestyvän joulun aikaan.

—

PS. Hain muuten linkit mainitsemiini joulukoteihin vasta tekstin kirjoitettuani hakusanoilla ”joulu kotiin” ja ”mökkijoulu”. Näytti siltä, että kuvaukset olivat aika osuvia…

Odottavan aika on pitkä – myös sisustajalla

Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Laskin, että minulla se on kestänyt 15 viikkoa. Kun kuulin kaupassa toimitusajan, kummastelin suorasukaiseen tyyliini, että DDR:ssäkö tässä asutaan! Mutta tiistaina odotuksen pitäisi päättyä, kun Hakosen pojat toivottavasti kantavat sisään uuden roosan sohvani ja teddykarvaisen lepotuolin raheineen.

Viime viikonloppuna ystävän kanssa sisustuksia tutkiessamme tajusin, että minähän elän tahattomasti aivan sisustustrendien harjalla, sillä aloin haaveilla roosasta jo Seinäjoella asuessani kolmisen vuotta sitten. Siinä vaiheessa olisin kyllä tyytynyt lepotuoliin, mutta nyt haave laajeni sohvaksi. Mutta sisustuksissa on tänä päivänä väriä, harmaa vaihtuu vaikka sitten roosaan, ja teddykarvaisia nojatuoleja on valmistajalla jos toisella.

Uusissa laseissa globaali maailmakin näyttää kummalliselta

Ystävän kotiin muuten löysimme aivan upean valkoisen Carl Gustaf Hiort af Ornäsin Siesta-lepotuolin. Se on joka suunnalta kuin taideteos, ja mikä parasta, aivan mielettömän hyvä istua. Sitä on design parhaimmillaan. Mutta siis, me vasta löysimme sen. Nyt tarvitsee vielä vähän lämmitellä hänen puolisoaan ymmärtämään, millainen kruunu tuo suhteellisen hyvän hintainen tuoli olisi heidän jo muutenkin upeaan olohuoneeseensa. Onneksi hän on fiksu kaveri ja ymmärtää hyvän päälle (ystävä, tämä kannattaa kertoa hänelle!), joten olen luottavainen, että jonain päivänä vielä istuskelen heidän olkkarissaan tuossa lumoavassa tuolissa. Mutta siinä en söisi mustikkapiirakkaa…

Uusi sohvani on ”kotimainen”, mutta jostain syystä se tulee Aasian kautta, ja matka on tosiaan kestänyt jo yli kolme kuukautta. Sunnuntai-iltana tilasin kauan haaveilemani kreikkalaisen flokatimaton Saksasta ja sain noutaa sen eilen postista. On tietty kyse ihan erilaisista tuotteista, mutta onhan tämä hieman kummallista tämä globaali maailma. Sillä tuolla globaalilla kai tämä nurinkurisuus parhaiten selittyy.

Olisi varmaan pitänyt käydä Specsaversillä!
Ai niin – mutta minähän kävin.

Menneellä viikolla sain myös uudet silmälasit. Tai ei niitäkään saa, vaan niistä pitää maksaa. Kummastelen vain sitä, miten hyvältä lasit muka näyttivät kaupassa, ja nyt päässä ja kodin valossa ne näyttävät aivan toisenlaisilta, ja minä noin 70-vuotiaalta. Kaukonäkö uusilla laseilla pelittää hyvin, mutta näyttöruutu on kuin pyllistävä pallo – aivan kupera. Toivon todella, että silmä vähitelleen tottuu sekä uuteen ulkonäköön että näyttöruutuun ja että myös jyskyttävä päänsärky hellittää. Olisi varmaan pitänyt käydä Specsaversillä! Ai niin – mutta minähän kävin.

Uusi vintage-pöytä ja tuolit ikkunan edessä.

Tervetuloa pöytään! Vähän uusia muotoja, väriä ja uudet kankaat tuoleihin.

Vintage on vienyt sydämeni

Koska en vielä voi laittaa kuvaa uudesta sohvasta, niin laitan kuvan kesällä löytämästäni vintage-pöydästä ja tuoleista. Parasta on, että molemmat löytyivät vanhan tavaran liikkeistä kävelyetäisyydeltä. Tuolit päällystin uudelleen, kun vanhat kankaat olivat jo likaiset ja silmääni väärän väriset, ja lopputulos on ihan mukiinmenevä. Pöytä on jatkettava, joten ympärille mahtuu muitakin kuin minä.

Olen nykyään aivan hullaantunut kalusteisiin, jotka ovat jostain 30-70-lukujen väliltä. Se on minulle uutta, samoin kuin musta-valko-harmaan värimaailman täydentyminen lämpimillä roosan, punaisen ja ruskean sävyillä tai suorien linjojen muuttuminen pehmeämmiksi ja pyöreämmiksi. Olisiko niin, että muutos liittyy ikääntymiseen? Jostain syystä myös vielä muutama vuosi sitten jäntevä kroppa on muuttunut vähitellen pehmeämmäksi ja pyöreämmäksi. Oli miten oli, eräs ystävä, jo eläköitynyt sisustussuunnittelija sanoi, että ulkoinen muutos on usein merkkinä myös ihmisen sisäisestä muutoksesta. Koska tykkään kotonani ulkoisesti tapahtuvasta muutoksesta, toivon, että oma sisäinenkin muutokseni voisi olla sitä – positiivista ja ilahduttavaa.