Tag Archive for: introvertti

Introvertin unelmaelämä

Melkein päivälleen kolme vuotta sitten kirjoitin blogipostauksen, jossa pohdin sitä, etten olekaan ekstrovertti, mutta en ehkä oikein introverttikaan. Ajattelin silloin, että voisin olla jotakin omaperäistä, kuten vaikka muuvertti.

Instagramissa tulee aina välillä vastaan listauksia siitä, mikä olisi introvertin unelmaelämää tai mitkä asiat ovat introvertille kammotuksia. Samaistun niihin niin vahvasti, että tahtoisin tänä päivänä määritellä itseni introvertiksi. Siksi loin oman kymmenen kohdan listani siitä, mitä kuuluisi minun persoonalleni sopivaan unelmaelämään.

Punainen tupa, laituri ja järvikaislikko.

1 Pieni punainen hirsitupa ja oma rantasauna

Se tarkoittaa samalla sitä, että tupa olisi järven tai meren rannassa, ja minulla olisi käytössä ympärivuotinen oma rauhaisa uimapaikka. Talo olisi vanha, mutta siinä olisi sisävessa ja juokseva vesi. Sauna lämpenisi puilla vähintäänkin pari kertaa viikossa ja istuisin sen sylissä katsellen pikkuruisesta ikkunasta vuodenaikojen muuttamaa maisemaa. Naapureita olisi jossain saatavilla, mutta ei liian lähellä.

2 Hiljaisuus

Elämään ei tunkeutuisi mistään voimakkaita ääniä. Yläpuolelta ei kuuluisi sadepisaroiden ropinaa kovempaa pauketta, eikä kukaan luukuttaisi seinän takana musiikkia tai piikkaisi irti kylppärinsä laattoja. Lapset eivät kiljuisi ulkona eivätkä rappukäytävässä, koska minulla ei olisi rappukäytävää, vaan suloinen porstua ja kesällä valoisa lasiveranta ruutuikkunoin. Kovimpia ääniä olisivat takkatulen rätinä, radiosta kantautuva klassinen tai hengellinen musiikki sekä ystävien nauru yhteisen pöydän ääressä.

 

3 Kirjoja

Päivittäisenä lukemisena olisi tietenkin Raamattu, mutta sen lisäksi hyllyillä ja pöydillä olisi sekä jo luettuja että vielä lukemattomia kirjoja täynnä viisaita ajatuksia, tiedon jyväsiä ja matkoja taitavien kirjoittajien kuvaamiin maailmoihin. Ne olisivat iltojeni ilo, inspiraationi lähde ja mielikuvitukseni ruokkija. 

4 Sade, jonka takia saa pysyä sisällä

Ei niin haittaa, tuleeko sade vetenä vai lumena, sillä se tarkoittaa vain, että voi jäädä sisälle, ottaa vaikka käteensä kirjan ja piiloutua pehmeän torkkupeiton alle. Tai sitten voi laittaa valot päälle, istua kirjoituspöydän ääreen, joka muuten on sijoitettu niin, että siitä näkee ulos, ja ryhtyä kirjoitushommiin.

Valkoisen lumen ja huurteen peitossa olevat koivut tien molemmin puolin.

5 Kuumaa kahvia

Ei ole juuri aamukahvin voittanutta. Siksi olisi toivottavaa, että sydämentykytykset ja välilyönnit pysyvät kurissa ja voin edelleen nauttia kahvia edes pari mukillista päivässä. Kahvi on kiva kaveri, kun lukee uutisia tai tekee tietokoneella lehden tai muiden painotuotteiden taittoja. Se vähän kuin kuuluu siihen matkakumppaniksi. 

6 Kumppani, joka osaa olla hiljaa

Niin, kumppaneista puheen ollen, sellainenkin voisi olla. Jos vielä haaveilisin mieskumppanista, niin hänen olisi hyvä olla sellainen, joka osaa keskustella elämän merkityksellisistä asioista, mutta osaa myös olla hiljaa eikä vaivaannu siitä. Hänkin tykkää lukemisesta, jotta voimme vaihtaa ajatuksia lukemastamme, sekä liikkumisesta, jotta emme muutu vätyksiksi. Mutta koska en enää haaveile sellaisesta, koira voisi olla kumppanini. Sen kanssa keskustelu olisi lähinnä yksinpuhelua, mutta etuna olisi tietty se, ettei koskaan tulisi erimielisyyksiä. Se veisi väkisinkin liikkumaan ja katsoisi minua aina kauniisti. Kokisin olevani jollekin tärkeä.

7 Puutarha, jossa on omia viljelyksiä ruuan lähteeksi

Osaan tietenkin kasvattaa jos jonkinlaisia hyötykasveja puutarhassani ja ryytimaallani, vaikka en osaakaan. Yhden vuodenkierron harjoittelujaksoon ja torsoksi jääneisiin eväisiin on varaa, mutta toisena vuonna viljelysten pitäisi jo kukoistaa. Keräisin syksyllä kellariin niin perunat, porkkanat kuin marjatkin pensaista, sillä marjoja syön ja paljon. Lihakin kyllä maistuu, mutta karjankasvattajaksi minusta ei olisi. Jonkinlaisen supermarketin pitäisi siis olla lähellä, mutta ei liian lähellä. Voisinkohan kasvattaa kanoja? Kukkoa en ottaisi, ettei se kiljuisi ja herättäisi aamuneljältä.

Punainen viinimarjaterttu pensaassa.

