Tag Archive for: isänmaa

Mihin minun isänmaan- ja lähimmäisen-rakkauteni riittäisi?

”Oma henki on minulle arvokkaampi kuin valtion koskemattomuus”, totesi parikymppinen suomalaismies YLE:n artikkelissa alkuvuodesta. Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän halusi varmistua siitä, ettei joudu koskaan tarttumaan aseisiin, jos Suomi joutuisi sotaan, ja jätti täydennyspalveluhakemuksen eli siirtyi reservistä siviilipalvelukseen. Mies kertoi olevansa isänmaallinen.

Olen kiitollinen, että talvisodan alkaessa Suomessa oli noin 295 000 miestä, joille valtion koskemattomuus oli tärkeämpää kuin oma henki. Tuosta joukosta aseita riitti vain 250 000 sotilaalle. Kaikille ei riittänyt edes kunnon kenkiä. Mutta he lähtivät.

Heidän isänmaallisuutensa oli toisenlaista. Ilman heitä voisimme tällä hetkellä olla sodassa Ukrainaa vastaan. 

Sotiminen on ”pöljää”

Mainitsemani nuorenmiehen mielestä sotiminen on ”pöljää hommaa”. Tuskin sitä sota-aikanakaan kovin moni fiksuna piti, mutta se ei saanut heitä jäämään kotiin.

Sota ja ennen kaikkea sotiminen pelottaa. Se on luonnollista. Siinä mielessä on inhimillistä, että Ukrainan sodan alettua tähän itsenäisyyspäivään mennessä jo 3 500 suomalaista on hakeutunut reservistä siviilipalvelukseen. Mutta juuri siksi Suomea sodassa puolustaneiden rohkeus ja uhrit tekevät niin suuren vaikutuksen. Varmasti myös heitä pelotti. Rohkeutta ei ole se, että ei pelkää, vaan se, että toimii pelosta huolimatta.

Puhuja sankarihautaasmaalla

Oli kunnia puhua ylioppilaspäivänä 31.5.1986 kotipaikkakuntani Alavuden sankarihautausmaalla, jonne uudet ylioppilaat perinteisesti kävelevät kulkueena kunnioittamaan sankarivainajia ja jättävät ruusun muistoksi. Muistan sanoneeni silloin, että monet sankarivainajat olivat vain meidän ylioppilaiden ikäisiä 18–19-vuotiaita.

Ei sen suurempaa rakkautta

Raamatussa sanotaan, että sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin antaa henkensä ystäviensä puolesta (Joh. 15:13). En ole aiemmin ajatellut sotaa lähimmäisenrakkauden näkökulmasta. Mutta meillä on ollut ja on yhä sukupolvi, joka on osoittanut uhrautuvaa rakkautta tuntemattomia suomalaisia ja vasta tulevia polvia kohtaan lähtemällä käskyn käydessä sotaan ja antamalla nuoruutensa, terveytensä tai henkensä lähimmäisten ja kotimaan puolesta.

Juuri siltä kantilta sotaa on itsenäisyyspäivänä hyvä muistella. Se tekee nöyräksi. Se liikuttaa. Ja se saa miettimään, olisiko minusta tosipaikassa siihen. Toivottavasti emme kukaan joudu sitä elämämme aikana käytännössä ratkaisemaan.

—

Lue myös Itsenäisyyspäivä 2020 ja pyhä isänmaa.

Itsenäisyyspäivä 2020 ja pyhä isänmaa

Tänään joulukuun viima on kylmä ja pureva, vaikka lunta ei täällä etelässä olekaan. Veikkaan kuitenkin, ettei tuuli pure lainkaan niin kylmästi kuin pakkanen, vilu, väsymys ja nälkä koettelivat miehiä sotien aikaan. Ei sitä osaa kaiken hyvinvoinnin ja etuoikeudet kokeneena edes kuvitella. Enkä osaa kuvitella, miten ihminen kestää sen, kun partioi pimeässä tietämättä, koska taistelu ja tulimeri loppuu ja koska näkee taas läheisensä, jos näkee. Tai kun on mentävä päin, vaikka pelottaa ja vaatteet ovat hiestä ja kosteudesta raskaat eikä moneen päivään ole saanut nukkua kunnolla.
Siniristilippu ja kaksi kynttilää ikkunalla.

Meillä on jotain ainutlaatuista

Suomen lähihistoria on Pohjoismaissa ja osassa Eurooppaakin harvinaislaatuinen. Meillä on yhä sukupolvia, jotka ovat eläneet sodassa ja maksaneet omilla teoillaan hintaa siitä, mikä on tänään jalkojemme alla. Raamatussa on kohta, jossa Jumala sanoo Moosekselle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa” (2. Moos. 3:5.) Ajattelen, että myös Suomi on meille suomalaisille pyhä maa – ainutlaatuinen ja kallisarvoinen. Siitä on kerran maksettu kalliisti, ja meidän nykypolvien tehtävänä on huolehtia siitä, ettei se maksu ole ollut turhaa.

Riisu kengät jalastasi,
sillä paikka, jossa seisot,
on pyhä maa.

Globalisaatiohuumassa osa suomalaisista on tainnut unohtaa, missä maaperässä omat juuret ovat. Mutta kansainvälisyyttä ei ole, ellei ole omaa isänmaata. Silloin on vain irtolaisuutta eikä paljoakaan annettavaa eri kansojen välisiin suhteisiin. Kasvu on heikkoa, kivuliasta tai kuivakkaa, elleivät juuret ole kunnossa.

Hinta maasta jalkojemme alla

Suomelle ovat olleet leimallisia vihreys ja luonnonläheisyys jopa suurimmissa kaupungeissa, runsaslumiset talvet ja järvien sini sekä ilma, jota on ollut helppo hengittää. Ne ovat meille usein itsestäänselvyyksiä. Mutta turistien ihastunut ihmettely muistuttaa aina välillä, että itsestääselvyydet ovatkin harvinaisuuksia ja aarteita.
Itsenäisyyspäivänä on taas hyvä kiittää aarteistamme, sytyttää ne kaksi kynttilää ja katsella kauniita, tuulessa liehuvia Suomen lippuja. Sillä minusta Suomen lippu on todella kaunis, puhtaan valkoinen – ja sininen risti merkkinä kalliisti maksetusta hinnasta. Toivon, joskin vähän epäilen, että aivan jokainen tuota hintaa maksanut jo iäkäs mies ja nainen saa tänään kokea olevansa turvassa ja hoivattu. Se olisi vähintä, mitä voimme heille antaa ja miten kiittää maasta jalkojemme alla.
—