Kun olin pieni, meillä kävi aina joulupukki. Mutta se ei ollut mikään punainen, pyöreäposkinen ja valkopartainen Coca-Cola-pukki, vaan yleensä vanhan suomalaisen kansanperinteen mukaan vähän synkeän oloinen, käännettyyn turkkiin tai sarkatakkiin pukeutunut, huopatossuissa tai lapikkaissa kulkeva pukki, jonka naamari oli pitkänmallinen, ja siinä oli korkeat poskipäät ja viirut silmänaukot.
Pelottava nuuttipukki
Kansanperinteessä nuuttipukki saattoi myös pelotella lapsia ja olla humalassa, mutta se nyt vielä olisi puuttunut. Muutenkin jännitti, kun ei aina ollut varma, oliko ollut vuoden mittaan tarpeeksi kiltti.
Joulupukilla oli joka vuosi ongelmia matkanteon kanssa. Milloin ei ollut tarpeeksi lunta, milloin lunta oli liikaa, auto oli jättänyt välille tai reki jumissa. Isän piti aina lähteä varmistamaan, että pukki pääsee perille.
Yhtenä jouluna olin saanut vihiä, että joulupukki olisikin todellisuudessa naapurin Matti. Aattoiltana h-hetken lähestyessä isä lähti taas etsimään pukkia, joka hortoili jossain eksyksissä.
Kun ulkoeteisestä alkoi kuulua kolinaa, arvasimme, että pukki on tulossa. Pukin astuttua sisään tarkkailin tiiviisti etsien tuntomerkkejä ja yritin kurkistella naamarin taakse. Virnistelin tietäväisenä, kun olin saanut selville aikuisten salaisuuden. Tarina kertoo, että hypin joulupukkia vasten, revin parrasta ja hihkuin, että tiedän, kuka olet. Tarina kertoo myös, että naamani venähti ja hihkuminen hiljeni hetkessä, kun joulupukin perässä sisään astuivat myös isä ja naapurin Matti.
Hyviä ajatuksia
Joulu on yllätysten aikaa. Jos kuusen alle on ilmestynyt paketteja, koskaan ei voi tietää, mitä paketista löytyy. Mieleen on jäänyt joulu muutaman vuoden takaa, kun lapset olivat teini-ikäisiä eikä heillä mitä ilmeisimmin ollut kovin paljon rahaa joululahjoihin tai sitten mielikuvitus ei riittänyt Lindexiä pidemmälle. Tai voi tietysti olla, että olin maininnut tarpeistani; en mene vannomaan. Sain nimittäin lahjaksi yhden koon nailonpolvisukat – ja nekin liian pienet. Jos nyt olen ihan rehellinen, niin silloin taisin olla vähän pettynyt. Mutta tänä päivänä se vain naurattaa, sillä uskon aidosti, että ajatus on tärkein.
Ajatellaan tänä jouluna hyviä ajatuksia. Ajatellaan niitä, jotka ovat yksin; niitä, jotka ovat kaukana; niitä, joista välitämme ja niitä, joista emme aina välitä. Hyvillä ajatuksilla on taipumus muuttua hyviksi teoiksi.
Omissa ajatuksissa on aina myös joulun kristillinen sanoma. Voimme muistaa tallin seimeen syntynyttä lasta. Hänelle annettiin nimi Immanuel, joka merkitsee ’Jumala meidän kanssamme’. Se on suuri turva näinä aikoina.
Hyvää ja siunattua joulujuhlaa sinulle ystävä, tuttava tai sukulainen!
PS. Soita tai lähetä viestiä sille, joka on joulunakin yksin. Se voi pelastaa hänen joulunsa.
—
