Ilo uudesta kodista ja sen laittamisesta kuntoon tahtoo jäädä muuttojännityksen alle. Pientä lisäpainetta tuo uuden kodin tiskialtaan putkien tilanne. Valutustason epämääräinen poistoputki on töhnää täynnä (mikä ei ollut minulle sinänsä yllätys), ja kiinnitys on olematon. Putkimies tulee maanantaina, mutta on epävarmaa, löytyykö tilalle sopivaa varaosaa. Keittiö ei siis ole tällä hetkellä käyttökunnossa.

Muutto on stressitekijä

Vaikka miten yritän pysyä rauhallisena, muuttopäivän sujuminen ylipäänsä on aina pienoinen stressitekijä. Pessimisti ei pety koskaan, jos muistaa märehtiä kaikki mahdolliset pieleen menemisen skenaariot etukäteen. Yritän ampua niitä alas heti, kun ne yrittävät tehdä itselleen tilaa ajatuksissani.

Ei ole elämäntilannetta, johon yksi lempijakeistani Raamatussa ei sopisi: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1)

Siksi uskon lujasti siihen, että keittiö saadaan kuntoon ja samalla poistuu allaskaapin haju, joka tuntuu omaan nenään vähän kaikkialla. Uskon lujasti myös siihen, että ikkunan ilmanvaihtoventtiilien suodattimet saadaan vaihdettua. Ja että itse muuttopäivä sujuu sutjakkaasti ja ongelmitta.

Lähtemisen haikeus

Muuttoon liittyy jossain vaiheessa aina myös haikeus vanhan kodin taakse jättämisestä ja kaikista siihen liittyvistä muistoista. Nykyinen kotini on ollut ennen kaikkea yksin olemisen paikka. Ja olen oppinut nauttimaan siitä. En ole kestinnyt vuosien mittaan kuin muutamia vieraita. Osasyynä on korona-aika, jolloin kukaan ei edes halunnut liikkua minnekään.

Nykyisestä asunnostani muistan ennen kaikkea huikeat taivasmaisemat. Olen kuvannut ikkunasta näkymää, jossa taivaan väri on vaihdellut vuorokauden ja vuodenajan mukaan vaaleanpunaisesta keltaiseen, oranssiin, syvänpunaiseen, vaalean- ja kirkkaansiniseen sekä sateen harmaaseen. Olen saanut ihastella ikkunoistani kesäisin Meripuistosta nousevia kuumailmapalloja tai parin vuoden takaista huikeaa Kaivopuiston lentonäytöstä hävittäjineen ja taitolentoryhmineen.