Kokonaisvaltaisen paranemisen tiellä

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus koski Pietarin anoppia, joka makasi kuumeisena, ja kuume lähti hänestä. Ja tuona iltana Jeesus paransi kaikki sairaat, jotka tulivat Hänen luokseen. Siis todellakin – kaikki sairaat. Jeesusta ei turhaan kutsuta Parantajaksi, sillä Hän ei koskaan jättänyt sairasta kipujensa ja vaivojensa riivaamaksi, vaan paransi jokaisen.

Nainen, joka oli sairastanut 12 vuotta verenvuototautia ja käyttänyt kaikki varansa lääkäreihin apua saadakseen, parani vain koskettamalla Jeesuksen viitan tupsua. Hänen uskonsa oli hänet parantanut. Aivan kuten kävi sadanpäällikölle. Hänellekin tapahtui niin kuin hän uskoi – ja hänen palvelijansa parani.

Jumala parantaa, mutta ei minua

Minäkin olen aina ollut vakuuttunut siitä, että Jumala voi parantaa silloinkin, kun se on ihmiselle mahdotonta. Mutta jostain syystä olen aina sulkenut itseni pois parantuvien joukosta. Olen kärsinyt selkäkivuista melkein 30 vuotta, ja viime vuosina kivut ovat olleet välillä sietämättömiä. Ne eivät enää ole olleet se risti, joka on pitänyt minut riippuvaisena tai lähempänä Jumalaa, kuten olen itselleni selittänyt, vaan ne ovat ajoittain vieneet kaiken huomion itseensä ja invalidisoineet paitsi arkielämää, myös hengen yhteyttä Jumalaan.

Loppukesästä olin taas tilanteessa, jossa elämä keskittyi lähinnä kivun sietämiseen ja selviämiseen. Aivan kuten tuo verenvuototautia sairastanut nainen, minäkin olen vuosien mittaan käyttänyt valtavat summat rahaa käynteihin eri asiantuntijoilla saamatta pysyvää apua tai välillä edes ymmärrystä. Olen tietysti myös rukoillut ja saanut rukoustukea, mutta toden sanoakseni, sisimmässäni minulla on aina ollut epäilys, ettei tämä minun vammani ja kipuni tästä parane.

Mitä Raamattu kertoo parantumisesta?

Mutta tällä kertaa kipujen keskellä Jumala alkoi puhua parantumisesta. Aihe ei ole koskaan aiemmin puhuttanut minua. Aloin kysellä, mitä Jumala Sanassaan oikein opettaa asiasta. Onko minulla oikeutta pyytää parantumista? Ja mistä minä voin tietää Jumalan tahdon tässä asiassa? Monet meistä kuolevat lopulta sairauksiin, joten miksi minä olisin sellainen tapaus, jonka Jumala haluaisi parantaa?

Ei liene sattumaa, että eteeni tuli kirja, joka opettaa Pyhän Hengen parantavasta voimasta (Murray, Andrew: Divine Healing). Kyseisestä kirjasta löysin raamatunkohtia, jotka riisuivat pois epäilykseni. Ehkä tärkein niistä oli Jaakobin kirjeen viidennen luvun kohta, jossa sanotaan, että ”uskon rukous parantaa sairaan, ja Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, se annetaan hänelle anteeksi” (Jaak. 5:15). Sen takia meidän tulee tunnustaa synnit toinen toisillemme ja rukoilla toistemme puolesta, jotta me parantuisimme.

Paraneminen voi olla prosessi

Kirjassa muistutettiin myös siitä, että Jeesus paransi aina sairaat, kun Hän kohtasi heitä. Ja toden totta, evankeliumeissa tulee toistuvasti vastaan kohtia, joissa Jeesus paransi kaikenlaisia tauteja ja sairauksia. Niissä käy toteen profeetta Jesajan kautta puhuttu sana, jonka mukaan ”Hän otti päälleen meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme” (Matt. 8:17).

Raamatun lupausten vahvistamana minäkin rohkenin lähteä paranemisprosessiin ja aloin rukoilla yksin ja yhdessä rukousystävien kanssa paranemista. Hyvin pian sain huomata, että paraneminen ei välttämättä tapahdu hetkessä (vaikka sekin on mahdollista), vaan on prosessi ja lisäksi jotain paljon enemmän kuin vain fyysistä paranemista. Pyhä Henki alkoi nostaa mieleen asioita, joista on tehtävä parannusta. Hän näytti haavoja, jotka ovat toistuneet ristiriitaisina tunnereaktioina tai rikkovana käytöksenä tilanteesta toiseen vuosien mittaan. Ja hän osoitti, miten täydellisyyden tavoittelu on aiheuttanut armottomuutta ennen kaikkea omaa itseä, mutta väkisinkin myös muita ihmisiä kohtaan. 

Tahdotko tulla terveeksi?