8 Museokortti

Syrjäisen punamultatuvan lähellä voisi olla ainakin bussipysäkki, jotta pääsisin silloin tällöin pikaisesti kaupunkiin kulttuuria kuluttamaan. Ei voi ihan metsittyä, ettei taiteen ja luovuuden hohto katoa kokonaan elämästä. Parin taidenäyttelyn ja kahvittelun jälkeen olisi kiva palata taas oman mökin lämpöön.

9 Kotiteatteri

En panisi pahakseni, jos voisin katsoa kotona kaikessa rauhassa leffoja tai hyviä brittiläisiä sarjoja. Takana kukaan ei potkisi selkänojaani eikä edessä rapisuttelisi karkkipapereitaan ja sipsipussia. Sohvapöydälläni olisi kuitenkin jotain mukavaa pientä purtavaa, eikä yhtään haittaisi vaikka rouskuttelisin sitä enemmänkin, sillä kukaan ei olisi kuulemassa. Tai jos olisikin, hän olisi rakas ystäväni tai perheenjäseneni.

10 Aarrearkku tuvan nurkassa

Puuarkku olisi antiikkiliikkeestä hankittu, ja siinä olisi rautaiset helat. Se olisi täynnä kultakolikoita, sillä kullan hinta on ollut jo jonkin aikaa huipussaan. Sieltä minä sitten ammentaisin varat siihen, että voisin oman introvertin unelmani toteuttaa. 

Ekstrovertti vai introvertti?

Luulin olevani ekstrovertti

Aivan viime vuosiin asti olen ajatellut olevani ekstrovertti. Sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, ripeäotteinen – joku, jonka on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja avata suunsa ryhmässä, kun muut katselevat varpaitaan. 

Pitää paikkansa. En pelkää ottaa kontaktia vieraisiinkaan ihmisiin, tykkään hyvistä keskusteluista ja olen verraten kärsimätön, jos vaikkapa työyhteisössä ei kyetä tekemään päätöksiä, vaan haahuillaan jossain välimaastossa, niin ettei kukaan oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ja olen epäsuomalainen siinä, etten kestä tietyissä tilanteissa hiljaisia hetkiä, vaan täytän ne itse, jos kukaan muu ei avaa suutaan.

Kyse on temperamentista

Mutta ekstroverttius ei ole niin yksiselitteistä. Se ja sen vastakohta introverttius ovat temperamenttipiirteitä. Niistä on aika monia vääriä käsityksiä, kuten vaikka että introvertti ihminen olisi automaattisesti ujo. Ne ovat kuitenkin eri asioita.

Temperamenttipiirteet ovat synnynnäisiä ja varsin pysyviä. Omaa temperamenttiaan ei voi siis muuttaa, mutta ihminen voi opetella toimimaan toisin kuin temperamenttinsa puolesta olisi luontevaa, sillä käytös ja toiminta ovat oppimisen tulosta. Usein on tarpeen kouluttaa omaa temperamenttiaan kohti keskivertoa. Se tekee elämästä helpompaa, sillä ääripäillä on tapana räjäytellä kanssaihmisten tunteita suuntaan ja toiseen.

Olenko edes introvertti?

Jos kuitenkin introvertit ovat tyypillisesti vähemmän riskejä ottavia, analysoivia, asioita pitkään pohdiskelevia, itsenäisiä ja rauhaa kaipaavia, tunnistan itseni niistäkin. Pidän itsenäisestä työskentelystä, ja vaikkapa työpaikkailmoitusten ainaiset vaatimukset tiimipelaamisesta ahdistavat. Avokonttorit eivät ole minun juttuni. Tarvitsen työskentelyyn oman soppeni, sillä häiriinnyn muiden puheluista, omenan rouskutteluista tai pitkien kynsien nakutuksesta näppäimistöllä.

Mutta olenko kuitenkaan introvertti? En ehkä sen enempää kuin ekstroverttikään. Tykkään sosiaalisista tilanteista, useimmiten. Tykkään olla seurassa, mutta mieluiten kahden kesken tai pienellä porukalla. Isossa porukassa jään tarkkailemaan, ja väkijoukoista en ole pitänyt koskaan. Joulunavaukset Senaatintorilla eivät ole minua varten.

Sittenkin jotain muuta?

Rakastan yhä enemmän yksinoloa, rauhaa ja jopa täydellistä hiljaisuutta. Omissa ajatuksissa olemista, sillä niitä riittää välillä liikaakin. Olen miettinyt jälkikäteen, oliko uupumukseni ja masennukseni osasyy aikanaan se, että tunsin itseni väärin ja hakeuduin tilanteisiin ja elämäntapaan, joka haastoi minua väärällä tavalla ja uuvutti. Että ajattelin olevani sosiaalisempi kuin olen ja kaipaavani enemmän toimintaa ja tapahtumia kuin todellisuudessa kestin. Mene ja tiedä, mutta ainakin tärkeä osa paranemistani oli karsiminen, karsiminen ja vielä kerran karsiminen.

Olen kuvaillut itseäni sosiaaliseksi erakoksi, mutta sekin kuvaus on jo kärsinyt inflaation, kun lehtijutuissa vilahtelee tuon tuosta sosiaalisia erakoita. Olisin mieluummin jotain omaperäistä. Voisin olla vaikka joku muuvertti.

—

Liisa Keltikangas-Järvinen on suuresti ihailemani psykologian professori emerita, joka on puhunut paljon myös mediassa yleistajuisesti temperamentista ja persoonallisuudesta. Suosittelen hänen kirjojaan, jos aihe kiinnostaa. Esim. Temperamentti ja koulumenestys (WSOY, 2006) auttoi aikanaan ymmärtämään paremmin paitsi omaa lasta, myös itseäni.