Kun äiti ei saa itkeä
Kun äiti ei saa itkeä, vaikka itkettää niin kovasti. Ei surusta, ei ilosta – ikävästä vain.
Kun katson vielä kuivumassa olevia vaatteita, tekee vain mieli ottaa ne rintaa vasten ja rutistaa. Jokainen tekstari pitää päättää riviin hymiöitä: hymyjä, sydämiä, siunaavia käsiä, peukkuja, aurinkoa.
Kaikki, mikä yleensä rasittaa, on tänään erityisen täydellistä ja hellyttävää. Hassusti pedattu sänky, resuiset monisteet työpöydällä, futiskengät ja mustat tekonurmen muruset.
Tulee ikävä ruokalautasta, johon aina jää lusikallisen verran jämiä. Tyhjiä mehupurkkeja, jotka eivät löydä tietään kierrätysastiaan. Höyryistä kylppäriä ja koputtelua ovelle, kun muilla tulee pissat housuun.
Mutta vielä enemmän tulee ikävä hopeanvaaleaa tukkaa, hymyä ja haleja. Yhteisiä iltahetkiä. Pötköttelyä sängyllä. Kun mietitään menneitä ja ihmetellään tulevaa. Uutta arkea, jännitystä, haasteita. Tulee ikävä vitsejä ja kuittailuja. Teini-ikäisen kukkoilua ja aikuistuvan nuoren oivalluksia.
Kun äiti ei saa itkeä eli ”Ei sitten mitään draamaa lentokentällä.”
Aukinainen matkalaukku näyttää niin pelottavalta. Vie pikkuiseni pois pitkäksi aikaa. Mutta itkeä ei saa. ”Ei sitten mitään draamaa lentokentällä!”
Äidin haasteista suurin. Lähettää lapsi hymyillen matkaan, vaikka itkettää.
—
Lue myös Maailma meidän ulkopuolellamme tai Kaikki työ on arvokasta tai kuuntele podcastin Pari sanaa ja kuppi kahvia jakso äitiydestä.