Olen ollut uskossa melkein 30 vuotta, mutta vasta nyt ymmärrän konkreettisesti, mitä Jeesus tarkoitti, kun hän kysyi mieheltä Betesdan lammikolla: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Jeesus ei parantanut vain miehen sairautta, vaan myös hänen henkensä, sielunsa ja sisimpänsä emotionaaliset haavat. Paraneminen on kokonaisvaltaista, sillä pelastettu on jokainen, joka uskoo.

Jeesus itse oli kipujen mies, ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä ja sairauden tuttava. Hän ei kantanut ristille vain meidän syntejä, vaan myös meidän sairaudet ja kivut – fyysiset ja henkiset (Jes. 53:3–4).

Aina tavallinen ei auta

Eräs pastori kertoi havainneensa jo palvelutyönsä alkuvaiheessa, että seurakuntalaisten joukossa on ihmisiä, joiden elämän haasteet eivät tunnu ratkeavan perinteisin hengellisen elämän keinoin. Sen sijaan samat ongelmat ja käytösmallit toistuvat kaavamaisesti heidän elämässään, vaikka he miten olisivat kuuliaisia ja sitoutuneita uskossaan, rukoilisivat, olisivat opetuksessa, nauttisivat sakramentteja tai täyttyisivät Pyhällä Hengellä.

Kyseinen pastori ymmärsi, että uudestisyntyminen ei ole oikotie emotionaaliseen parantumiseen, persoonallisuuden ongelmien tervehtymiseen tai pyyhkimään pois haavaisia menneisyyden muistoja. Senkaltainen paraneminen ei tapahdu hetkessä, vaan tarvitaan Pyhän Hengen parantavaa voimaa ja aikaa. Samalla lähimmäisiltä tarvitaan poikkeuksellista kärsivällisyyttä, että me emme tuomitsisi väärin ihmisiä, joiden käytös saattaa olla tunnevammojen takia ristiriitaista ja raskasta kestää.

Kelpaamaton, ahdistunut ja ylisensitiivinen

Kun ihmisen sisin on rikki ja tunne-elämä haavoilla, se voi ilmetä mm. syvänä kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden tunteena, toistuvana ahdistuneisuutena tai yli menevänä sensitiivisyytenä. Osa ihmisestä saattaa kyllä uskoa Jumalan rakkauteen, mutta kun haavaiset tunteet nostavat päätään, voi olla vaikea ymmärtää, että Jumala voisi rakastaa niin kelvotonta ja pahaa ihmistä kuin hän kokee olevansa. Evankeliumin ilosanoma ei ole päässyt yltämään sisäiseen minään asti ja pyyhkimään pois vanhojen ikävien muistojen jättämiä jälkiä. Verestävä sisin reagoi herkästi sanoihin, katseisiin ja ylipäänsä toisten ihmisten käytökseen ylitulkiten niitä omaksi vahingokseen.

Toisaalta ihminen voi tavoitella jatkuvasti enemmän ja suurempaa täydellisyyttä oikeuttaakseen oman olemassaolonsa ja hänelle tarjotun rakkauden. Uskonelämässä se näkyy helposti lakihenkisenä suorittamisena ja pyrkimyksenä ansaita kuuliaisuudellaan ja teoillaan Jumalan rakkautta. Lopputulema sellaisissa tavoitteissa on kuitenkin helposti se, että mikään ei koskaan riitä, kun armo on karannut käsistä tai siirretty syrjään omien ponnistelujen tieltä. Epäonnistumisen kokemus voi johtaa siihen, ettei ihminen enää rohkene yrittää lainkaan ja jää sivustaseuraajaksi.

Tunnustakaa ja rukoilkaa

Siksi Jaakobin kirjeen sanat ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte” on ollut kuin kultainen avain, jonka avulla saa luottaa Jumalan parantavan ihmistä terveeksi sekä sielun, ruumiin että hengen tasolla – minut mukaan lukien. Tarvitaan tunnistamista, tunnustamista, vastuunottoa ja anteeksiantoa sekä muille, itselle että kenties myös Jumalalle. 

Joskus me emme tiedä todellista ongelman, kivun tai sairauden syytä ja saatamme rukoilla väärien asioiden puolesta. Siksi on oleellista antaa Pyhän Hengen paljastaa, mikä on kenenkin todellinen ongelma ja miten tulisi rukoilla.

Omat silmät ovat viime viikkojen aikana auenneet näkemään yhä selkeämmin, miten pyyteetöntä Jumalan rakkaus ja huolenpito on. Sitä ei tarvitse maksaa takaisin tekoina, palveluksina ja sinnikkäällä yrittämisellä, sillä mikään niistä ei tee kelpaavaksi Jumalan armolle ja rakkaudelle. Eikä mikään niistä paranna meitä. Vain Jeesus Kristus voi kantaa meidän sairaudet ja kivut, ja vain Hänen siipiensä suojassa on kokonaisvaltainen parantuminen mahdollista.

—

Tämä teksti on Radio Patmoksen Tänään torstaina -ohjelman puheblogi, joka on esitetty 17.10.2024 klo 8.50. Ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen sivustolta patmos.fi luomalla sinne ilmaisen käyttäjätunnuksen.