Itsenäisyyspäivä 2020 ja pyhä isänmaa

Tänään joulukuun viima on kylmä ja pureva, vaikka lunta ei täällä etelässä olekaan. Veikkaan kuitenkin, ettei tuuli pure lainkaan niin kylmästi kuin pakkanen, vilu, väsymys ja nälkä koettelivat miehiä sotien aikaan. Ei sitä osaa kaiken hyvinvoinnin ja etuoikeudet kokeneena edes kuvitella. Enkä osaa kuvitella, miten ihminen kestää sen, kun partioi pimeässä tietämättä, koska taistelu ja tulimeri loppuu ja koska näkee taas läheisensä, jos näkee. Tai kun on mentävä päin, vaikka pelottaa ja vaatteet ovat hiestä ja kosteudesta raskaat eikä moneen päivään ole saanut nukkua kunnolla.

Suomen lähihistoria on Pohjoismaissa ja osassa Eurooppaakin harvinaislaatuinen. Meillä on yhä sukupolvia, jotka ovat eläneet sodassa ja maksaneet omilla teoillaan hintaa siitä, mikä on tänään jalkojemme alla. Raamatussa on kohta, jossa Jumala sanoo Moosekselle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa” (2. Moos. 3:5.) Ajattelen, että myös Suomi on meille suomalaisille pyhä maa – ainutlaatuinen ja kallisarvoinen. Siitä on kerran maksettu kalliisti, ja meidän nykypolvien tehtävänä on huolehtia siitä, ettei se maksu ole ollut turhaa.

Globalisaatiohuumassa osa suomalaisista on tainnut unohtaa, missä maaperässä omat juuret ovat. Mutta kansainvälisyyttä ei ole, ellei ole omaa isänmaata. Silloin on vain irtolaisuutta eikä paljoakaan annettavaa eri kansojen välisiin suhteisiin. Kasvu on heikkoa, kivuliasta tai kuivakkaa, elleivät juuret ole kunnossa.

Suomelle ovat olleet leimallisia vihreys ja luonnonläheisyys jopa suurimmissa kaupungeissa, runsaslumiset talvet ja järvien sini sekä ilma, jota on ollut helppo hengittää. Ne ovat meille usein itsestäänselvyyksiä. Mutta turistien ihastunut ihmettely muistuttaa aina välillä, että itsestääselvyydet ovatkin harvinaisuuksia ja aarteita.

Itsenäisyyspäivänä on taas hyvä kiittää aarteistamme, sytyttää ne kaksi kynttilää ja katsella kauniita, tuulessa liehuvia Suomen lippuja. Sillä minusta Suomen lippu on todella kaunis, puhtaan valkoinen – ja sininen risti merkkinä kalliisti maksetusta hinnasta. Toivon, joskin vähän epäilen, että aivan jokainen tuota hintaa maksanut jo iäkäs mies ja nainen saa tänään kokea olevansa turvassa ja hoivattu. Se olisi vähintä, mitä voimme heille antaa ja miten kiittää maasta jalkojemme alla.